Soutuvenheellä ylävirtaan

Tänään se onnistui: veneretki Aurajoella kohti Nautelankoskea. Muutamalla puhelinsoitolla löytyi soutuveneen omistaja, jolle mainiosti sopi veneen lainaus. Veijulan tilalla näet harjoitetaan paitsi maataloutta myös matkailumajoitusta. Niinpä isäntäpari esitteli auliisti majoitustiloja ja lähetti vielä tyttärensä opastamaan venerantaan. Uintikin olisi käynyt päinsä, mutta jäi ainakin tällä kertaa yrittämättä.

Kuvitelma pääsystä Nautelankoskelle osoittautui turhaksi, sillä Aurajoki laskettelee vesiään sellaisenkin ennen tuntemattoman kivikon läpi kuin Pikkukoski tai oikeammin kuulemma Lakonkoski. Se on kyllin iso estämään veneilyn ainakin näin matalan veden aikaan. Keväin syksyin taas vesi taitaa virrata niin isolla voimalla, ettei Lakonkosken läpi silloinkaan ole yrittämistä.

Kilometrin verran uomaa kelpasi soutaa, kunnes veneen kokka jo kolisteli koskikiviä. Pari lintua ilmoitti kirkuen ja kiivaasti lennellen alueen reviirikseen, mutta jätti enemmät vastalauseet esittämättä. Kai huomasivat, ettei satunnaisesta paatista ollut vaaraksi.

Paluumatkalla piti puskea vastatuuleen. Mutta eipä tarvinnut hätistellä sen paremmin paarmoja kuin hyttysiä. Ja komeita maisemia riitti tiirailtaviksi. Aatokset ovat nyt sellaiset, että ehkä voisi toisenkin kerran soudella tällä kaikkiaan seitsemän kilometrin koskettomalla osalla Liedon kunnan Aurajokea ja katsastaa näkymät kirkolle asti. Enempään tuskin on aihetta. Näin kävi keväisten kuvitelmien usein toistuvista vene- ja eväsretkistä Aurajoella...