Kuvan vasemmassa laidassa näkyy kelo tai oikeammin lahorunko, jota on uutterasti kolottu. Tikoille vanha runko on helppo nakuteltava. Muutkin linnut pystyvät nappamaan liikkuvan aterian puunsäleiden seasta. Ja mikä parasta, moni kolo on tarjonnut pikkulinnuille kaiketi myös pesäpaikan.
Haapa sinnittelee vesirajassa, kuten on tehnyt jo vuosia. Sen kallistuskulmassa riittää pohdiskelemista. Jokohan ensi talvi kaataa sen? Vai pitäisikö homma hoitaa sahalla, että rungon saisi helposti hilatuksi rantaan pilkottavaksi? Kas siinä pikku pulma.
Ei edes viime tapaninpäivän myrsky heilauttanut tätä kenottajaa kumoon, niin että sijoiltaan minäkin sen löysin tuoreimmalla saarivisiitilläni ja tallensin kuvaan N-8:lla. Ehkä otos käy joskus todistuskappaleesta, kun yritetään muistella, milloin mokomat puut vielä sojottivat rannassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti