Tovi Meriluodon seurassa

 Sänkyseuraksi löytyi kesälukemisten pinosta eilen illalla Aila Meriluodon viimeisin runokokoelma Tämä täyteys, tämä paino (2011). Vuosilta 2006 - 2010 siihen on runot valinnut ja kokoelmaksi koostanut Eila Kostamo yhteistyössä Meriluodon kanssa.

Tuntui kuin olisin seurustellut ystävän kanssa, niin lähelle kuului runoilijan ääni. Sivulla 23 hän jopa puhuttelee suoraan pikku runossa LUKIJALLE:


                                      Luet minua, hajamielisenä, tympääntyneenä.
                                      Onpa mietoa.

                                      Tai äkkiä luet itseäsi. Maistuu.
                                      Minä haastan sinut kaikin aistein.
                                      Tervetuloa.

BookPlussan mainosteksti osuu mielestäni kohdalleen näillä sanoin:

Aila Meriluodon - lyriikan Grand Old Ladymme - ilmaisun säkenöivä kirkkaus, keveys, hurjuus ja sulokkuus ovat entisellään. Samassa runossa kohtaavat seesteisyys ja kärsimättömyys, vahvasti läsnä ovat muistot ja kokemukset, rakkaudet ja menetykset. Huumori ja ironia räiskähtävät paikoin hilpeäksi ilotulitukseksi, mutta yhtä kiinnostunut 86-vuotias ikinuori ilomieli on tavoittamaan "iankaikkista preesensiä" - oivallusten liikahduksia ja elämäntuntojaan tässä ja nyt.

Mainostekstistä kuitenkin puuttuu maininta vanhenemisen ja kuoleman pohdiskeluista. Kummassakaan ei havaitse mitään kammottavaa tai monimutkaista. Hilpeys kutkuttaa tässä:

                                     Hei sinä vanha naama
                                     kylpyhuoneen peilissä,
                                     oletpa sinä muuttunut.
                                     Mutta älä sure,
                                     kavereita ollaan.

                                     Vaikka minä olen kauniimpi. (s. 41)

Kuulen viisaan, täydesti eläneen ihmisen äänen kokoelman päätösrunossa LOPPIAINEN.

                                     Kolme liljaa kuihtuu maljakossa,
                                     sata kirjaa hyllyssä.
                                     Tiikeri sohvalla:
                                     näyttää hampaitaan ja nauraa.
                                     Telkkari mainostaa itseään.
                                     Huomenna täytän sata vuotta
                                     tai tuhat.
                                     Niitä on kerroksittain, lasken kuin rahoja
                                     mitä enemmän sitä köyhempi.
                                     Kaikki varisee,
                                     pelkkää suhinaa.
                                     Loppiaisena valot riisutaan
                                     luita myöten.
                                     Entä sitten?

                                     Sitten... No.

Meriluotoa luen kuin ystävää. Tunnen hänet melko hyvin muistelmista ja elämäkerrasta. Melkein kaikki hänen proosateoksensa olen lukenut, runokokoelmia en niinkään. Seurusteluni Meriluodon kanssa jatkuu. Ei ole vielä hyvästien aika.