Näkymiä itäiseltä Götanmaalta

 

Palasin vastikään muutaman päivän Kristina Cruises -matkalta Itä-Götanmaalle. Saaliiksi kertyi kuvia varsinkin meren rannalla sijaitsevasta Mauritzbergistä. 

Tapasimme ensimmäiseksi Arjan, linnan emännän muhkeine avaimineen. Omistaja Liisa Lipsanen ei nykyisin näyttäydy usein, mutta hän on esillä 60-vuotispäivän kuosissa isossa maalauksessa erään salin oven takana. 

Lounas nautittiin linnan tai kartanon vanhimmassa osassa, vasemmassa siivessä.

Arvokasta seuraa tarjosivat herrat seinältä.

Kierros päärakennuksessa vahvisti, että omistajalla on ollut vahva visio restaurointipuuhissa. Jälki hämmästyttää. Jopa pieni valkoinen kappeli rannassa on remontoitu tiptop-kuntoon niin, että se tarjoaa puitteet vaikkapa kirkkohäille. Kartano itsessään venyy monenlaisiin juhla- ja muihin tilaisuuksiin.

Kartanon taakse avautuvasta ovesta voi siirtyä ulkopöytien ääreen lehtevän puun katveeseen.  Meri väikkyy kauempana.

Omalla nimikirjoituksella vahvistimme, että olemme tosiaan ihan itse käyneet kartanossa. Vanha, kookas peili on jaettu kahtia, jotta hienon kapineen hankkinut välttyi maksamasta korkeaa peiliveroa.

Vanhaa, vaikkakaan ei alkuperäistä Linköpingiä katsastettiin ennen majoittumista hotelliin tuomiokirkon tuntumassa. Alueen alkuperäiset talot ehdittiin repiä, ennen kuin eräs mies äkkäsi, että paikalle voisi perustaa vanhasta asutuksesta kertovan elävän museon. Niinpä kaikki talot on tuotu muualta, vain porvariskoti on säilynyt alkuperäisenä omalla tontillaan.

Aamulla oli vuorossa bussikyyti Bergiin, laivamatkan alkuun. Laina vei porukan Götan kanavalle, joka auttaa oikaisemaan halki eteläisen Ruotsin Itämereltä Pohjanlahdelle.

Nuoria ihmisiä oli palkattu hoitelemaan sulkuja. Heitä ehti nähdä, sillä sululta sululle siirtyily kesti yhteensä kolmen tunnin ja lounaan verran. Sää suosi. Voi valita katseliko maisemia laivan sisältä vai kannelta. Kanavan verralla näkyi lenkkeilijöitä, puutarhoja, asuintaloja, viljelyksiä sekä laitumilla lampaita ja nautoja. Hienoja asuinpaikkoja niille, joiden talot olivat saaneet tonttinsa reitin tuntumasta.

Nuoret kanavavahdit hoitelivat portteja kiinni ja auki tarpeen mukaisesti.

***

Yhä vaikuttavampaa oli luvassa kanavaristeilyn jälkeen, sillä bussi suuntasi Vadstenaan ja siellä birgittalaisluostariin. Luostarin kirkossa on esillä vanhin Pyhästä Birgitasta veistetty patsas ja myös pari sataa vuotta nuorempi, aivan erityylinen teos.

Osaava opas auttoi näkemään sellaista, mitä omin neuvoin ei olisi huomannut. Kirkon vieressä nunnien aikoinaan asuttamassa rakennuksessa toimii nykyisin museo. 

Vielä oli yksi kohde edessä, Mariefred, ja siellä kuninkaallisten kotina varsinkin kesäisin palvellut Gripsholmin linna Mälarenin rannalla. Opastuskierroksella löytyi muotokuvien välityksellä tuntuma Kustaa Vaasasta hänen poikiinsa ja sellaiseenkin pojanpoikaan kuin Kustaa II Aadolf.  Myös kuningattaret olivat saaneet seiniltä paikkansa. Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina on ollut mallina 8-vuotiaana, kun hän oli jo ehtinyt olla ihan itse pari vuotta kuningatar isänsä kuoltua. Holhoojahallitus huolehti asioista, kunnes Kristiina aikuistui, luopui sittemmin kruunusta, tunnustautui katoliseksi ja muutti Roomaan. Puhdistetun uskon puolesta sotinut ja kaatunut isä varmaan kääntyi haudassaan. 

Tässä vaiheessa matkaa en enää paljoa kuvannut. Ilokseni ainoa Gripsholmin linnassa ottamani kuva oli tallessa. Se on alaviistosta napattu otos Kustaa III:n linnaan rakennuttamasta teatterin näyttämöstä. Lisää kuvia tarjoaa netti.

Gripsholms Värdshusissa nautittiin vielä yksi matkan erinomaisista aterioista ja ihailtiin vuonna 2023 toteutettua aitaa. Taideluomus juhlisti Ruotsia sen täyttäessä 500 vuotta kuningaskuntana.

Kaikin puolin onnistuneesta matkan suunnittelusta ja toteutuksesta kiitän sekä Teijaa opastuksesta että Ismoa vakaasta kuljetuksesta. Kummallakin piisaavat taidot ja vieteri ryhmän kanssa kulkemisiin. Firman toimistoväki ansaitsee kiitokset kaikista käytännön järjestelyistä aikatauluineen. Homma toimi yskimättä. Matkakumppaneille lähetän terveiset ja kiitokset lupsakoista juttuhetkistä.

Myös sää suosi. Vain yhtenä iltana ravintolasta palatessa tarvittiin sateenvarjoja. Muuten vain ihmeteltiin taivasilmiöitä, kuten Vadstenassa nousevan myrskyn merkkejä. Kova sade kohisi viimeisenä hotelliyönä.

Dag för dag – totta tosiaan

 

Kepeitä leffoja on tullut tallennetuksi, kun joku on niitä suositellut tai esitellyt suopeasti aamulla luetussa sanomalehdessä, kuten Pekka Eronen Hesarissa 20.8.2023.  Ohjaaja: Felix Herngren. Rooleissa: Martina Haag, Sven Wollter, Marianne Mörck, William Spetz, Tomas von Brömssen, Peter Magnusson, Felix Herngren. Katsoin leffan omana tallennuksena, vaikka se löytyy edelleen Areenasta Dag för dag / Kiinni elämässä (Ruotsi 2022).

On kyse vanhenemisesta ja kuolemasta. Hulvaton porukka asuu samassa palvelukodissa kuin yhtenä perheenä. Aikaa vietetään pelaillen ja kaveeraten. Elellään avoimin ovin. Niinpä naapuri pääsee helposti toisen huoneeseen. 

Malte (Sven Wollter) on saanut tärkeän kirjeen, jonka hän jättää pöydälle. Niinpä naapurihuoneen Rut rullaa tuolillaan tutkimaan, mikä Maltea askarruttaa. Käy selväksi, että Malte on saanut ajan sveitsiläisklinikalta, jossa hän aikoo päättää päivänsä, ettei joudu kärsimään enempää kipuja aivosyöpänsä vuoksi.

Alkaa hirmuinen valmistautuminen, sillä Rut ei päästä Maltea lähtemään yksin. Läheisistä kavereista myös dementiaa poteva Tage on saatava mukaan. Hoitaja Katrin lupautuu autokuskiksi, samoin siivooja Simon, vaikkei hänellä ole ajokorttia. Katrinilla on syynsä häipyä kotoa isolla matkailuautolla, johon koko porukka majoittuu.

Matkalla koukataan muun muassa Kööpenhaminassa ja Berliinissä. Sitten hoksataan, että kannattaisi poiketa vielä Italiassa ennen päätymistä Sveitsiin, kun aikataulu sallii.

Jokaisen reissaajan kuvioihin avautuu näkymiä useimmiten kahden kesken jutellessa. Komedia purkaa esille myös kulttuurieroja, kun Italiassa hotellinpitäjä vetoaa Jumalaan kuoleman hetken ratkaisijana. Painavan puheenvuoron lausuu varsinkin Simon. Seuraavana aamuna ollaan jo silmäkkäin kuoleman kanssa, kun porukan energisintä ei enää saa hereille. Rutin viimeinen ilta Malten kanssa tanssien kosketti. 

Rauhalliset kohtaamiset ja keskustelut sveitsiläisklinikan henkilökunnan kanssa auttoivat ymmärtämään, mihin kysymyksiin elämästä luopuva vastaa ennen toimenpiteitä. Avarat vuoristonäkymät vievät ajatukset Malten tyyneen lähtöön. Se jää kuviteltavaksi, sillä kuva elävästä Maltesta jää viimeiseksi.

Parin viikon kuluessa olen katsonut kaksi tuoretta ruotsalaiskomediaa ja nauttinut molemmista. Edellisen aiheena oli tutkia tytön surua äidin itsemurhan jälkeen. Vaikuttava! 

Ihan yhtä painokasta jälkeä vanhusleffa ei mielestäni tarjonnut kuin Comedy Queen, vaikka antoikin ajattelemisen aihetta.

Pääosa toimi kuin ennusteena, sillä Sven Wollter menehtyi koronavirukseen 10.11.2020. Malten rooli jäi hänen viimeisekseen.

 

Nauru voittaa itkun

 

Omista tallennuksista löytyi eilisillan pelastukseksi leffa nimeltä Comedy Queen (Ruotsi 2022). Se herätti tylsyydestä heti ensi sekunneista ja piti otteessaan loppuun asti. 

Päädyin seuraamaan isän ja tyttären totista kotona oloa. Äiti ilmaantui näkyville muistojen välähdyksinä. Tytär Sasha ei siedä omaa ulkonäköään, koska on riittämiin kuullut muistuttavansa äitiään. Kaunis kuva siirtyi seinältä piiloon. Nuoren oloinen isä kykeni itkemällä suremaan itsemurhan tehnyttä vaimoaan. Sashassa nousee kiukku: hän listaa asioita, jotka poistamalla aikoo unohtaa äitinsä.

Yksi tehtävä ylitse muiden on keksiä, miten isän saisi taas nauramaan. Ratkaisu yllättää. Sasha alkaa sepittää vitsejä. Ensin ne ovat surkeita. Hän on jyvällä Stand up -komiikasta ja rupeaa harjoittelemaan esittäytymistä varten. Parhaalta ystävältä saatuun muistikirjaan kertyy kaskuja. Jopa kouluun tehtävä esitelmä maankuoresta muuntuu yritykseksi hauskuttaa. Luokkakaverit tirskuvat, opettaja keskeyttää yrityksen, mutta mahalaskua seuraavat uudet yritykset.

Ihmeelliseltä tuntui katsella leffan tilanteita, joissa riitti aineksia paitsi 13 vuotta täyttävän ja myös hiukan häntä vanhemman pojan huimapäisyyttä. Se selittyi kummankin kokemasta liian isosta elämän muutoksesta. Yksi Sashan huimista ratkaisuista oli hommata itselleen siilitukka, jotta ei enää vähääkään muistuttaisi äitiään.

Tukan leikkuu meni mönkään, mutta malttinsa säilyttävien aikuisten toimin homma hoitui.

Uskottavan oloisia tilanteita: Sasha istuu isän läsnä ollessa tuppisuuna koulupsykologin tai terapeutin luona. Siellä varotaan sanomasta ääneen äidin itsemurhaa. Isä käy haudalla, mutta vihainen Sasha menee muualle.

Pikku hiljaa Sashan taidot naurattajana karttuvat etenkin, kun hän saa setänsä avulla tavata oikean ammattilaiskoomikon, saa tältä ohjeita ja lupauksen kolmeminuuttiseen esitykseen ammattilaisen ohjelman alkajaisiksi.

Siinä jo jännitti leffan katsojakin. Sasha kuitenkin pysyy koossa, saa kontaktin yleisöön, jossa näkyy tuttuja naamoja isästä, mummista ja parhaasta kaverista alkaen. Ihmeekseen Sasha näkee isänsä nauravan. Samoin kaikki muutkin syttyvät Sashan kelpo jutuista ja rupeavat taputtamaan seisomaan nousten. Sashan osuus illasta on menestys!

Mielen pohjalta loputkin muurit sortuvat, kun Sasha puhkeaa isoon itkuun ulkona kadulla. Isä kaappaa tyttärensä lohduttavaan syleilyyn itkussa silmin. Elämä alkaa löytää uuden normaalin uoman, jossa on tilaa elää ja myös muistella äitiä.

Suurenmoista elokuvakerrontaa arkisena mittavasta aiheesta ilman suurenteluja tai rypemisiä! Näyttelijät ovat kaikki uskottavia, Sashan roolissa Sigrid Johnson aivan huikea. Suosittelen kriitikkojen tapaan. Kas tässä ja tässä.

Loppukaneetiksi lisään vielä havainnot ohjaajasta ja muusta työryhmästä. Ohjaajajn luja ote henkii niin näyttelijöistä kuin tarinan rakenteesta pinnanalaisine virtauksineen. Porukka edustaa tosi ammattilaisia.