Kaksilla synttäreillä

Eilen vietettiin Helsingissä kaksia sellaisia syntymäpäiviä, johin osallistuin. Ensimmäisiin, itsensä Michelangelon syntymäpäivätapahtumiin, oli sovittu treffiajaksi 13.30 ja -paikaksi Sinebrychoffin taidemuseo Bulevardi 40:ssä. Sinne virtasi sankasti muutakin väkeä iltapäivän tapahtumiin (http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/tutustumuseoon/nayttelyt/tamanhetkiset/michelangelo). Meidän porukassa sisälle askelsi kymmenen naista, joukossa taiteilijoita.

Tukahduttavassa tungoksessa kuuntelimme museolehtorin Leena Hannulan esitystä Sikstuksen kappelin kuvien taustoista. Yhden huoneen keskelle on pystytetty laakea vitriini kappelin kattomaalauksista tehdyn ison kopion suojaksi. Niinpä esitystä saattoi seurata niin, että näki myös kuvat yksityiskohtineen. Michelangelon luonnoksia on ripustettuna saman huoneen seinille. Viereisen kuvan tallensin museon nettisivuilta.

Lisää juhlallisuuksia olisi ollut luvassa iltapäivän mittaan, mutta meidän poppoo vaihtoi maisemaa. Hietalahden remontoitua hallia käväistiin kurkistamassa: hyvältä näyttää, kun halli on palannut juurilleen. Sieltä saa taas vihanneksia, juustoja, lihaa, valmiita ruoka-annoksia, leipää, mausteita. Kahviloita on ainakin kaksin kappalein, joten kupponen juotavaa tai enemmänkin löytyi.

 Kallion Toisen linjalla asuvan ystävän syntymäpäivän viettoon vei meitä kuutosen ratikka läpi Helsingin keskustan.  Juhla-ateria nautittiin ravintola Silvopleessä (http://www.silvoplee.com/index.html) päivänsankarin kotirapun tuntumassa. Ällistyttävän maukkaita ja värikkäitä kasvisruokia oli tarjolla vadit kukkuroillaan. Systeemi toimii näin: asiakas keräilee lautaselleen haluamansa satsin ja kiikuttaa sen punnittavaksi kassalle. Hinta määräytyy painon mukaisesti. Ei siis tarvinnut tuskailla sitäkään, että juhlakalu olisi joutunut seisomaan puoli päivää kauha padassa. Jatkoilla kotioloissa  emäntä välttyi jälkiruuaksi varattujen lättyjen tarjoamisesta: ei mahtunut. Mutta viinillä ja suklaalla vauhditettua juttua tupaan mahtui. Hauskaa...

Ja tänään vielä yksi eilisestä porukasta täyttää vuosia, mikä toki pantiin kuuluvasti merkille. Onnea, onnea!

Maisteria juhlimassa

Sunnuntaireissu suuntautui Helsinkiin. Siellä eräs äiti oli pannut hihat heilumaan ja valmistanut pojalleen juhlan merkkitapauksen kunniaksi: urheilijasta oli sukeutunut maisteri pääaineena sosiologia. Opinnot Aleksanterin yliopistossa ovat tällä erää päätöksessään, edessä häämöttää töiden haku. Hyvä olisi löytää paikka Turun seudulta, jossa jo on yhteinen koti keskimmäisen tyttärentyttären kanssa.

Pitkä pöydällinen meitä onnittelijoita viihtyi visiitillä aurinkoisen iltapäivän. Ei puuttunut juomaa, ei ruokaa, ei edes aitoa Sacher-kakkua. Juttu luisti hyvin joka suuntaan. Erityisen hauska oli rupatella vastapäätä istuneen tuoreen maisterin kummin kanssa. Vieressäni istui Gustaf Ruotsista. Kolmikkona siinä pakistiin ruotsiksi. Gustaf on asettumassa vakituisesti suomalaiskuvioihin, muttei vielä sanottavasti ymmärrä, saati puhu suomea. Tämä parimetrinen, hauska nuori mies saapui kuin tuliaisena vuosi sitten vanhimman tyttärentyttären matkassa, kun neitokaisen Karolinskan tutkimusryhmässä tehty gradu valmistui ja aikaa alkoi määrätietoiselta naiselta riittää riiuuseenkin. Näissä ympyröissä tulee jopa meikäläisen pinnistellyksi kielillä puhumista, mitä en pane lainkaan pahakseni. Jos nyt ruotsia edes kehtaa vieraaksi kieleksi mainita, kun sen pitäisi huljua suusta ihan solkenaan - muttei enää hulju niin kuin 30 vuotta sitten.

Viereisen kuvan liitän mukaan sen takia, että onnitteluorkidean takaa hohtava valo korostaa upeasti kukintoja. Napsin kuvia monta vuotta vanhalla, edelleen ihan kelpo Canon Ixuksella, kuten tuloksesta näkyy.

Juhla nuoren miehen saavutuksen kunniaksi oli aivan paikallaan.  Leppoisa tunnelma tuottaa yhä hyvää mieltä niin, että arkiset puuhat hoituvat kevyesti, ainakin tänään. Kiitokset kiitäkööt tätkin reittiä niin itse juhlakalulle kuin hänen vanhemmilleen.

Riisutut roolit lumoavin lauluin

Eilen illalla, siis perjantaina 23.4., pieni porukka suuntasi Turusta Helsinkiin kuuntelemaan yhteisen ystävän ja koulukaverin, monitaitoisen Sirkka-Liisa Sassin sanoittamia ja säveltämiä lauluja. Allotria-ravintolan yhteydessä toimivaan Kapsäkkiteatteriin ilmaantui parisen sataa muutakin ihmistä, mukana itse tasavallan presidentti puolisonsa kanssa ja tunnettuja taiteilijoita. Emmekä tulleet turhaan! Saimme kuulla huikean lahjakkaiden muusikoiden esittäminä kipeänrohkeita, hurmaavia, paljastavia, paikoin hauskoja, paikoin tuskallisia tunnustuksia elämästä, joka on koetellut laulujen tekijää kovin ottein. Mikä määrä kipua tarvitaan, jotta syntyisi kuullun kaltaisia helmiä? Kysymys tuntunee kohtuuttomalta. Se kuitenkin juolahti väistämättä mieleeni, koska jossain määrin tunnen Sirkka-Liisan sairaus- ja muita vaiheita.

Kunpa eilisiltainen esitys ei jäisi ainoaksi valovoimaisen ryhmän tarjoamaksi elämyksesi yleisöille! Toivon, että uudet salilliset pääsisivät tuntemaan nahoissaan laulujen voiman ja aplodeeraamaan kiitoksensa kuuluville kuten me.