Tilaa tunteille

 

Salon taidemuseo Veturitallissa jatkuu syyskuun alkuun Mari Rantasen näyttely Tunne värinä. Eilen otin taas kerran asiakseni ajella naapurikaupunkiin nähdäkseni tunnetun taiteilijan isokokoiset maalaukset. Jo ensimmäisessä salissa tunsin kylpeväni oranssissa.

Värikylläisyys yltyi peremmällä salissa. Roosa, turkoosi, keltainen tanssittivat ympyröitä ja kärjekkäitä muotoja oranssin päällä ja kummallakin puolella. Tällaista katsoessa riemastuu.

Katsoin välillä 13-minuuttisen videohaastattelun ja kuulin tekijältä itseltään, kuinka maalaukset syntyvät. Hänelle tärkeitä ovat värien lisäksi muodot ja rytmi. Ihmeemmin luonnostelematta hän kuulostelee ja hahmottelee tuntemuksiaan, joita kertyy niin arjesta kuin matkoilta. Maalaukset karttuvat ja muuntuvat suoraan alustalle. Koulussa hänen lempiaineitaan oli matematiikka, mikä näkyy töissä.

Katsojana virityin pohtimaan kysymysmerkin tarkoitusta. Ulkona satoi rankasti, edessä silmiä hiveli vehreys, mutta kaksijakoisena. Kysymysmerkki tuntui hälyttävän. Mietin raiskattuja metsiä, saastuneita vesistöjä, leviäviä autiomaita. Nykyihminen kantaa niskassaan vääjäämättä taakkaa. Entä tulevaisuus?

Huutomerkit pelkästään ilahduttivat. Oli hauska tutkia värikkäitä ympyröitä ja patukkamaisia merkin osia. Railakkaat väriyhdistelmät saivat teoksen soimaan iloisia väristyksiä.

Tässä teoksessa uumoilen kultapintojen viestivän tekijän matkoista Intiaan ja muualle värikylläiseen itään. Häivähdyksiä temppelien koristeellisista osista on tainnut saada paikkansa maalauksessa. Mitä muotojen ja värien omalaatuista järjestystä!

Jokaisessa salissa sai lukeakseen valaisevia tekstejä. Oli innostavaa katsella tällaista huolellisesti luotua, koottua ja pystytettyä näyttelyä. Tässä lista tekijöistä:

Kiinaa Chenin valokuvataiteena sekä Koskisen Primaarisukkessio

 Kaksi hyvää syytä oli ajella eräänä päivänä Turusta Saloon ja siellä taidemuseoon: auton akut  kaipasivat kauppareissua pidempää liikkeellä oloa, joten kohteena 50 kilometrin päässä Salon taidemuseo Veturitalli sopi kaikin puolin. Lehdissä oli kerrottu isokokoisista Kiina-valokuvista niin, että ne piti nähdä ihan itse.

Kookkaiden kuvien päällä on lasi. Vinottain tähtäämällä heijastuksia pystyi välttelemään omissa kuvissa. Niistä saa vain kalpean aavistuksen tarkoin sommitelluista näkymistä, joissa aina erottui totinen, kaunis tyttö. Tarjolla oli myös parikymmenminuuttinen video tekijästä itsestään. Chen on alun perin kouluttautunut arkkitehdiksi, mikä hänen omien sanojensa mukaan selittää kuvien tarkkaa suunnittelua. 

Valokuviin valikoituivat pitkään kauniit maisemat. 

Aiheet muuttuivat, kun matka lapsuuden kotiseudulle paljasti mittavat ympäristötuhot. Enää ei ollut paluuta koskemattomaan luontoon. Kuviin tuli särmää.

Nuorena Chen oli työskennellyt metalliteollisuudessa. Raskaan työn uuvuttamana hän jaksoi kuitenkin heilastella kauniiden tyttöjen kanssa, kun sellaisia osui kohdalle. Heistä muistona kuviin on aseteltu yksi tai useampi neito. Niinpä työryhmään on asian varmistamiseksi aina pestattu myös naisnäyttelijöitä.

Valtavien työmaiden ja niiden työntekijöiden keskellä on häärinyt iso joukko Chenin kuvausryhmään kuuluneita. Alle liitettyyn osittain liikkumista toistavaan kuvaan video tarjosi mainion selityksen. Yksi keltapipoinen Chenin assistentti puikkelehti työläisten joukossa ja ohjasi heitä ryhmittymään ennakkosuunnitelman mukaisesti. Vaikutelma liikkeestä syntyi oikeasti siten, että tietty osa porukasta asteli määrähetkenä vasemmalle toisten pysytellessä visusti paikoillaan. Aloillaan pysyi myös etualan tyttö.

Liitän mukaan vielä tekstiä museon seinältä siinä toivossa, että se erottuu lukukelpoisena ainakin tietokoneen näytöltä. Erinomaisia tekstilakanoita oli useita selventämässä Chenin kuvia taustoineen. Toki myös museon omilta sivuilta löytyy tiivis avaus koko näyttelyyn.

Antoisan kiinalaiskattauksen lisäksi Museon Galleria Sivuraide tarjoaa 27.1.–28.4.2024  Nuutti Koskisen videoteoksen Primaarisukkessio. Sen huikaisevat kuvat katsoo kahdelta nurkittain sijoitetulta isolta ruudulta noin kymmenessä minuutissa. Jos nimen käsite ei selvinnyt alkumerta heijastelevasta teoksesta, apu löytyi tekstinä seinältä. Kotiin viemisiksi museo antoi vielä julisteen Koskisen teoksesta.

Huomaan, että niin lukemalla kuin katsomalla dokumentteja olen viime aikoina yhä vahvemmin kiinnittynyt miettimään ihmisen jälkiä kotiplaneetallaan: Veturitalli tarjosi vahvaa aineistoa pohdintoihin. Kiitos!