sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Huussi on pop

Uuteen kesään on vielä aikaa, mutta pää höyryää jo suunnitelmia. Eilen lumitöitä mökillä tehdessä varmistui, että kuvassa vasemmalla näkyvien kuusten katveeseen passaisi pikkuinen, kompostoiva huussi. Mieluimmin sitä kesälämpimillä istahtaisin minäkin katselemaan maisemia ulkohuussista. Pikku hiljaa lämmin pytty oikein hoidettuna tuottaisi lannoitetta, joka aikanaan siirtyisi mehevöittämään omia kasvimaita.

Kun mökille ilmaantuu porukkaa, voisi kehotella käyttämään huussia tosi tarkoituksella, jotta komposti saisi raaka-ainetta. Mökissä sisällä toimivasta vesivessasta kaikki tuotokset holahtavat viiden kuution jätesäiliöön. Sen tyhjentäjä vie mennessään - onneksi! - koko lastin käytettäväksi jossain muualla, kuten viime kesänä opin.

Kesäinen kuva näyttää, että nuorisoa löytyy maalaustalkoisiin. Niinpä minunkin oli helppo myöntyä tyttärentyttären pyyntöön järjestää yhden likkakaverin polttarit mökillä. Huhtikuun lopulla nuoria naisia kuulemma saapuu kymmenkunta hauskanpitoon ennen ratkaisevaa askelta. Ollapa jo silloin huussi valmiina! Hiukan liian tiukaksi menee aikataulu, vaikka myyjän kanssa homma on jo sovittu. Mutta tarvitaan pohja- ja muita töitä, joiden tekeminen jäänee vapun tienoille. Vesivessa sentään palvelee, kunnes sille saadaan hyvien säiden ekovaihtoehto.

Mitään tosikkopoppoota huussien rakentajat eivät ole, sillä hilpeitä malleja löytyy viljalti (http://www.pikkuvihrea.fi/galleria.php?id=galleriakuva&im=I). Hyvillä mielin kuitenkin tyydyn asialliseen valmispikkulaan (http://www.pikkuvihrea./tuotteet_huussirakennukset.php?id=pikkuhuussi). Sellaista sain testata viime kesänä saaressa: siisti, sopivan kokoinen ja mikä parasta, ihan hajuton. Eikä kärpäsen kärpästä pörrännyt lähistöllä. Tyhjennystäkään ei tarvita järin usein, koska prosessi polttaa kakat turve-oksasilpussa ja liiat pissat erottuvat omaan kanisteriinsa. Siitä sitä ehtaa sopii annostella kasteluveteen suhteessa 1:10.

Muistuupa mieleen vuoden parin takainen TV-ohjelma nimeltä Paska juttu. Se havainnollisti vastaan sanomattomasti, kuinka järjetöntä on huuhdella ulosteet viemäreihin vieläpä puhdistetulla vedellä ja lannoittaa viljelykset kemian teollisuuden tuotteilla. Kun edes vähäiseltä osin voin toimia toisin, teen sen. Saattaa hyvinkin käydä niin, että pian mökillä käytössä olevaan huussiin joskus jopa jonotetaan. Katsottuna on nimittäin paikka myös vierasmajalle...

3 kommenttia:

tuulikki kirjoitti...

Kevättä näkyy olevan rinnassa, kun jo ulkohuussista haaveilet! Joko sulla on kompostori? Kaikki vaan kiertoon!

vanski kirjoitti...

Juu , huussi on POP , ainakin ,jos vesivessa pakkasella pettää... nyt vaan juhlijoille ämpäreitä ja umpitynnyriä , jonne tuotokset taltioi kesääsi odottamaan . Eihän pohjavesialueella paljon noilla herkuilla herkutella ....

Lissu kirjoitti...

Erillistä kompostia ei ole, ainakaan vielä. Kasvisjätteitä voi viedä huussiin, jossa ne kompostoituvat. Jonkin polttopaikan voisi kehitellä, jossa saisi hävitetyksi liha- ja kalajätteekin.

Tosiaan, pohjavesialueella on oltava tarkkana kaikkien lannoitteiden kanssa.