Kahlailua

Tiedetään, että Saarenmaan länsiranta on matalaa. Mutta sitä en arvannut, kuinka pahuksen pitkään pitää kahlata matalaa, isohkojen kivien täplittämää hietapohjaista vettä, ennen kuin voi heittäytyä uimasilleen. Puhutaan ainakin sadasta metristä. Kahlaillessa muuten täytyi tiirailla tarkkaan vaaleita hietapolkuja, jottei iskenyt varpaitaan kiviin, jotka näyttivät keränneen ympärilleen leväkasvustoa. Useimmiten puhti loppui kesken ja vain kastauduin, kun alkoi tuntua, että matalaa vettä riittää Ruotsiin asti.

Selvittämättä ja kysymättä jäi, mitä tämä uimarannan tuntumaan juntattu merkki tarkoittaa. Tekstissä lukee veeohutus.ee. Merkki löytyi isommiltakin uimarannoilta. Sanakirja ei auttanut ratkaisemaan pulmaa. Oiskohan kyse siitä, ettei uimari saa ryypätä sen paremmin merivettä kuin viinaa? Kertokoon, ken tietää.

Tästä kuvasta näkyy, että vesi syvenee. Elokuista tyventä katsellessa on vaikea kuvitella, että näilläkin paikoin taisteltiin ankarasti lokakuusta marraskuuhun 1944. Strategisesti tärkeältä Söervenniemeltä venäläiset ajoivat saksalaiset tiehensä, pikku hiljaa myös ison joukon saaren kanta-asukkaita. Niinpä alue on nyt, kun venäläisetkin ovat häipyneet, hyvin autio. Vain talo siellä, toinen täällä, palveluita ei nimeksikään. Miten lienee vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua? Alkaneeko uusi saksalaisaika, jos ja kun suorat laiva- ja lauttayhteydet aukeavat Säärestä Liivinlahden yli Kuurinmaalle? Keski-Euroopan ahtaudesta olisi lyhyt matka Saarenmaan väljyyteen.

Kenties silloin rannan hiekkaan piirtelijöitä ja askeltensa jälkien jättäjiä ilmaantuisi näille paikoin peräti sankoin joukoin. Ja alkaisi uusi suuruuden aika, jonkalaisia niemellä kuuluu olleen ennen vanhaan. Perimätiedon mukaan parhaana muistellaan ruotsalaisten valtakautta 1600-luvulla, kertoivat paikkakunnalle asettuneet suomalaiset.