Löytyihän se!

Jo melkein vuosi on kulunut siitä, kun eka kertaa turhaan tuli etsityksi alkua luontopolulle. Tänään se löytyi pusikosta aakean laakean peltoaukean tuolla puolen. Tuntui jo kuin koko homma karttoineen kaikkineen olisi heivattu muinaismuistojen joukkoon. Mutta onneksi luulo oli turha. Pusikon ja lähes ihmisen korkuisen sananjalkakasvuston jälkeen polku yleni kangasmetsään, mikä tuntui suorastaan puistolta.Yhden pöheikön läpi vielä piti rämpiä, kunnes yhtäkkiä jalkojen alle ilmestyi soratie.

Hetken pällisteltyäni erotin taulun, josta vaivoin näkyi "Katos". Semmoista paikkaa kartta tosiaan oli luvannut. Lisäteksti näytti lupaavan, että paikalla olisi myös "paskarata". Mutta ei sittenkään... Kun hiukan sain kasvustoa lykityksi syrjään, huomasin o-kirjaimen. Se korjasi asian: opaskartta! Katos ja nuotiopaikka löytyivät, kun ne olivat ihan näkyvissä, taulumaisesta opaskartasta ei jälkeäkään... Roskia kumminkin siellä täällä kertomassa kävijöistä, ehkä myös sitä ihteään. Onneksi en osunut tallaamaan.

Kaiken kaikkiaan runsaan kolmen tunnin patikointi tuotti paitsi hyvän olon myös tärkeää tietoa siitä, mistä tälle luontopolulle kannattaa poiketa, jotta välttyy pahimmilta pusikoilta. Helppokulkuisten kangasametsien ja soratienpätkien ohesta löytyi vielä yksi kummajainen, kun tuli poiketuksi koirien hautausmaalla. Mitähän pyörii ihmisen päässä, kun hän koristaa lemmikkinsä haudan ylen kristillisin tunnuksin?