Sodankylässä on tänä vuonna katsottu monia merkkiteoksia. Niistä muutamia, samoin ohjaajien haastatteluita olen tallentanut Elisa Viihteen kautta. Pikku hiljaa tutkin aarteita. Tässä kuitenkin Yle Areena -linkki Kuin taivaan lintu: Sans toit ni loi / Vagabond, Ranska 1985.
Ohjaus: Agnès Varda (1928–2019)
Pääosissa: Sandrine Bonnaire, Macha Méril, Stéphane Freiss
Leffamediassa blogiaan julkaiseva Henrik tiivistää Vardan sanottavan näin:
Elokuvan päähenkilö Mona Bergeron (Sandrine Bonnaire) on jollain lailla hukassa. Etelä-Ranskan viinialueella talvella repun ja teltan kanssa kiertelevästä nuoresta naisesta ei paljasteta kuin pieniä tiedon murusia, mutta elokuvan alku toteaa kaiken johtavan päähenkilön kuolemaan. Elokuvan missio on kertoa, keitä päähenkilö tapasi ja mitä tapahtui ennen kuolemaa.
Kuin taivaan lintu on rakennettu nerokkaasti, koska se pakottaa katsojan ottamaan jonkin kannan tapahtumiin ja päähenkilö Monan toimintaan. Päähenkilö on selkeästi normaalin sosiaalisen elämän ulkopuolella. Hän pummaa, varastaa ja välttelee vastuuta kaikesta. Hän haluaa olla vapaa – ja etäällä muista ihmisistä. Kuin taivaan lintu.
Elokuva ei kerro, miksi Mona kiertää maata yksin reppu selässään. Perheestä ei puhuta ja lapsuuden hän on ilmeisesti viettänyt orpokodissa. Sittemmin hän on työskennellyt hetken aikaa sihteerinä Pariisissa. Nyt elämän täyttää vapaus, jonka hintana on yksinäisyys ja turvattomuus.
Minulle teki tiukkaa katsoa elokuvaa. Tarvittiin kolme rupeamaa, ennen kuin 140 minuutin mittainen kokonaisuus tuli katsotuksi. Silti HALUSIN jatkaa. Kaikkinainen helppous loistaa poissaolollaan. Vardan haastattelusta sain tietää, ettei hänellä ollut mitään valmista käsikirjoitusta ennen kuvausten aloittamista. Käsikirjoitusta synnytettiin vähin erin pikku porukassa Etelä-Ranskaa kiertelemällä ja jututtamalla paikallisia ihmisiä. Niinpä tulos muistuttaa dokumenttia. Syksyn edetessä yhä karummat tapahtumapaikat, kuten viininviljelykset ja vuohitila sekä niillä työskentelevät ihmiset saatiin osaksi elokuvaa. Monalle oli siellä täällä tarjolla töitä ja palkan lisäksi vaatimaton majapaikka, mutta hän ei ollut kesytettävissä.
Onnenpotkuksi Vardan mukaan osoittautui paitsi paikallisten ihmisten myötämielisyys myös Sandrine Bonnairen suostuminen Monan rooliin. Se ei sallinut näyttelijälle työn loppuvaiheessa edes peseytymistä neljään päivään. Moni avustajista on aito paikallinen työntekijä, kuten viiniköynnöksiä oksiva mies Tunisiasta.
Olen muualta lukenut, että leffan esitetty nykyisyys kattaa vain kaksi viikkoa. Katsoessa aika tuntui pidemmältä. Viimeisen yönsä koittaessa Mona puhuu hiljaa Louiselle (?) jotenkin näin: Näkisitpä minut nyt. Viittaako Mona äitiinsä vai johonkuhun lastenkodissa tuntemaansa hoitajaan? Mitään vihjettä lastenkodista en hoksannut missään kohtaa. Sen sijaan Mona tulee kertoneeksi eräälle kyytiä tarjonneelle naiselle käyneensä lukiota, sen ammattilinjaa, ja valmistuneensa sihteeriksi. Konttorityö ja tylsä pomo saivat hänet lähtemään tiehensä. Nainen jää kaipaamaan Monan fiksua seuraa ja suremaan, miksi jätti tämän jatkamaan yksin matkaa.
Yhtä ja toista sattuu matkan varrella. Tupakkaa Mona polttelee kaiken aikaa itse käärimin sätkin, ellei saa pummatuksi savukkeita. Jokunen mies tarjoaa suojaa, kunhan Mona ymmärtää tarjota vastapalvelusta. Mona ei suostu. Mikään oikeakaan työ ei häntä kiinnosta edes palkan ja nukkumapaikan vertaa.
Monan silmin ja kokemuksin katsoja imeytyy tarinaan niin, että se jää askarruttamaan. Yhä pulpahtaa mieleen kohtauksia sieltä täältä kuin arvoituksen palasia. Onko kyse hitaasta suostumisesta kuolemaan irrallaan muista ihmisistä? Heti avauskohtauksessa katsoja näet näkee ojassa jotakin. Muutamia miehiä, poliisikin saapuu paikalle. Tyynesti todetaan, että nainen on kuollut kylmään pakkasyönä. Pitkä punainen kaulahuivikin oli unohtunut lojumaan rakennusjätteiden päälle edellisenä päivänä. Näen sen yhä silmissäni. Samasta paikasta Mona otti jonkinlaisen huovan kainaloonsa. Ja kävi yön tullen nukkumaan maahan huopa ainoana suojanaan vaatteiden lisäksi...
Alkukohtauksesta tuli mieleen murhasarjojen vakioaloitus: ruumis. Mikään muu tässä Vardan elokuvassa ei edes silmäniskun lailla viitannut kaavamaisiin sarjoihin.
