Kiinaa Chenin valokuvataiteena sekä Koskisen Primaarisukkessio

 Kaksi hyvää syytä oli ajella eräänä päivänä Turusta Saloon ja siellä taidemuseoon: auton akut  kaipasivat kauppareissua pidempää liikkeellä oloa, joten kohteena 50 kilometrin päässä Salon taidemuseo Veturitalli sopi kaikin puolin. Lehdissä oli kerrottu isokokoisista Kiina-valokuvista niin, että ne piti nähdä ihan itse.

Kookkaiden kuvien päällä on lasi. Vinottain tähtäämällä heijastuksia pystyi välttelemään omissa kuvissa. Niistä saa vain kalpean aavistuksen tarkoin sommitelluista näkymistä, joissa aina erottui totinen, kaunis tyttö. Tarjolla oli myös parikymmenminuuttinen video tekijästä itsestään. Chen on alun perin kouluttautunut arkkitehdiksi, mikä hänen omien sanojensa mukaan selittää kuvien tarkkaa suunnittelua. 

Valokuviin valikoituivat pitkään kauniit maisemat. 

Aiheet muuttuivat, kun matka lapsuuden kotiseudulle paljasti mittavat ympäristötuhot. Enää ei ollut paluuta koskemattomaan luontoon. Kuviin tuli särmää.

Nuorena Chen oli työskennellyt metalliteollisuudessa. Raskaan työn uuvuttamana hän jaksoi kuitenkin heilastella kauniiden tyttöjen kanssa, kun sellaisia osui kohdalle. Heistä muistona kuviin on aseteltu yksi tai useampi neito. Niinpä työryhmään on asian varmistamiseksi aina pestattu myös naisnäyttelijöitä.

Valtavien työmaiden ja niiden työntekijöiden keskellä on häärinyt iso joukko Chenin kuvausryhmään kuuluneita. Alle liitettyyn osittain liikkumista toistavaan kuvaan video tarjosi mainion selityksen. Yksi keltapipoinen Chenin assistentti puikkelehti työläisten joukossa ja ohjasi heitä ryhmittymään ennakkosuunnitelman mukaisesti. Vaikutelma liikkeestä syntyi oikeasti siten, että tietty osa porukasta asteli määrähetkenä vasemmalle toisten pysytellessä visusti paikoillaan. Aloillaan pysyi myös etualan tyttö.

Liitän mukaan vielä tekstiä museon seinältä siinä toivossa, että se erottuu lukukelpoisena ainakin tietokoneen näytöltä. Erinomaisia tekstilakanoita oli useita selventämässä Chenin kuvia taustoineen. Toki myös museon omilta sivuilta löytyy tiivis avaus koko näyttelyyn.

Antoisan kiinalaiskattauksen lisäksi Museon Galleria Sivuraide tarjoaa 27.1.–28.4.2024  Nuutti Koskisen videoteoksen Primaarisukkessio. Sen huikaisevat kuvat katsoo kahdelta nurkittain sijoitetulta isolta ruudulta noin kymmenessä minuutissa. Jos nimen käsite ei selvinnyt alkumerta heijastelevasta teoksesta, apu löytyi tekstinä seinältä. Kotiin viemisiksi museo antoi vielä julisteen Koskisen teoksesta.

Huomaan, että niin lukemalla kuin katsomalla dokumentteja olen viime aikoina yhä vahvemmin kiinnittynyt miettimään ihmisen jälkiä kotiplaneetallaan: Veturitalli tarjosi vahvaa aineistoa pohdintoihin. Kiitos!

Kuvia kummastelemassa

Hyiseksi äitynyt kevätsää houkutteli tänään retkeilemään sisätiloihin. Turun taidemuseossa  on tarjolla Esko Männikön kuvia, jotka minun oli määrä nähdä jo talvella Helsingin taidehallissa. Silloin matka peruuntui, mutta onneksi nyt pääsin näkemään sommitelmat. Niiden kehyksetkin ja tiivis ripustus ovat olleet puheenaihe.

Kummasti kuvat vetivät lähelleen. Sekä ihmisiä että eläimiä kuvatessaan Männikkö on tavoittanut omalaatuisen rauhan. Tuntui kuin pelkkänä katsojana olisin kohdannut ne ihmiset ja eläimet, joiden parissa kuvaaja on puuhaillut kameroineen. Monesti vino luonnonvalo näyttää riittäneen. Sommitteluissa huomaa maalaustaiteen vaikutelmia. Hienolta tuntui tunnistaa erään kuvan osana muunnelma Vermeerin maalauksesta Tyttö ja helmikorvakoru.

Rujot rakennusten jäännökset ovat tarjonneet kummia kuvauskohteita. Erityisesti lämpöä aikoinaan tarjonneet uunit toistuvat monissa kuvissa. Alla savuhormi jököttää yhä  pystyssä rakennuksen raatojen keskellä ja jakaa jännästi kuvan kahteen osaan lähes kultaisen leikkauksen mukaisesti.

Muutamat kuvat pursuavat yksityiskohtia. Alle nappasin sen, joka minulle kertoo onnellisesta miehestä. Hän on täyttänyt oman nurkkauksensa tärkeillä tavaroilla. Niiden ympäröimänä on autuasta loikoilla kuunnellen itselle sopivia äänitteitä kengät jalassa. Näen kuvassa hymyssä suin esitetyn kommentin sisustuslehtien puleerattuihin koteihin, joita naiset vaalivat.

Esko Männikön vaikuttavien valokuvien jälkeen kannatti kavuta museon toiseen kerrokseen ja poiketa Pimiöön. Siellä pyörii nonstopina outo fantasia Katarzyna Kozyran teoksessa Summertale (2008). Näitä videokummajaisia sekä Suomesta että maailmalta on tullut hämmästellen nähdyksi aika ajoin. Hienoa!

Komea on myös näkymä taidemuseon portailta Aurakatua alas ja yli joen. Etäisyydessä kohoaa Kaskenahde. Kumpaakaan mäkeä ei tänään tarvinnut kiivetä ylös, kun järjestyi sopiva kyyti. Kelpo reissu siltäkin osin.