Kelpaa katsella

 Uurastus mökillä on alkanut pikkupuuhilla. Niihin kuului viime kesänä pilkottujen puiden siirto autokatokseen, jonne autoa ei useinkaan tule ajetuksi. Etualan kuivatetut koivuklapit myyjä oli höveliyttään pinonnut seinän takana sijaitsevaan varastoon, josta pari päivää sitten siirsin ne muiden seuraksi katokseen. Tuli mukavasti tilaa varastoromppeille.

Vapun tienoilla alkavat hävitä kaikkien kaatuneiden ja kaadettujen puiden kannot, kun paikalle ilmestyy kaivinkone ja ehkä myös kantojen rouhija. Ainakin yksi koivu vielä kaadetaan. Siitä kertyy aimo kasa klapeja lisää, mikä saanee kirveen heiluttajan hikoilemaan pelkästä ajatuksesta. Hän näet tietää, mitä tuleman pitää, koska pilkkoi puut, huolehti niiden talvivarastoinnista ja nyt keväällä myös katokseen siirrosta. Tässä viime vaiheessa runsas viikko sitten minä huhkin hanslankarina, koska en saanut aikaan vakaita pinoja.

 Aurinkoisen maanantain innostamana pukkasin hiljan ostetun jouluruusunkin ulos. Ehkä se säilyy paleltumatta, koska näin jo viikko sitten erään talon seinustalla villisti kukkivia jouluruusuja, monta vuotta paikalla viihtyneitä. Ne siementävät runsaasti, mikä sisätiloissa tuntuu turhalta roskaamiselta.

Tiedä vaikka ensi vuonna istutuspaikalla kasvaisi isohko kasvusto jouluruusuja kilpailemassa tilasta valkokukkaisen rodon kanssa. Se on talvehtinut hienosti, tiedoksi etenkin ystäville Siuntioon. Nuput lupaavat komeita kukintoja, kunhan kesäkuulle ehditään.

 Ehdinpä tovin ihailla ja ihmetellä myös elämää lammella. Jokin iso vesilintujen parvi melskasi hetken vedessä, mutta rantaan ehdittyäni näin vain nokikanoja kisailemassa. Toinen pari uiskenteli kuva-alasta oikealle. Pahaksi onneksi pokkarikameran zoom ei riittänyt tuottamaan kunnon tulosta. On siis aihetta taas tarttua isoon Nikoniin. Siinä yksi alkavan kesän puuhista, joista aika ajoin vilautan näytteitä näillä sivuilla.

Odotus

Tänään Liedon Kirkonkulman koulun kentälle pystytettiin jääkiekkokaukalo. Nyt puuttuu enää talvi. Viime vuonna se ilmaantui jo marraskuussa niin voimallisena, että kaukalon rajaaman tilan lisäksi koko kenttä jäädytettiin. Meikäläinenkään ei hidastellut, vaan kaivoin luistimet jalkaan ja annoin liukua. Monesti lapsukaiset kentällä tulivat juttusille. Tyttöjen kanssa yriteltiin kolmosia ja piruetinpoikasia. Jonkun poikalapsen orastava miehisyys kesti sen, että autoin hänelle luistimet jalkaan. Taisi kaveri ensin nykäisi hihasta ja kysäistä apua. Sitä olisi taas tarjolla, kunhan talven odotus palkitaan pakkasilla ja lumentulolla.

Parvekkeella kumquat värjöttelee kuin odottaisi oikeita kesäkelejä. Eivät kehity kukat enää hedelmiksi, ei nouse uusia versoja. Harkitsen tässä etelän oloja kaipaavalle helpotusta. Olisko ratkaisuna siirto sisälle käytävän porrastasanteen ison ikkunan ääreen vai kuivuuko kasvi stressaantuneena äkkilämmöstä? Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää.  Pelastuisi edes yksi parvekekasvi lisää ottamaan kanssani vastaan uutta kevättä.

Villiviini on joka tapauksessa toinen. Se näet selvisi viime talven pikästä pakkaskaudesta ja röyhähti kesän mittaan niin muhkeaksi, että jokunen verso joutaisi häviämäänkin.

Talvi koettelee

Viime kesänä parvekkeellani viihtyi muun muassa iso rosmariini, muhkea muratti ja syksyn iloksi hankittu tyräkki. Kun pakkaskausi koitti, siirsin purkit rullalevyillään asuinkerrokseni avaralle porrastasanteelle isojen ikkunoiden tuntumaan. Siivooja ei pannut hanttiin eikä myöskään taloyhtiön hallitus.

Vielä kuukausi sitten rosmariinista sai vehreitä oksia tuoksumaan joulun ajan pöytiin. Eipä saa enää. Pari viikkoa sitten ryhdyin elvyttämään  kaikkia kolmea kasvia suihkuttamalla niitä päivittäin. Vettä ne ovat saaneet juurilleen noin kerran viikossa. Mutta silti kuivattava kurjuus suorastaan huutaa kasveista.  Kukahan tietäisi, millä konstein ne saisi pelastetuksi?

Helmikuun puolivälissä niitä voi ruveta lannoittamaan ja sillä tavoin herättelemään kunnolla henkiin, jos elo niissä siihen asti edes pihisee. Maalis-huhtikuussa ne voinee siirtää takaisin parvekkeelle nauttimaan yön viileydestä ja päivien lämmöstä.

Kakkoskuva näyttää, että rosmariinin tavoin tyräkki voi kovin huonosti. Luultavasti yksi selitys kurjuuteen on turhan lämmin talvehtimispaikka.

Parhaiten talvea sittenkin näyttää kestävän muratti. Niin se teki viime talvenakin ja paisui ennen näkemättömän komeaksi kesän mittaan. Muut kaksi ovat tulokkaita huushollissani.  Alle hiukan rajatusta kuvasta ei edes paljoa huomaa, että runsaasti on kuivaa tässäkin talvehtijassa.

Peltomarja on karhunvatukka

Saarenmaalla opin, että sikäläisille karhunvatukka on peltomarja, vaikka Ohesaaren maisemiin asettunut suomalaisrouva ei asiaa uskonut. Mutta kun virolainen torikauppias Kuressaaressa vakuutti samaa kuin omat silmät, että vatukka mikä vatukka, niin uskallan asian teillekin esittää.

Oli muuten melkoinen yllätys, kun hoksasin mustan marjan uimapolkuni viereltä. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui kaikkein satoisimmaksi, vaikka sieltä täältä muualtakin napsin jokusen mustan herkun kippooni. Jopa asfalttitien penkalla aivan majapaikan tuntumassa rehotti vatukoita. Haikeana muistelen, kuinka runsaasti marjoja oli kypsymässä, kun piti jo lähteä kotimatkalle. Nelisen litraa ehdin niitä kerätä ja sitten kotona pakastaa.

Kannattaa siis mennä Saarenmaalle marjaan elokuun puolivälissä, koska jokamiehenoikeus sallii sielläkin poiminnan kuten Suomessa. Käärmeitä ja punkkeja täytyy varoa. Kumpiakin on runsaasti. Siksi toiseksi mehevimmät karhunvatukat kasvoivat samoissa paikoin kuin nokkoset. Niitä piti potkiskella syrjään, ettei alvariinsa saanut poltteita hyppysiin.Tässä vielä kuva rannasta, josta tuo paras vatukkakasvusto löytyi jonkin matkaa kuvan vasemman reunan ulkopuolelta kaislikon takaa läheltä ohi johtavaa asfalttitietä Ohessaaressa Söervenniemen länsirannalla.

On kysytty, kuka kumma syö kaikki marjat, joita pakastan; tänä vuonna kuivatan ainakin mustikat. Helppo vastata: enimmän osan ihan minä itse. Mutta saa marjoista hyvän osansa myös yksi ja toinen luonani viivähtävä. Että kannattaa poiketa...

Maariankämmekästä mesimarjaan

Juhannuspäivän kohokohtia oli, kun Liedossa Parmanharjun metsäraiskiolla, jota talousmetsäksi kutsutaan, silmä osui maariankämmekkään. Pian näitä kaunottaria näkyi useita. Vaikeakulkuisessa metsäkoneiden myllertämässä maastossa ilmeisesti riitti sopivasti kostetutta, kun harvinaistunut kämmekkä osoitti jopa viihtymisen merkkejä.

Lisäihmeeltä tuntui, kun loppumatkalla soratien laidasta löytyi runsas kasvusto mesimarjaa. Käsillä olevan kasvikirjan sivulla sen kukat loistavat rubiininpunaisina, kun taas Canon Ixus sai talteen hailakoita mesimarjoja. Onko kyse kasvin muuntelusta vai kameran ominaisuuksista? Pitänee seurata, tuottaako vähävärinen kukinta lainkaan marjaherkkuja.

Jälkiä ammoisista metsistä

 Kuinka usein kuljemmekaan metsäpolkuja kiinnittämättä sen kummempaa huomiota reheviin saniais- ja sananjalkakasvustoihin? Eilen ei kuljettu, vaan jopa etsittiin silmä tarkkana kaikenlaisia kortteita ja sanikkaisia. Kameralla sai talteen vehreitä näkymiä, kunhan nöyrtyi kontalleen katselemaan lehvästöjä alaviistosta. Itsensä voisi kuvitella peukaloiseksi kuvan kasvustojen sekaan, jotta saisi hiukan käsitystä, miltä kivihiilikauden metsissä näytti.

Lunttasin Wikipediasta asiatietoja kivihiilikaudesta. Lisäksi kopioin alle kasvillisuutta tarkastelevan kappaleen, jossa jo itsessään näkyy monta linkkiä:

Kiviihiilikaudella sanikkaismetsät kukoistivat ja kasvillisuus oli rehevimmillään, sillä ilmasto oli ainakin osan kautta päiväntasaajan lähellä hyvin lämmin ja kostea. Muita kaudella kasvaneita kasvilajeja olivat kortteet ja liekokasvit (Lycopodum, Selaginella). Kaudella oli monilajisia, suuria kortemetsiä. Puusto koostui muun muassa sinettipuista (Sigillaria) ja suomupuista (Lepidodendron). Suomupuu saattoi kasvaa yli 35 metriä korkeaksi. Jotkin sanikkaispuut kasvoivat 50 metriä korkeiksi ja saniaspuut kahdeksanmetrisiksi. Kivihiilikauden maailma oli vihreä, mutta kukkakasveja ei vielä ollut.
Noin 350 miljoonaa vuotta sitten kasveille kehittyivät ilmaraot. Noin 305 miljooonaa vuotta sitten ilmestyivät ensimmäisen siemenpuut, Cordaites.^[8]
Noin 335-325 miljoonaa vuotta sitten kasvoivat ensimmäiset laajat trooppiset metsät.^[9] Kasvun kukoistuksen on ajateltu johtuneen nykyistä suuremmasta ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta. Tällä kaudella syntyivät suuret kivihiilikerrostumat maahan hautautuneiden kasvien jätteistä. Syyksi puiden laajamittaiseen fossiloitumiseen on epäilty kasvien solujen kuorien ligniiniä hajottavan bakteeriston puuttumista. Ensimmäiset havupuut ja siemenkasvit ilmestyivät kauden aikana.

Että tämmöistä historiaa tällä kertaa. Lisää sanikkaiskuvia ilmestynee blogissakin, kunhan metsäretket tuottavat satoa.

Vihreä vyöry Suomen suvessa

Parin illan takaisia kuvia katsellessa muistui mieleen, kuinka eräs Australiaan muuttanut suomalainen kertoi, että hänen silmiinsä koskee kaikki se vihreys, jonka keskelle Suomessa aina kesällä käydessä joutuu. Uudessa asuinympäristössä näet vallitsee armeliaan rusahtava väritys. Selitys sille on karu: armoton aurinko.

Täkäläisissä metsiköissä silmänsä koulinut ei valita yletöntä vihreyttä. Sitä kaipaa, jos joutuu viipymään kuumuuttaan kuivissa maissa ja maisemissa. Kokemusta on! Unta voisi nähdä vaikkapa tästä auringon kultaamasta koivun lehvästöstä.

Voisi myös muistuttaa itselleen, että maltillisempiakin sävyjä löytyy, kun vaihtaa metsän peltomaisemaan tai suonäkymään.

Ja pellon laidalta löytyy hyvässä lykyssä taas ryöppyävää, väkevän vihreää lehtirunsautta, kuten oheinen puutarhasta zoomailtu kuva näyttää.

Kuivasta kosteaan

Eilisen kuuman retkipäivän kuvasato alkaa kallioisen maaston kelosta. Se komeilee Pitkänsalmen ja Kariinanlaakson tuntumassa, Turkua molemmat. Mäeltä alas kävellessä löytyi rehevää, suorastaan mattona levittäytyvää valkovuokkokasvustoa, josta todisteena vain yksittäinen esimerkki siksi, että osasin A-moodilla tarkentaa vuokkoon juuri niin kuin piti - ja tausta sumeni!

Rauvolanlahden vetisestä rannasta avautuu näkymä valtaisaan ruovikkoon, lintujen pesäparatiisiin. Kosteikossa, jonka sivuitse kiertelee polku, helottavat mukulaleinikit ja rentukat, vastustamattomia kuvauskohteita tänäkin vuonna... Tässä malliksi alla kuva rentukoista.

Kesäkausi eväsretkineen on taas kunnolla avattu!

Kreetan versio talviosta

Kevät etenee Pohjolassakin. Lähes ainoa paikka, missä nykyään voin tunkea sormeni multaan, on kotiparveke kukkaruukkuineen. Multaa ostin tänään, istutustöihin siirryn lähipäivinä. Muistona Kangasalan-aikojen komeista etupihan pikkutalvioryppäistä tarjoilen kreetalaisen version samaisen kasvin isosta muunnoksesta, isotalviosta (vinca major). Siitä äskettäisen Kreetan-matkan kasvioppaamme kertoi veret seisauttavan tarinan: muutama sata vuotta sitten, kun joku tuomittiin itäisen Välimeren alueella  kuolemaan, hänen päähänsä solmittiin seppele isotalvioista. Niinpä kasvia esiintyy kirkonmuurien ulkopuolella kaiketi siksi, että mestattujen ruumiit haudattiin siunaamattomaan maahan, johon isotalvio onnekseen sai karistetuksi siemenensä. Kuvan kasvi koristaa muuria Milin rotkossa, jossa on useiden vanhojen rakennusten raunioita. Joissakin niistä ovat aikoinaan majailleet muun muassa venetsialaiset veronkerääjät. Lienevätkö teloittaneet uppiniskaisia saarelaisia maksamattomista veroista ja koristaneet uhrit kukkaseppelein juuri ennen tuomion täytäntöön panoa?

Muuten: kameran asetuksista ei paljoa kannata mainita, sillä uljas Nikonini sai urakoida lähes tykkänään automaattiasetuksin. Aukon sekä ISO-arvojen säätöjen vaikutuksia valotukseen ja tarkennukseen treenailen pikku hiljaa, jotta saisin pusikostakin tarkasti esiin juuri sen kasvin osan, johon älyän tähdätä.

Ylängön lumo

Tuhkapilven sumentaessa yläilmakerroksia muistelen helpottuneena viime sunnuntaita, joilloin aivan aikataulun mukaisesti ihmiset pääsivät isolla lentokoneella Chaniasta Helsinkiin. Takana meidän 14 hengen porukalla oli mainio luontoviikko. Sen kohokohtia minulle oli kolmannen päivän, tiistain, vaeltelu vuorten reunustamalla Giuos Kampos -ylätasangolla. Vaikka tuuli kylmäsi, aurinko ja näkymät lämmittivät. Villit tulppaanit, anemonet ja orkideat kukkivat, lampaat määkivät ja kalkattivat kellojaan. Vuohiakin katraassa näkyi. Täytyypä kulkea silmät avoinna kotimaassakin! Ties mitä ihanuuksia osuu kohdalle...