Retki Turusta Saloon onnistuu maisemia katsellen ja jutellen, kun malttaa ajaa vanhaa turuntietä. Eilen myös sää suosi, kun olimme kaarinalaisystävän kanssa liikkeellä. Halusimme nähdä Jarno Vesalan erikoislaatuisia töitä.
Teokset on sijoitettu mustin verhoin erotettuihin osastoihin. Niitä on kaikkiaan kahdeksan: 1. Erään kotiintulon rakennelma, 2. Lepo, 3. Muistin toisin, 4. Isän ja tyttären muotokuva, 5. Kaukana kavala maailma, 6. Pala taloa, 7. Hengitys, 8. Hukassa/Löydetty.
Katsoja ohjautuu sisään teokseen kiertämällä ja katsomalla monesta suunnasta. Ensimmäisen hahmon läpi kajastaa joku toinen. Näkymä elää sitä mukaa, kuin katsojaa kävelee teoksen edestä sen sivulle ja taakse. Ilman asianmukaisia säätöjä ottamani valokuva tuotti kummallisen tuloksen, ihan epäonnistuneen, mutta sopivasti oudon kuvaamaan katsojan tuntemuksia.
Taiteilijaa on kiehtonut, mihin teknisen toteutuksen pulmat vievät, mitä ne antavat lisää ideaan. Jotenkin näin Jarno Vesala puhuu telkkarin ruudulta katsottavassa haastattelun tapaisessa. Teos jäisi viimeistelemättä, jos toteutus sujuisi vaikeuksitta ideasta valmiiseen työhön.
Ensimmäiseksi katsoja kohtaa normaalin kokoisen miehen tulossa kotiin. Pikku hiljaa kuva syvenee ja tuo esille myös tytön hahmon. Pimeässä haahuilu ei kuitenkaan ala pelottaa, vaan tavallaan kiehtoa.
Ylösalaiseksi viritetyssä kirkkokuvassa tunnelmaa luo katsojan selän taakse jäävä rivi ihmisen kuvia. Niistä kuuluu sakraalista laulun ääntä. Sivuoven ylle on kiinnitetty tytön hahmoinen nukke pää alaspäin. Heijastukset avartavat näkymiä. Mietin nyt kotona kuvaa katsellessa, olisiko pitänyt asettua selälleen lattialle ja yrittää kiepauttaa kuva oikein päin.
Kolmen Vesalan installaation jälkeen katsoja osuu sivuraiteelle ja hämmästyy Sanni Weckmanin kierrätystekstiileistä tekemiä taidokkaita kuvia. Hahmot toistavat vanhojen valokuvien näkymiä.
Sopukassa piipahduksen jälkeen jatkuvat Jarno Vesalan työt.
Kaikki esille pannut teokset ovat sellaisia, etten muista moisia ennen nähneeni. Taiteilijoiden kehittelemät tekniikat hämmästyttävät. Mihin osaava, sanottavaansa paneutuva ihminen yltääkään!
Taas kerran huokaistiin tyytyväisinä Salon taidemuseon antiin. On näitä retkiä tehty ennenkin ja mennään taas, kun aihetta ilmenee.
Vanhastaan tuttu lounaspaikka Salon Seurahuone ei enää ota ketään vastaan, sillä paikka on suljettu, kuten tästä ilmoituksesta selvisi. No, parin kadunkulman päässä osui kävelijöiden kohdalle nepalilainen ravintola, joka tarjosi kelpo aterian matkalaisille.
Kaikki siis kohdallaan tässäkin päiväreissussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti