Sunnuntaireissu suuntautui Helsinkiin. Siellä eräs äiti oli pannut hihat heilumaan ja valmistanut pojalleen juhlan merkkitapauksen kunniaksi: urheilijasta oli sukeutunut maisteri pääaineena sosiologia. Opinnot Aleksanterin yliopistossa ovat tällä erää päätöksessään, edessä häämöttää töiden haku. Hyvä olisi löytää paikka Turun seudulta, jossa jo on yhteinen koti keskimmäisen tyttärentyttären kanssa.
Pitkä pöydällinen meitä onnittelijoita viihtyi visiitillä aurinkoisen iltapäivän. Ei puuttunut juomaa, ei ruokaa, ei edes aitoa Sacher-kakkua. Juttu luisti hyvin joka suuntaan. Erityisen hauska oli rupatella vastapäätä istuneen tuoreen maisterin kummin kanssa. Vieressäni istui Gustaf Ruotsista. Kolmikkona siinä pakistiin ruotsiksi. Gustaf on asettumassa vakituisesti suomalaiskuvioihin, muttei vielä sanottavasti ymmärrä, saati puhu suomea. Tämä parimetrinen, hauska nuori mies saapui kuin tuliaisena vuosi sitten vanhimman tyttärentyttären matkassa, kun neitokaisen Karolinskan tutkimusryhmässä tehty gradu valmistui ja aikaa alkoi määrätietoiselta naiselta riittää riiuuseenkin. Näissä ympyröissä tulee jopa meikäläisen pinnistellyksi kielillä puhumista, mitä en pane lainkaan pahakseni. Jos nyt ruotsia edes kehtaa vieraaksi kieleksi mainita, kun sen pitäisi huljua suusta ihan solkenaan - muttei enää hulju niin kuin 30 vuotta sitten.
Viereisen kuvan liitän mukaan sen takia, että onnitteluorkidean takaa hohtava valo korostaa upeasti kukintoja. Napsin kuvia monta vuotta vanhalla, edelleen ihan kelpo Canon Ixuksella, kuten tuloksesta näkyy.
Juhla nuoren miehen saavutuksen kunniaksi oli aivan paikallaan. Leppoisa tunnelma tuottaa yhä hyvää mieltä niin, että arkiset puuhat hoituvat kevyesti, ainakin tänään. Kiitokset kiitäkööt tätkin reittiä niin itse juhlakalulle kuin hänen vanhemmilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti