Piti lähteä kauas meren saareen asti katsastamaan laituria. Melkoisen pelin vävy olikin hankkinut paikkaan, jota ei voi mitenkään sanoa helpoksi. Kovat tuulet painavat ulapalta, talvella jäät ryskyttävät. Monta laituria talvet ovat jo vieneet mennessään takavuosikymmeninä. Tämä viimeisin on vakaasti sijoillaan yhden talvikoettelemuksen jäljiltä ja meinaa kuulemma pysyä tulevinakin talvina.
Tämmöinen ponttonilaituri mukautuu mukavasti veden korkeusvaihteluihin. Niitä riittää myös mökkilammella, muttei muita kuvan komistuksen vaivoja. Ei murjo myrskyaalto eivätkä jäämassat paina, kun lammen pinta-alaa lienee vain 70 m x 100 m. Niinpä vävy ehdottaa, että hommaisin omilla puutolpillaan seisovan laiturin, jolle voisi rakentaa myös kaiteen toiseen laitaan ja tietysti uimaportaat laiturin päähän. Pikkuisen nyt mietityttää, miltä semmoinen rakennelma näyttäisi matalan veden aikaan. Ettei vain portailta joutuisi tekemään jonkin sortin pellehyppyä veteen päästäkseen....
Toistaiseksi toimin kuin kuvan Tirri-neiti. Painelen rannasta veteen turhia tuumailematta. Näillä hellelukemilla lammessa tulee polskituksi pari kolmekin kertaa päivässä. Vesi on tuntuvasti viileämpää kuin ilma, muttei sentään niin viileää kuin merellä. Siellä olisi tainnut jäädä uimatta ilman laituria. Mutta kun portailta pääsi sujauttamaan itsensä veteen, homma tuli hoidetuksi. On kuitenkin myönnettävä, että lempeisiin lampiuinteihin tottuneena uiminen aallokossa jäi pikaiseen käännökseen.
