Mökkiympäristöä Nikonilla syynättynä

Intoa piukassa ostin taannoin komean Nikon D90 -merkkisen kameran. Kuvittelin näet, että kuvaamisesta tulisi minullekin yhtä tosi harrastus kuin lukuisille muille eläkeläisille. Eipä tullut. Akku tyhjentyneenä kamera on lojunut kaapissa. Keväällä kerran vehje kaivettiin esille, akku ladattiin ja otettiin muutama kuva - unohtumaan kameraan. Pari aamua sitten halla-aamun näkymä lammella vaati uudelleen tarttumaan toimeen.

Hämmästyksen aihe tämäkin: ei kamera olekaan ollut täysin jouten, koska tallessa oli monta kuvaa viime kuukausilta. Joulun jälkeen talipalloja ripusteltiin oksille lahjanauhoin. Omituisia ripustuksia piti tietysti kuvata zoomaillen. Tyhjiä verkkopusseja on sittemmin keräilty puskista.

Viikon parin verran vapun tienoilla lammelta kuuluu jatkuvaa kurnutusta. Sammakot ovat niin toimessaan, että uivat näkösällä. Kummoistakaan kuvaa aidosta sammakkouinnista en saanut, mutta vesirenkaat toistuivat ihan kivasti. Kohtapuoliin nuijapäitä liikuskelee parvittain laiturin liepeillä eivätkä ne häiriinny ainakaan kuvaamisesta.

Tuvan ikkunasta kuusten katveessa näkyy iso muurahaiskeko. Sitä tiiraillessa ruvettiin ihmettelemään tonkimisen jälkiä. Laella ammottaa yhä kraateri, sivuillakin isoja monttuja. Ovatko murkut muuttaneet tai muuttamassa uuteen kaupunkiin? Ehjä, karttuva keko sijaitsee muutaman metrin päässä hajonneesta.

Soinen maasto on opittu tuntemaan kylmänä paikkana. Täällä halla on vieraillut jopa juhannuksena. Yhtään ei siis ihmetelty, vaikka taas aamulla ennen kuutta mittari näytti miinusasteita 2,2. Silti jotkut sipulikukat jaksavat pinnistellä, vaikkei niitä ihmeemmin ole vaalittu. Iso ilo oli löytää näin komeasti teränsä avannut krookus.

Helmihyasintit taitavat jopa viihtyä, koska niitä ilmestyy vuosittain lisää ilman, että olisin istuttanut uusia sipuleita.

Vitsiltä tuntuu tete-narsissien kukinta keskellä "perämetsää", jonne hylkäsin männävuotiset pääsiäiskukat. Tänä vuonna jo ihan vasiten vietiin kuiviin kukkineet kasvit paikkaan, jonne kärrätään haravointijätteitä. Jospa ensi keväänä nähtäisiin lisää kukkaloistoa.

Hyvässä lykyssä myös kuvan keto-orvokki, Liedon tunnuskukka, viihtyisi ja leviäisi paikassa, jonne sen istutin. Sain kasvin lahjaksi ja toin sen kotoa mökille. Yhä se näyttää virkeältä. Lähistöllä loistelee kesän mittaan muitakin luonnonorvokkeja. Metsäorvokin uskon jopa tunnistaneeni.

Yksi varma rehottaja mökkipihalla on perintöraparperi. Se on uuteen paikkaan siirretty äitini puutarhakasvustosta, jota jo pitkään on hallinnut hänen tyttärentyttärensä, minun tyttäreni. Kesäkuussa raparperi tapaa kehittää useita valtaisia kukkavanoja vaaleine töyhtöineen. Niissä riittää pörriäisille mettä työmaaksi asti. Siksi en näitäkään kukkia karsi, vaikka tällaisiakin ohjeita on kohdalle osunut.

Kuvasta näkyy, ettei edes halla ole pahasti häirinnyt vahvaa kasvua. Jokainen kolmesta raparperista lykkää lehtiä. Pian niistä irtoaa jokunen piirakan tarpeiksi.

Kahdeksassa vuodessa mökkiympäristö on kouluttanut meitä lammen rannalla viihtyviä. Enää ei yritetä mahdottomia niin kuin ensi alkuun. Katsellaan, miten ja missä mikin kasvi viihtyy. Luonto valitkoon!

PS
Kemppinen kirjoittaa kameroista ja kuvista omakohtaisesti. Oli hauska lukea.

Nytkö se alkaa?

Tänään tuli piipahdetuksi mökillä. Jo menomatkalla pilvet alkoivat tarjoilla lumihiutaleen tapaisia. Hetkittäin taivaalta melkeinpä tulvi silkkaa valkoista. Eipä muuta kuin ihmettä todistamaan. Kameraan tarttui muutama kuva, joissa yhä näkyy pyryn jälkiä.

Lammessa vesi on hiukan noussut siitä, missä se oli alimmillaan syyskuivien perään. Laiturilla ei vielä ollut ehtinyt yksikään lintu tepastella. Ne olivat kiireisinä ruokinta-astioillaan, jotka ensi töiksi täytin. Kaikki kipot tyhjinä! Pari viikkoa ehti taas kulua, ennen kuin tämäkin puuha tuli hoidetuksi.  

Viime keväänä turveharkoista askarreltu mutkapolku erottuu lumisena maastossa paremmin kuin kesäaikaan.

Lumen puuteroimat vuorenkilvet olivat kauniit katsella. Mutta katoavaista oli tämäkin kauneus, sillä jo tuntia myöhemmin rännästä oli tuskin rippeet jäljellä.

Eipä siis vielä alkanut talvi ainakaan Lounais-Suomessa. Kun mökki ja linnut kutsuvat seuraavan kerran käymään, maisemat ehkä hohtelevat valkoisina.

Tervetuloa syksy - tervemenoa mökkielämä

Tänään tuntuu harvinaisen helpottavalta se, että alkaa syksy. Huomenissa näet pääsen runsaan viikon mittaisen evakkoajan jälkeen takaisin talvikotiin. Lattiaremontti tosin odottaa vielä muutaman laatan verran täydennystä lokakuun alkuun. Rikkoutuneiden tilalle on Portugalista tulossa uudet aivan samanlaiset "kiven" kaltaiset. Niinpä valitsin ensimmäiseksi kuvaksi upouuden kivimuodostelman. Se ilmestyi uimalaiturin edustalle lampeen taannoisten Perhe on pahin -kisojen jäähdyttelyvaiheessa, kun yksi ja toinen testasi lammen uimakelpoisuutta.

Joku nuorista miehistä keksi nostaa pienen kiven tutun ison kiven niskaan. Se tapaa olla kokonaan veden peittämä osan vuotta. Pikkukivestähän voi vastedes arvioida entistä paremmin vedenpinnan vaihteluita kuin mittarista ikään! Pohjasta löytyykin kivi poikineen, sillä aikoinaan lammen kaivuhommien lopuksi rannat maisemoitiin kippaamalla kivi- ja savikasat takaisin sinne, mistä ne oli nostettu. Voi surku! AIka hyvin vesi kuitenkin peittää kaiken. Mutta hyppiminen pää edellä veteen olisi itsemurhan yrittämistä. Onneksi lammesta löytyy syviä väyliä, joita pitkin pystyy hyvin uimaan myös loppukesän matalan veden aikaan.

Kesäsäät ovat olleet sen verran hankalia, että tomaatteja alkoi kypsyä vasta samoihin aikoihin, kun niitä sai kaupasta eurolla kilon. Kuinkahan käynee ensi vuonna? Tokko viitsin enää yrittää hyysäämistä vaativien tomaattien viljelyä. Salaattia sentään saatiin paljon, samoin papuja tulee kaiken aikaa. Marjasatoa kypsyy ihan sopivasti, mikä tarkoittaa aroniaa ja tyrniä. Eilen kerättiin kumpiakin.

Tyrnin piikit koettelevat kerääjää. Taitaa piikeissä olla selitys sille, että sorkkaeläimet ovat jättäneet tyrnipuskat rauhaan. Hyvä niin. Parisen litraa näitä pieniä C-vitamiinipommeja tuli talteen ihmisille. Osa sadosta jätettiin suosiolla lintujen herkuksi.

Aamut ovat olleet niin kylmiä, että pörriäiset kangistelevat medenkeruussa, vaikka ovat jo päässeet siivilleen. Ihmistä aamukylmyys ei sentään haittaa niin paljoa, että kastautuminen lammessa jäisi väliin.

Eilisaamuna otin useita kuvia, kun kuljeskelin ympäriinsä. Muhkeista hortensioista tuskin on sateiden alettua paljoakaan kuvauksellista jäljellä. Vireisen kuvan uljas syyshortensian kukinto olkoon muistona siitä, miltä kasvi hehkeimmillään näyttää. Upeita ovat pallohortensioidenkin suuret kukinnot, jotka kohoilevat varsistaan kuin pilvimuodostelmat. Ihania ovat myös kuutamohortensiat, joita juuri vilkaisin tuvan ikkunasta.

Keijukaisena isojen pensaiden lähistöllä leijailee pihan ainoan kärhön se kukka, jonka sain kuvatuksi pihakierroksella. Itse kasvi on lahja luokkakaverilta, joka tiesi sille nimen. Kuulin sen kerran, mutten enää muista.

Vuorenkilvet rehottavat omalla alueellaan. Ensi alkuun ne olivat surkeita rääpäleitä, mutta tuttuun tapaan nämä sitkeät ja vähään tyytyvät aasialaistulokkaat ovat ryhdistäytymistään ryhdistäytyneet. Pian kasvustoja joutunee karsimaan. Vanskille terveiset: aikoinaan rääpäleet nähdessäsi et uskonut, että ne ikinä toipuisivat kasvamaan saati kukkimaan. Kukkivat muuten sekä keväällä että syksyllä!

Viimeisenä pihalla kukkaan puhkeaa komea maksaruoho. Kun muut maksaruohot ovat parhaimmillaan juhannuksesta koko heinäkuun, tämä laji hehkuu punaisena vasta syksyn ollesssa pitkällä. Silloin se on kuvattava uudestaan. Pikakäynnit mökillä jatkuvat, vaikka tästedes asumaan rupean talven malliin Liedossa.

Lammen kummajainen

 Kun sää lämpenee riittävästi, mökkilammessa alkaa tapahtua. Sinne ilmestyy musta uiskentelija. Lierihattu pilkottaa kauas, vaikka paljon muuta ei kummajaisesta näkyisi. Monien yritysten ja kokeilujen tuloksena tiedän jo, kuinka on paras toimia, että välttämätön lammen perkuu onnistuu. Muutaman kesän urakoinnilla uistinvita ei enää rehota niillä paikoin, joista sitä on yhä uudestaan kitketty.

Lampihommiin tarvittavat varusteet ovat olleet käyttämättä tänä kesänä turhan pitkään, mutta eipä oikein ole ollut aihettakaan. Kylmä sää on hillinnyt uistinvitaa niin kuin kaikkea muutakin kasvustoa. Mutta tänään oli sekä aihetta että hinkua sonnustautua perkaussessioon.

Duunin alkajaisiksi lulla oli karata. Roosanvärinen pötkylä, vesijumpasta tuttu, toimii milloin ankkurina, milloin kellunta-apuna. Lampi on näet paikoin niin syvä, että siihen hukkuu, ellei ui tai kellu. Kun lampeen menee hommiin, ei pysty uimaan kuin muutaman vedon paikasta toiseen lullaa siirrellen. Kun duuni on hoidettu, voi vaikka lekotella kelluskellen.

Runsaan puolen tunnin urakalla keräsin kelpo lastin raaka-ainetta kompostiin. Lisää tavaraa karttuu, kunhan taas saan apua märkäpuvun pukemisessa. Riisuminenkaan - saati kuvaaminen - ei ota onnistuakseen, ellei joku kisko hihan suista ja lahkeista. Kukapa uskoisi, että puuha on hauskaa kaikkine kommervenkkeineen!

Iso ja vihree

Eilen illalla riitti mökkilaiturin viereltä ihmettelemistä. Visiitillä ollut alakerran emäntä huikkasi meidät muut kurkkaamaan, mikä kumma köllötti vesirajassa ja näytti nauttivan auringosta. Iso se oli ja vihree. Tunnistettiin toki sammakoksi.

Siinä sitä otusta pällisteltiin moneen otteeseen. Ei ollut ennen nähty yhtä isoa. Mikä kumma se voisi olla? Nimi sille piti välttämättä etsiä. Yhteys hakukoneeseen onnistui puhelimella ja saatiin tietää tämä: kyseessä on mölysammakko.

H

 Että oikea kummajainen uimalammessa! Sen pitäisi kutea kesäkuun puolivälissä, mikä tarkoittanee karsean kuuloisia konsertteja. Tästä linkistä voi testata otuksen äänivarat. Eipä ihmettelemistä,  että puoli vuosisataa sitten mölysammakoita hävitettiin ampumalla mökkirannoilta. Mistä uusin mokoma on osunut meikäläisen laiturin vierelle?

Lampi jäätymässä

Talvi osoittaa saapumisen merkkejä. Mökkinaapurit tiesivät kertoa, että viime torstaina lähitienoolla autot liukastelivat ojiin. Siispä taas kerran kylmyys ja lumisohjo yllättivät monet autoilijat. Liedossa  ei tietääkseni koettu samoja pulmia.

Vaikka Nousiaisiin on matkaa Liedon kotoani vain 30 kilometriä, säätiloissa voi usein havaita eroja. Enpä esimerkiksi olisi viikko sitten uskonut, että kesän kuivuuden jälkeen runsasvetiseksi karttunut lampi vetäytyisi jo nyt riitteeseen, kun talvimaisemissa moisia oireita ei ollut nähtävissä. Lauantainen auringonpaistekaan ei tuntunut keskeyttävän lammen hyytymistä.

Onneksi laituri on sellaista tekoa, ettei sitä tarvitse nostaa vedestä. Laiturilta voi ehkä hyvinkin pian testailla jään kestävyyttä. Muistelen, kuinka viime talvena kelpasi hiihdellä laiturin kupeelta vastarannalle ja sieltä edelleen hoidetulle latuverkostolle. Jos hyvin käy, uudet lumikelit ja pakkaset houkuttelevat meikäläisen puutarhurinkin taas suksille.

Lumme juhlistaa juhannusta

Puhtoisen valkea ihanuus löytyi mökkilaituin vierestä! Hyvin onnistui viimekesäinen istutus, sillä molemmat silloin hankitut vesikasvit voivat hyvin, ehkäpä liiankin hyvin. Jos pahasti käy, lumme valtaa koko lammen. Niinpä vaanin hetkeä, jolloin kukkavana alkaa kiertyä spiraalille ja vetää kypsää kukintoa pohjaan levittämään uutta kasvustoa. Nappaan kukan irti, ennen kuin se ehtii pohjaan asti. Muutama kaunotar riittäisi tulevinakin kesinä. Tänä vuonna ainakin yksi kukka on vielä aukeamassa. Nuppu näkyy kuvan ylälaidassa. Kun nuppu paljastaa valkean ja keltaisen teriönsä, eletään rannoillakin keskikesän juhlaa. Niinpä mökin muori toivottelee hempeää mittumaaria ja suloista suvea sivulla piipahtaville. Pian iltahämärä taas hiipii yhä lähemmäs ja vie mennessään sen, mikä juhannuksessa on suurenmoisinta: lähes yöttömän yön kaikkine kasvun ja kukkimisen, kukkumisenkin ihmeineen.

Valtausyritys

Keskipäivällä kuului melkoinen mekkala taivaalta, kun peräti neljä laulujoutsenta kurvaili muodostelmana ympäriinsä. Ne olivat äkänneet tyynen lammen. Ylilento vaihtui paluuksi. Laskeutumisen pärskeet kuuluivat kauas, mutta enpä ehtinyt omin silmin todistamaan tapahtumaa.

Linnut lipuivat tyytyväisen oloisina naapurin lahdenpoukamaan. Paikka ilmeisesti houkutteli viipymään, ellei peräti asettumaan. Ihmisiä ei näkynyt, mutta heidän toimiensa tuloksena rantaryteikkö oli vaihtunut mukavaksi hietikoksi. Siinä sopisi lekotella ja tarpeen tullen kakkia paikan valtauksen merkiksi.

Toinen naapurini uurastaa keväisin joutsenten ja kurkien karkottamiseksi. Tänään siitäkän mökistä  ei ollut kukaan todistamassa komeaa saapumista ihmisten valtaamalle lammelle. Joutsenet olisivatkin saaneet äkkilähdön, sillä naapuri usuttaa koiransa haukkumaan niin, että linnut oivaltavat yrittävänsä väärään paikkaan.

Minä onnistuin toimimaan linnunpelättinä, kun painelin uimaan. Läpsyttelin vettä ja huidoin käsiäni sen verran, että kvartetti paarusti vähin äänin vastarantaa ylös. Siitä ne pääsivät tallustelemaan seuraavaan lampeen, jonka rannoilla ei ole lainkaan mökkejä. Mutta kuinka ollakaan, visiitti siellä jäi lyhyeksi. Pian koko porukka nousi siivilleen ja suuntasi  mökkipihan yli ties minne. Mutta vain kaksi otusta tosiaan jatkoi matkaansa. Toiset kaksi tulivat katumapäälle ja palasivat uudestaan mökkilampeen.

Hulluinta oli niiden häätäminen rämisyttämällä metallilapiota vasaralla, mistä tulokseksi tuli, että toinen joutsenista otti ja lensi pihaan. Siinä se tepasteli tovin liiterin kupeessa, kunnes suostui poistumaan tietä pitkin löntystäen naapurille päin eikä enää palannut veteenkään.

Että tämmöistä kesäteatteria tänään mökkimaisemissa. Tiedä sitten, kuinka ylimitoitettua lintujen hätisteleminen on. Ehkä ne vain etsivät levähdyspaikkaa matkalla pesimäalueilleen pohjoiseen.

Mökkilammessa kaloja!

 Kuva, joka on peräisin sivustolta http://www.kalamies.com/, kertoo illan ja aamun havainnoista myös mökkilammella. Veden pinta väreillä viperteli siellä täällä, kunnes ykskaks jokin otus leiskautti itsensä näkyville. Kaksin silmin nähdyt muutamat hypähdykset olkoot todisteina, että lampeen on puikahtanut jostakin pikku kaloja. Tietääkseni kukaan ei ole niitä istuttanut, vaikka sellaisistakin toimista on alustavasti juteltu yhden naapurin kanssa.

Onkohan mahdollista, että vesilinnut ovat kiikuttaneet  hedelmöitettyä kalanmätiä räpylöissään? Jo pari kesää sitten huomasin, kuinka läheisessä lammessa uiskenteli pienikokoisten, viirukkaiden kalojen parvi. Mistä se oli ilmaantunut? En ole sittemmin käynyt vilkaisemassa, vieläkö kaloja näkyy. Pohjavesialueen lammet suomaastossa nääs voivat olla kaloille liian happamia.

Kunpa kalat viihtyisivät, voisivat hyvin,  mutta jäisivät komistumatta toisen kuvan leiskauttajan mittoihin. Ruokaa lammessa riittää, sillä uistinvitakasvustoa pilkottaa jo siellä täällä. Kohta sonnustaudun taas märkäpukuun ja aloitan kitkennän. Ehkä samalla pääsen tekemään läheistä tuttavuutta myös kiiltäväkylkisten hypähtelijöiden kanssa.

Uimakaveri

 Telkät viihtyvät lammella. Minäkin haahuilen aika ajoin rannalla, välillä jopa vedessä kavereita killittäen. Ne eivät  paljoa  minusta perusta. Sen verran kuitenkin, että laiturin vierikiveltä piti ponkaista sukelluksiin, kun ihmisuimari tassutteli laiturille päin.

 Sulavasti sukellus kävi linnulta. Vasta pitkän matkan päässä se ilmestyi taas näkyviin ja palasi ennen pitkää lepopaikkaansa. Pariskuntanakin telkät pötköttelevät samalla kivellä, kun rannan muita asukkaita ei liikuskele turhan lähellä.

Eilen illalla yhdeksän aikoihin lammen rauha särkyi pariksi toviksi. En ollut näkemässä, kun kaksi huiman suurta joutsenta laskeutui räpylät sojossa lammelle. Mutta onnekseni piipahdin kuistilla edes silloin, kun pari jatkoi matkaansa ja oli täydessä nousukiihdytyksessä. Mekkala oli melkoinen. Räpylät läpsivät veden pintaa, valkeat siivet levisivät laajimmilleen, kaulat ja nokat suoristuivat pasuunoiksi kaiuttamaan kuuluville lähtöfanfaarin.

Lyhyen, kiihkeän näytöksen jälkeen nappasin kameran mukaani ja painelin rantapenkille päivystämään uusintoja. Mutta kuinka ollakaan - mitään erityistä kuvattavaa ei ilmaantunut. Tyyni rauha vallitsi, taivaallakin.

Hui

Puhtoinen lampi kutsui tänään kastautumaan. Saunasta marssin rantaan kameramies kintereillä. Yleisönä osui lähistölle vain se tuttu telkkäpari, joka yhä viihtyy lammella kuin kotonaan. Niinpä uikkarit jäi kastelematta. Riitti pelkkä kuoriutuminen pyyhkeestä ja askeltaminen portailta veteen.

Hui, hui - kylmältä tuntui!

Kuva todistakoon, että talviturkki jäi veteen. Henkeä haukkoen vedin pari kolme vetoa sammakkoa. Jälkituntu palkitsi, niin kuin avantouimarit ovat vakuuttaneet. Vesi tosin tuntui jo melkein kesäisen lämpimältä, ei siis enää tietoakaan parin viikon takaisista jäistä.



Toinenkin aihe hui-hihkaisuun osui kohdalle jo päivällä. Kevään ensimmäinen itse nähty kyy näet luikerteli pihan tuntumassa, kun olin lopettelemassa risusavottaani. Vikkelästi nuori otus livahti koloon, ennen kuin ehdin kunnolla edes sävähtää. Tappajaksi minusta ei ole, kun pihalla ei pyöri koira eikä näköpiirissä ole pikkulapsiakaan. Sen verran kyitä varotaan, että me vakituiset pihan tallaajat painelemme - yleensä - saapasjalkaisina hoitelemaan perämetsää.

Lammen pariskunta

Vapun hauskuuksia oli telkkäparin puuhien seurailu. Pahaksi onneksi netti petti, enkä saanut millään jo kertaalleen valmista blogijuttua julkaistuksi. Mutta Liedossa yhteydet toimivat, ja kuvat teksteineen pääsevät palstalle.

Eilen oli kaiken päivää aurinkoista ja melko lämmintä. Niinpä jo aamulla varhain hiiviskelin Nikon D90 kaulalla kyttäämässä kuvauskohteita. Telkkäpariskunta uiskenteli sinne tänne. Välillä kumpikin sukelsi tai nousi jollekin kivelle paistattelemaan auringossa ja jatkoi taas yksissä tuumin kuin omiakseen lammen.

Illan tullen rouva lepäili naapurin rantakivellä. Herra pysytteli uimasillaan, äityi jopa tämän tästä nakkelemaan niskaansa takakenoon ja oikomaan kaulaansa parhaaseen soidinmenojen malliin. Rouvaa eivät näytökset hievauttaneet, vaikka varmaan niitä tarkkasi. Uroksen kunto tuli testatuksi myös tosi paikassa, kun toinenkin telkkäpari pääsi laskeutumaan lammelle, mutta sai kuin saikin äkkilähdön. Hetken urokset mittelivät keskenään, kunnes tulokkaat näkivät parhaaksi kohota siivilleen. Pian ne yrittivät uutta valtausta lähilammella, jonne näin niiden laskeutuvan.

Kyllä uroskin lepäili, vaikken nähnyt sen nousevan kivelle. Se mokoma vain työnsi päänsä siiven rakoon ja jakoi kellumistaan. Kaukoputkella näki, kuinka silmä välillä vilkahti. Uros siis veteli koiranunia ja huolehti kaiken aikaa valpaasti reviiristään.

Puhdasvetinen lampi on linnuille ja meille ihmisillekin mitä oivallisin ympäristö. Posti näet toi tänään talvikotiin testausselosteen vesinäytteestä, jonka otin puolitoista viikkoa sitten jään ja kiven raosta. Sieltä vesi vasta kurkisteli, kun jääkansi muualla vielä piti niin pintansa, että kantoi ihmisen.

Suolistoperäisiä entrokokkeja ei löytynyt lainkaan, escherichia colia (< 1 pmy/100ml) tuskin lainkaan. Sitä sorttia muuten sallitaan uimavedessä tuhatkertainen määrä.
Saa nähdä, onko vesi hiukan liian hapanta (pH-arvo 6,4) sellaisille kaloille kuin mutu tai karppi. Mitähän kalaneuvojat sanovat? Kysynpä asiaa.

Vielä tänä aamuna kävin tarkistamassa, että telkät ovat tallella. Lammellahan ne! Kaikki lienee muuten hyvin, mutta lintukirjan ja omien havaintojen mukaan pesäpönttöjä puuttuu. Ehkä ensi vuonna sekin asia korjaantuu, kun lisään kevättöihin kohdan: telkille pönttö.

Laituri näkyy jo

Eilinen auringonpaiste houkutteli ulkotöihin mökillä. Piti muun muassa testata lammen jääpeitteen paksuutta: liian vahvaa puutarhan työkaluilla rikottavaksi. Ehkä jo ensi viikonloppuna jää hellittää sen verran, että saan otetuksi näytteet pulloihin, joista yksi on steriili. On näet tarkoitus tutkia, kuinka hapanta vesi on. Samalla varmistetaan uudestaan veden uimakelpoisuus. Pari vuotta sitten yksi naapuri selvitytti asian ja sai tietää, että kyllä kelpaa, vaikka jonkin verran vedestä löytyi ulosteperäisiä bakteereja. Lienevätkö bakteerit peräisin lammella pesivistä linnuista?

Jo tammikuussa soitin Lounais-Suomen kalatalouskeskukseen (http://www.silakka.info/). Sieltä vastasi puhelimeen mainio mies, joka auliisti opasti kala-asioissa. Niihin kuuluu kalojen istutus. Esimerkiksi pienikokoinen mutu saattaisi elää lammessa. Uistinvita tarjoaisi ruokaa ja suojaa, sillä kitkemisestä huolimatta lammessa taatusti riittää vitakasvustoja ötököineen.

Kalatietäjä suositteli ensi töiksi heti maaliskuussa (!) selvittämään veden happamuuden, sillä keväällä vesi on heikoimmillaan. Koska uistinvita viihtyy lammessa, vesi kaiketi on hapanta, ehkä jopa liian hapanta mudulle. Muista kalalajeista ei vielä ole kunnolla puhuttu. Jahka näytteet on otettu, tutkittu ja tulostettu, soitan uudestaan kalamiehelle neuvottelujen jatkamiseksi. Jo ensimmäisessä puhelussa selvisi, että kalkitsemalla veden happamuutta voi vähentää. Lieneekö muitakin konsteja?

Yksi naapuri tietää jo näistä mietteistä eikä lainkaan pannut hanttiin. Tuleviin neuvonpitoihin kerätään muutakin aineistoa, sillä lisäksi on tarkoitus perustaa tienhoitokunta puolen kilometrin tienpätkälle. Sitä käyttävät metsiään hoitava veljeskaksikko sekä me neljä mökkiläisporukkaa lammen rannalta. Talvella kuvittelin, että asiat olisi ratkaistu jo näin huhtikuussa. Toisin kävi. Lumet ja jää sinnittelevät maiseman peittona. Mutta laituri paljastui eilen, kun loin siltä lumet. Helpotti havaita, että laituri on hyvin kestänyt piilossaan. Se onkin - onneksi - tehty kestämään paikoillaan vuoden läpeensä. A-laitureille menköön kiitos kunnon tuotteesta.

Vedenpaisumuksen jälkeen

Ihan Pohjanmaan mittaisia tulvia sateet eivät Nousiaisissa saaneet aikaan ainakaan tutussa mökkimaastossa. Silti lampi paisui niin, että vedenpinta oli vielä tänään ainakin puoli metriä korkeammalla kuin ennen suursateita. Uistinvitakasvustotkin piileskelevät pinnan alla, kun eivät ykskaks ennätä venyttää lehtivarsiaan uusiin pituuslukemiin.

Viikko sitten vesitilanne huolestutti, sillä soisen alueen vesiä kauas pois ohjaileva iso laskuoja oli vielä täydempi kuin tästä kuvan näkymästä voi päätellä.

Mökkitontilta liiat vedet on ohjailtu salaojaputkin läpi tierummun, jonka jälkeen vedet virtaavat vapaasti laskuojaan. Onneksi tänään vesi tosiaan virtasi, sillä ison ojan veden pinta oli laskenut. Autoin veden kulkua ja siten omaakin asiaani perkaamalla pikku uomaa, ettei lirinä tukehtuisi muhkeaan heinäkasvustoon.

.

Rakennuksen pitkä takasivusta onkin nyt pysynyt kuivana toisin kuin ennen salaojitusta. Mökki ei tosiaan enää makaa lätäkössä.

Pihan puolella sokkelissa kuitenkin häivähtää kostea alue lähellä sadeveden poistosysteemiä. Tältä puolen rakennusta löytyi alun alkaen märkyyttä enemmän kuin takasivustalta. Lieneekö lammella tai yleensä alueen pohjavesillä maanalaisia yhteyksiä? Viime syksyinen pohjatutkimus tarjosi niistä viitteitä.

Varsinkin isoksi paisunut lampi lykännee liikoja vesiään ympäröivään maastoon. Jo kesällä matalan veden aikaan huomasin omin silmin, että kun ranta-alueelle kaivettiin istutuskuoppia, ne täyttyivät oitis vedellä. Yksi puu tukehtui liikaan märkyyteen, vaikkei edes joutunut vesikuoppaan. Ensi kesään mennessä selviää, miten uusi puuntaimi selviää. Kohopenkki näyttäköön, että se auttaa tainta asettumaan vettä tihkuvassa maaperässä.

Tässä vielä kuva päivän korjausistutuksesta: