Perheyrityksen kipupiste

Tulin tallentaneeksi viime perjantain (18.2.) Voimala-ohjelman Puhetta Komista ja Koneesta (http://areena.yle.fi/ohjelma/16113)  ja katsoneeksi sen heti lauantaina. Puhuttiin sukupolvenvaihdoksesta. Asialla olivat isä ja poika Milonoff Kom-teatterista, Ilkka Herlin Koneen omistajasuvun edustajana ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen. Komilaiset olivat tarttuneet aiheeseen 40-vuotisjuhlanäytelmässään, joka pohjaa John Simonin kirjoittamaan Koneen ruhtinas / Pekka Herlinin elämä -teokseen (2009), mutta laajentaa sitä teatterin omiin kipupisteisiin. Alkuperäisen Komin luoneen porukan lapset ovat olleet jo hyvän aikaa mukana teatterin ammattilaisina. Milloin ja miten heistä tulee koko homman pomoja? Mikä kaikki muuttuu heidän myötään? Teatterin sivuilla tekijät esittävät lisää kysmyksiä, joihin he Juha Itkosen käsikirjoittamalla näytelmällä hakevat vastauksia:
 

KONE on tarina teatteriryhmästä, joka yrittää tuoda näyttämölle suomalaisen suurmiehen tarinan. Tälle matkalle heidät innoittaa John Simonin kirja "Koneen ruhtinas".

"Tehdään kuningasnäytelmä."
"Sitten siitä tulee tragedia."
"Ei vaan komedia. Tai farssi."

Kaksi perhettä, KOM-perhe ja KONE-perhe.
Kaksi sukupolvea ja sukupolvenvaihdos.
Suomi ja Suomen kohtalo.
1968, 1978,1988, 1998, 2008, KOM, KONE, KOM, KONE.

Tarina vai fragmentti? Kabaree vai näytelmä? Kokonaisuus vai kokoelma sirpaleita? Kahtia jakautunut vai eheä?
Suomi 2018?

"Jonkun on nyt päätettävä. Jonkun on tää vastuu kannettava."

 Keskustelu innosti minua niin, että naapurilta oitis lainaksi saatu kirja tuli hotkaistuksi parissa päivässä. Olisin ollut valmis lähtemään kaiken kukkuraksi myös Komiin katsomaan esitystä, mutta viimeiset näytökset ovat jo meneillään enkä tällä viikolla irtoa Hesaan. Riittäköön siis oivallinen elämäkertateos ja Voimala-keskustelu. Lisää keskusteluja on luvassa. Kirja näet jatkaa matkaa seuraavalle, jolta myös opus jäi lukematta tuoreeltaan.

Miten ylipäänsä vallassa oleva sukupolvi suostuu luovuttamaan valtaansa nuoremmille? Tuskallista tuntuu olevan sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Uutiset kertovat Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioiden myllerryksistä ja vanhan vallan kaatamisista. Kiinassa kuulemma pelätään nuorten vaatimuksia. Mutta Pohjois-Korea jäpittää yhä oudoissa oloissaan. Valtaisa armeija pönkittää sairaan diktaattorin korvaamista hänen äkkiä kenraaliksi tekaistulla pojallaan kuin hurjassa farssissa.

Omassa perheessä täyspäiset ja -valtaiset lapset ovat jo aikaa sitten syrjäyttäneet meikäläisen keskeisen toimijan paikalta. Hyvä niin. Ennen pitkää he joutuvat antamaan tilaa omalle jälkikasvulleen yhteisiä asioita koskevassa päätöksenteossa, vaikkei mitään perheyritystä olekaan huolehdittavana. Silti voi olla uhkaamassa kiistoja sisarusten välillä vaikkapa vain perintömööpeleistä. Turha kuvitella, että meidän porukassa ei mokomista tapella. Sen verran syvällä lienevät kasvuvuosista asti karttuneet mujut hampaankoloissa, että ne purskahtavat esiin viimeistään silloin, kun setvitään vanhempien jäämistöä.