Kun marssin ensiapuun arvioitavaksi, sain lääkäriltä oitis antibioottikuurin ja ajan poisto-operaatioon. Pahaksi onneksi lääkekuuri ehti loppua viikon verran ennen kuin lääkäriltä löytyi aikaa näyttää, mihin kirurgiksi erikoistuva veitsellään pystyy. Odotuksen päivinä patti sai uutta puhtia ja paisui paisumistaan, kunnes oli poistoaamuna niin muhkea, ettei veistä voitu käyttää. Niinpä paise sai alustavaa kyytiä käsipelillä. Kai hommassa jonkin sortin instrumenttejakin käytettiin, mutten mahallani maaten nähnyt. Oli kuinka hyvänsä, minä kärsin ja voihkin, sillä puudutus ei tuntunut tehoavan.
Kun kidutus päättyi, lääkäri tokaisi, että kymmenen päivän antibioottikuuri on tarpeen ja että heti seuraavana aamuna on tultava sairaanhoitajalle näyttämään, alkaako tilanne selässä rauhoittua. Mitään hupimatkoja Hesaan ei ollut yrittäminen, vaikka sellaisia oli kaksin kappalein odottamassa.
Uusi leikkausaika sovittiin parin viikon päähän, tähän helmikuun alun tiistaihin. Näinä pattiviikkoina on tullut tutuksi reitti sairaanhoitajalle vaihdattamaan sidettä. Paraikaa kuuntelen, miten särky selässä yltyy, sillä ihan vähällä pesäke monine lokeroineen ei ollut häädettävissä. Loistojuttu kumminkin, että tämmöistä hoitoa on saatavilla Liedon mainiosta terveyskeskuksesta. Menen näytille taas torstaiaamuna, jolloin myös lääkäri katsastaa haavan ompeleineen. Nyt syön kiltisti uuden kuurin antibioottia ja toivon parasta. Vastaisen varalle lupaan itselleni, etten enää raavi tai varsinkaan kynsi selkääni ihan veresnahalle, vaikka yltäisin johonkin pikku nystyrään ihossani...
