torstai 12. elokuuta 2010

Peltomarja on karhunvatukka

Saarenmaalla opin, että sikäläisille karhunvatukka on peltomarja, vaikka Ohesaaren maisemiin asettunut suomalaisrouva ei asiaa uskonut. Mutta kun virolainen torikauppias Kuressaaressa vakuutti samaa kuin omat silmät, että vatukka mikä vatukka, niin uskallan asian teillekin esittää.

Oli muuten melkoinen yllätys, kun hoksasin mustan marjan uimapolkuni viereltä. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui kaikkein satoisimmaksi, vaikka sieltä täältä muualtakin napsin jokusen mustan herkun kippooni. Jopa asfalttitien penkalla aivan majapaikan tuntumassa rehotti vatukoita. Haikeana muistelen, kuinka runsaasti marjoja oli kypsymässä, kun piti jo lähteä kotimatkalle. Nelisen litraa ehdin niitä kerätä ja sitten kotona pakastaa.

Kannattaa siis mennä Saarenmaalle marjaan elokuun puolivälissä, koska jokamiehenoikeus sallii sielläkin poiminnan kuten Suomessa. Käärmeitä ja punkkeja täytyy varoa. Kumpiakin on runsaasti. Siksi toiseksi mehevimmät karhunvatukat kasvoivat samoissa paikoin kuin nokkoset. Niitä piti potkiskella syrjään, ettei alvariinsa saanut poltteita hyppysiin.Tässä vielä kuva rannasta, josta tuo paras vatukkakasvusto löytyi jonkin matkaa kuvan vasemman reunan ulkopuolelta kaislikon takaa läheltä ohi johtavaa asfalttitietä Ohessaaressa Söervenniemen länsirannalla.


On kysytty, kuka kumma syö kaikki marjat, joita pakastan; tänä vuonna kuivatan ainakin mustikat. Helppo vastata: enimmän osan ihan minä itse. Mutta saa marjoista hyvän osansa myös yksi ja toinen luonani viivähtävä. Että kannattaa poiketa...

2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Pittää tulla maistamaan ! Mutta , mitä UPEITA kuvia !!!! Käärmeitä en osannut edes varoa , kun kävin kyykyssä moisissa maisemissa , mutta hatusta olisi ollut kiinni pitäminen , jos sellainen olisi päässä ollut !

Lissu kirjoitti...

Juu, käärmeitä näkyi, tosin vain pari kappaletta, mutta paikan suomalaisasukit vahvistivat, että niitä ON. Rouva kuitenkin painotti käärmeitä enemmän punkkivaaraa, sillä hän oli sairastunut borrelioosiin kuten kuulemma myös moni naapuri. Kuukauden mittainen antibioottikuuri oli onneksi häätänyt enimmät sirauden jäljet tiehensä.