Morbror Vanja, väkevä elämys

Eilisestä illasta neljä tuntia kului Turun kaupunginteatterin ison näyttämön katsomossa. Alkukuvassa näkyvä mies on se, jonka omaperäistä työn jälkeä osasin odottaa. On kyse Anna Kareninalla sävähdyttäneestä ukrainalaisohjaajasta Andriy Zholdakista. Nyt oli tarjolla hänen tulkintansa Morbror Vanjasta, Anton Tšehovin tutusta näytelmästä, tällä kertaa alunperin Klockteaterniin tuotettuna. Ystävä Helsingistä vannotti heti tämän uusimman tulkinnan nähtyään, että liput on varattava ajoissa, jos aikoo ehtiä elämyksen äärelle. Vierailuesitysten toteuduttua huokaan tyytyväisenä, että jo aikaa sitten hankin lippuni.

Viime marras-joulukuun vaihteessa vierailu näet peruuntui sairaustapauksen vuoksi. Koska lippujen kysyntä ylitti pienen Sopukka-näyttämön rajat, esitykset siirrettiin Päänäyttämölle. Ihan kaikkia paikkoja ei kaiketi ollut tarjottu myyntiin, koska katsomon vasemmassa laidassa istuvilta olisi jäänyt näkemättä moni olennainen kohtaus näyttämön vasemmassa laidassa. Tajusin tilanteen, sillä istuin 12. rivillä toiseksi viimeisellä paikalla, josta vielä näki riittävän hyvin. Taisipa myös lipunmyyjä mainita asiasta.

Lavastuksen keskellä loiskuu vesiallas, jonka yli ja sivuitse henkilöt kiiruhtavat, elleivät vehdanneet vedessä sukellellen. Ohjauksessa häivähtää paikoin farssiksi yltyvä komediallisuus. Ovia on sen verran useita, että niissä ravaaminen saa aikaan naurunhörähdyksiä katsomossa. Muutenkin ohjaaja tuntuu ottaneen huomioon sen, että Tšehov on itse luonnehtinut tämän näytelmänsä komediaksi.  Turhautuneet ihmiset touhottavat turhia. Professorin koko tutkijanura paljastuu tyhjäksi, mies itse kitisee vanhuuttaan ja kipujaan, kun nuori vaimokaan ei enää syty omasta miehestään. Muut miehet himoitsevat Jelenaa, Sonjaa ei kukaan. Elämä maatilalla on suistunut raiteiltaan professorin ja tämän vaimon tultua kaupungista. Ihmiset ovat läkähtyä helteeseen ja yltyvään kiimaansa. Ensimmäinen näytös päättyy Jelenan hämmentyneeseen repliikkiin, joka kuuluu jotenkin näin: mitä kaikki minusta oikein haluavat?

Toinen näytös selventää henkilöiden välisiä suhteita. Edesmenneen sisarensa (professorin 1. vaimo) maatilaa vuosikausia hoitanut Vanja-eno raivoaa tilan myyntiä suunnittelevalle professorille, joka ei ole tajunnut edes sitä, keiden työn varassa on tullut kaupungissa eläneeksi ja keille tila oikeastaan kuuluu. Pitkään kytenyt himo tohtorin ja Jelanan välillä purkautuu aktiin yhtä myrskyisästi kuin ukonilma. Myrskyn laannuttua seuraa rauhoittumista. Professori ja Jelena hankkiutuvat palaamaan kaupunkiin. Tohtori häipyy omille teilleen. Anoppi, Sonja ja Vanja-eno palaavat entiseen oloonsa, jota jäävät ihmettelemään suut ammollaan.

Näin kerrottuna tarina tuntuu yksinkertaiselta. Sitä se ei ollut katsottuna. Vivahteita on runsaasti, rytmi vaihtelee, rikkaita yksityiskohtia riittää. Näyttelijöiden taidokkuus kaikessa fyysisyydessään on häkellyttävän paneutuvaa.  He elävät kuin riivattuina tavoittamatta haluamaansa. Toiminnan tarkka ajoitus ja asemointi näyttämön eri osiin vaatii katsojalta keskittymisen lisäksi kykyä nähdä myös silmänurkista.  Lisäksi suomennoksen lukeminen näyttämön yltä vie väkisin huomiota pois näyttämöltä. Luettava kuitenkin on, sillä nopeasti suollettu ruotsi jää yläkatsomossa istuvalle kuulumattomiin. Onneksi monissa kohtauksissa on runsaasti mimiikkaa, sanoja tuskin lainkaan. Etevää!

Ja kuinka jumalaisen suurenmoista onkaan koko näytelmän äänimaailma ja äärimmäisen herkästi kohtauksia tukeva valaistus. Muhkea musiikkiosuus ennen näytelmän hiipumista lopun hiljaisuuteen  herättelee unen puutetta potevan iltatorkun katsojan ja nostaa tunnelman taivaisiin. Valtaisiin aplodeihin lisäsin minäkin mojovat akordit, mutten sentään huutanut innostuksesta niin kuin moni muu.

Turussa on siis yhä mahdollista nähdä mestarillisia teatteriesityksiä. Enää ei tarvitse pelkästään muistella tai joka käänteessä viitata "Kotkien", Holmbergin ja Långbackan porukan, suurenmoiseen kauteen 1970-luvulla. Eikä lähteä hienojen esitysten perään muualle, vaikka sitäkin toki kannattaa harrastaa.


Henkilöt Turun esityksessä 16.5.2012:

Anders Larsson (PROFESSOR ALEKSANDR SEREBRJAKOV), Krista Kosonen (JELENA ANDREJEVNA), Alma Pöysti (SOFJA "SONJA" ALEKSANDROVNA), Janina Berman (MARIA VASILJEVNA VOJNITSKAJA), Jussi Johnsson (IVAN "VANJA" PETROVITJ VOJNITSKIJ), Jan Korander (MICHAIL LVOVITJ ASTROV), Anders Slotte (ILJA ILJITJ TELEGIN)

Text: Anton Tjechov & Andriy Zholdak
Regi och helhetskoncept: Andriy Zholdak
Kompositör: Sergej Patramanskiy
Scenografi: Andriy Zholdak & Tita Dimova
Kostymör: Tuomas Lampinen
Ljus design: Andriy Zholdak & Pietu Pietiäinen
Ljud design: Ludvig Allén