Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salon taidemuseo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salon taidemuseo. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. marraskuuta 2023

Salon taidemuseo Veturitallissa


 Retki Turusta Saloon onnistuu maisemia katsellen ja jutellen, kun malttaa ajaa vanhaa turuntietä. Eilen myös sää suosi, kun olimme kaarinalaisystävän kanssa liikkeellä. Halusimme nähdä Jarno Vesalan erikoislaatuisia töitä. 

Teokset on sijoitettu mustin verhoin erotettuihin osastoihin. Niitä on kaikkiaan kahdeksan: 1. Erään kotiintulon rakennelma, 2. Lepo, 3. Muistin toisin, 4. Isän ja tyttären muotokuva, 5. Kaukana kavala maailma, 6. Pala taloa, 7. Hengitys, 8. Hukassa/Löydetty. 

Katsoja ohjautuu sisään teokseen kiertämällä ja katsomalla monesta suunnasta. Ensimmäisen hahmon läpi kajastaa joku toinen. Näkymä elää sitä mukaa, kuin katsojaa kävelee teoksen edestä sen sivulle ja taakse. Ilman asianmukaisia säätöjä ottamani valokuva tuotti kummallisen tuloksen, ihan epäonnistuneen, mutta sopivasti oudon kuvaamaan katsojan tuntemuksia.

Taiteilijaa on kiehtonut, mihin teknisen toteutuksen pulmat vievät, mitä ne antavat lisää ideaan. Jotenkin näin Jarno Vesala puhuu telkkarin ruudulta katsottavassa haastattelun tapaisessa. Teos jäisi viimeistelemättä, jos toteutus sujuisi vaikeuksitta ideasta valmiiseen työhön. 

Ensimmäiseksi katsoja kohtaa normaalin kokoisen miehen tulossa kotiin. Pikku hiljaa kuva syvenee ja tuo esille myös tytön hahmon. Pimeässä haahuilu ei kuitenkaan ala pelottaa, vaan tavallaan kiehtoa.

Ylösalaiseksi viritetyssä kirkkokuvassa tunnelmaa luo katsojan selän taakse jäävä rivi ihmisen kuvia. Niistä kuuluu sakraalista laulun ääntä. Sivuoven ylle on kiinnitetty tytön hahmoinen nukke pää alaspäin. Heijastukset avartavat  näkymiä. Mietin nyt kotona kuvaa katsellessa, olisiko pitänyt asettua selälleen lattialle ja yrittää kiepauttaa kuva oikein päin.

Kolmen Vesalan installaation jälkeen katsoja osuu sivuraiteelle ja hämmästyy Sanni Weckmanin kierrätystekstiileistä tekemiä taidokkaita kuvia. Hahmot toistavat vanhojen valokuvien näkymiä.


 

Sopukassa piipahduksen jälkeen jatkuvat Jarno Vesalan työt. 

Kaikki esille pannut teokset ovat sellaisia, etten muista moisia ennen nähneeni. Taiteilijoiden kehittelemät tekniikat hämmästyttävät. Mihin osaava, sanottavaansa paneutuva ihminen yltääkään!

Taas kerran huokaistiin tyytyväisinä Salon taidemuseon antiin. On näitä retkiä tehty ennenkin ja mennään taas, kun aihetta ilmenee. 

Vanhastaan tuttu lounaspaikka Salon Seurahuone ei enää ota ketään vastaan, sillä paikka on suljettu, kuten tästä ilmoituksesta selvisi. No, parin kadunkulman päässä osui kävelijöiden kohdalle nepalilainen ravintola, joka tarjosi kelpo aterian matkalaisille. 

Kaikki siis kohdallaan tässäkin päiväreissussa.

torstai 4. lokakuuta 2018

Mielen maisemat

Salon taidemuseossa on meneillään Nanna Suden retrospektiivinen näyttely In the Moods. Kookkaat työt kertovat taiteilijan kehittymisestä, muutoksista. Matkalla oleminen on keskeistä Blue and Red -projektin teoksissa. Niistä museon sivuilta löytyy muun muassa tämä esittelyteksti:
Vuonna 2015 Nanna Susi ja kiinalaislähtöinen, Suomessa asuva taidemaalari Canal Cheong Jagerroos saivat idean projektista, jossa eri kulttuureista tulevat taiteilijat kokevat toistensa maailmat yhteisellä matkalla. Projektin tavoitteeksi tuli syventää keskinäisten kulttuurien ymmärrystä, solmia suhteita ja rakentaa yhteistyötä maiden välillä. Näin Nanna Susi ja Canal Cheong Jagerros päättivät lähteä yhdessä matkalle, joka vei heidät eri kulttuurien, arvojen ja tunnetilojen läpi. Blue and Red -projekti suunniteltiin alusta asti kokonaisvaltaiseksi projektiksi, jossa toistensa kotimaiden halki kulkevalla matkalla taiteilijat keräävät paikallisia kokemuksia ja vaikutteita, joita sitten hyödyntävät taiteessaan.
 




Huikeita näkymiä projektiin matkoineen kaikkineen tarjoaa 13-minuuttinen video. Se löytyy myös museon sivulta. Sekä videon että teostensa myötä energiset taiteilijat tartuttavat elämänilonsa katsojaan. Oli kenties hyvä ratkaisu katsoa alkajaisiksi torniin ja sen tuntumaan ripustetut graffitimaiset työt, installaatiot ja mobilet.  Niiden otsikkona on Floating Island.

Yksi kiinalainen juttu poikkeaa muista. Se on kirkkaasti valaistu pinkki huone Nanna Suden töille varattujen suurten salien takaosassa. Poikkesin sisällä luolamaisessa huoneessa, mutten ihan pääsyt jyvälle installaation ideasta.

Kaikkia teoksia pystyi rauhassa katselemaan tiistaina aamupäivällä, jolloin väkeä alkoi vasta pikku hiljaa virrata museoon. Enimmäkseen näkyi varttunutta yleisöä.



Tähdet toistuvat Nanna Suden maalauksissa. Oli jännä kuunnella pienestä taskulampun näköisestä laitteesta Nanna Suden omaa selostusta tähdenlentotaulusta, johon  hän oli saanut aiheen Esko Valtaojan lahjoittamasta kirjasta Kotona maailmankaikkeudessa.

Sävähdyttäviä keskusteluja avaruudesta oli käyty, kun Nanna Suden tauluja esiteltiin Valtaojan vaimon galleriassa.

Mustasta ympyrästä taulun nimilapun vieressä avautui yhteys selostukseen, kun tähtäsi lasersäteen nappiin. Minulle aivan uusi, mainio tuttavuus.




 
Kassalta laitteen sai lainaksi. Jutun kuuli ihan hyvin, kun nosti vehkeen korvalleen. Kuulokkeetkin olisi voinut lainata, jos olisi hoksannut laatikon.

Nauhoitteissa Nanna Susi kertoo itse monista maalauksistaan. Häntä kuuntelee mielellään, samoin sitä miestä, joka selostaa hyvin asiantuntevasti, kun on hänen vuoronsa tarjota taustoja tauluille.

Kaikkiin töihin ei ole liitetty selostusta.








Värikylläisimpiä ovat varhaiset teokset 1990-luvulta. Voimakas tunteiden hehku välittyy lehdissä julkaistuistakin kuvista. Jostain syystä katsoin vasta aivan lopuksi, mitä taiteilija oli tuottanut 1990-luvulla. Sen kauden päätteeksi hänet nimettiin vuoden 2000 nuoreksi taiteilijaksi. Silloin ei ihmishahmoja juurikaan näkynyt. Tuoreimmissa teoksissa niitä on.


Nanna Susi kertoo hämyisten ihmishahmojen olevan muistumia niistä monista, jotka ovat poistuneet ulottumattomiin. Erityisesti yksi tumma hahmo päilyy yhä silmissäni. Voisin vaikka ohi ajaessani poiketa katsomassa maalausta ja miettimässä, mikä siinä niin suuresti puhuttelee. Museokorttini on yhä voimassa. Ei siis tarvitse erikseen maksaa pääsylippua, vaan voi piipahtaa katsomassa uudestaan mielitauluaan, miksei muitakin.

Näyttelystä selviää, mitä on ekspressiivisyys. Omien sanojensa mukaan taiteilija ilmentää mielensä maisemia. Ne ovat muuttuneet elämän myötä. Merkkeinä tietyistä tunnetiloista tauluista löytyy tähtiä, kannuja, veneitä, siltoja, kukkia, käärmeitä. Ihmeellistä, että jotakin maalauksesta tuntuu siirtyvän katsojaan, kun jaksaa tutkia näkymää. Oma mieli alkaa askarrella niin värien, komposition kuin symbolien tulkitsemiseksi. Kiitos energiansiirrosta. Voimakkaat tunnetilat vaativat vielä paneutumista.