Osittain päiväkirjan tapaan kirjoitettu teos lainaa myös kirjeitä. Nuori mies, Lennart Falk, kaikkoaa 1871 Helsingistä kauas Siperiaan. Amurinmaasta hän etsii mahdollisuuksia rikastumiseen ja sitä kautta isän suosioon. Kaukaa löytyy kivihiiltä ja kumppaneita. Mutta kaivostoimintaan asti kumppanuus ei kanna. Onni on vastainen siinäkin mielessä, että eräänä iltana pimeässä Lennart saa jonkun iskemänä reiän kalloonsa. Seuraa tuskaisia selvityksiä. Omat yksinäiset pohdiskelut kuluttavat muutenkin vähäisiä voimia tuomatta valaisua murhayritykseen. Itsetutkiskelu kiduttaa.
Tätä tekstiä kirjoittaessani hain netistä tietoja romaanista. Löysin muun muassa Putte Wilhelmssonin siitä laatiman kritiikin, jonka Helsingin Sanomat on julkaissut alunperin 17.10.1999. Kannattaa avata linkki ja lukea, mitä Wilhelmsson saa sanotuksi kirjasta. En ryhdy kilpasille. Myönnän kritiikin tekevän komeasti oikeutta romaanille. Valitan: linkki ei enää vie Wilhelmssonin kritiikkiin, enkä löydä koko juttua edes Hesarin arkistosta.
Aikuisille kirjoittamissaan teoksissa Carlson on etsiytynyt yhä uudestaan pöyhimään yksinäisten miesten toiminnan ja aatosten kautta isoja asioita. Miehet eivät ole pelkkää fiktiota, vaan todella eläneitä ihmisiä. Tämä seikka vahvistui Maan ääreen -teoksesta. Keskeisin henkilö, Lennart Falk, on Carlsonin sukulainen, jos oikein ymmärsin. Kymmenkunta vuotta myöhäisemmissä romaaneissa Herra Darwinin puutarhuri (2009) ja William N. Päiväkirja (2011) ei liene samaa kytkentää kirjoittajan sukuun. Carlsonin pohdiskelut 1800-luvun loppupuolen kuumista uskon ja tietämisen kysymyksistä, tieteestä ja keksinnöistä tuntuvat helposti lähestyttäviltä, kun niihin pureudutaan tutuksi tulevan henkilöhahmon kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti