Näytetään tekstit, joissa on tunniste Telkät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Telkät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Uimakaveri

 Telkät viihtyvät lammella. Minäkin haahuilen aika ajoin rannalla, välillä jopa vedessä kavereita killittäen. Ne eivät  paljoa  minusta perusta. Sen verran kuitenkin, että laiturin vierikiveltä piti ponkaista sukelluksiin, kun ihmisuimari tassutteli laiturille päin.
 Sulavasti sukellus kävi linnulta. Vasta pitkän matkan päässä se ilmestyi taas näkyviin ja palasi ennen pitkää lepopaikkaansa. Pariskuntanakin telkät pötköttelevät samalla kivellä, kun rannan muita asukkaita ei liikuskele turhan lähellä.
Eilen illalla yhdeksän aikoihin lammen rauha särkyi pariksi toviksi. En ollut näkemässä, kun kaksi huiman suurta joutsenta laskeutui räpylät sojossa lammelle. Mutta onnekseni piipahdin kuistilla edes silloin, kun pari jatkoi matkaansa ja oli täydessä nousukiihdytyksessä. Mekkala oli melkoinen. Räpylät läpsivät veden pintaa, valkeat siivet levisivät laajimmilleen, kaulat ja nokat suoristuivat pasuunoiksi kaiuttamaan kuuluville lähtöfanfaarin.

Lyhyen, kiihkeän näytöksen jälkeen nappasin kameran mukaani ja painelin rantapenkille päivystämään uusintoja. Mutta kuinka ollakaan - mitään erityistä kuvattavaa ei ilmaantunut. Tyyni rauha vallitsi, taivaallakin.


torstai 2. toukokuuta 2013

Lammen pariskunta

Vapun hauskuuksia oli telkkäparin puuhien seurailu. Pahaksi onneksi netti petti, enkä saanut millään jo kertaalleen valmista blogijuttua julkaistuksi. Mutta Liedossa yhteydet toimivat, ja kuvat teksteineen pääsevät palstalle.

Eilen oli kaiken päivää aurinkoista ja melko lämmintä. Niinpä jo aamulla varhain hiiviskelin Nikon D90 kaulalla kyttäämässä kuvauskohteita. Telkkäpariskunta uiskenteli sinne tänne. Välillä kumpikin sukelsi tai nousi jollekin kivelle paistattelemaan auringossa ja jatkoi taas yksissä tuumin kuin omiakseen lammen.

Illan tullen rouva lepäili naapurin rantakivellä. Herra pysytteli uimasillaan, äityi jopa tämän tästä nakkelemaan niskaansa takakenoon ja oikomaan kaulaansa parhaaseen soidinmenojen malliin. Rouvaa eivät näytökset hievauttaneet, vaikka varmaan niitä tarkkasi. Uroksen kunto tuli testatuksi myös tosi paikassa, kun toinenkin telkkäpari pääsi laskeutumaan lammelle, mutta sai kuin saikin äkkilähdön. Hetken urokset mittelivät keskenään, kunnes tulokkaat näkivät parhaaksi kohota siivilleen. Pian ne yrittivät uutta valtausta lähilammella, jonne näin niiden laskeutuvan.

Kyllä uroskin lepäili, vaikken nähnyt sen nousevan kivelle. Se mokoma vain työnsi päänsä siiven rakoon ja jakoi kellumistaan. Kaukoputkella näki, kuinka silmä välillä vilkahti. Uros siis veteli koiranunia ja huolehti kaiken aikaa valpaasti reviiristään.
Puhdasvetinen lampi on linnuille ja meille ihmisillekin mitä oivallisin ympäristö. Posti näet toi tänään talvikotiin testausselosteen vesinäytteestä, jonka otin puolitoista viikkoa sitten jään ja kiven raosta. Sieltä vesi vasta kurkisteli, kun jääkansi muualla vielä piti niin pintansa, että kantoi ihmisen.

Suolistoperäisiä entrokokkeja ei löytynyt lainkaan, escherichia colia (< 1 pmy/100ml) tuskin lainkaan. Sitä sorttia muuten sallitaan uimavedessä tuhatkertainen määrä.
Saa nähdä, onko vesi hiukan liian hapanta (pH-arvo 6,4) sellaisille kaloille kuin mutu tai karppi. Mitähän kalaneuvojat sanovat? Kysynpä asiaa.

Vielä tänä aamuna kävin tarkistamassa, että telkät ovat tallella. Lammellahan ne! Kaikki lienee muuten hyvin, mutta lintukirjan ja omien havaintojen mukaan pesäpönttöjä puuttuu. Ehkä ensi vuonna sekin asia korjaantuu, kun lisään kevättöihin kohdan: telkille pönttö.