Rotta väistää loukut

Sofi Oksasen kohu-uutuus, romaani Kun kyyhkyset katosivat, jätti ansoja lukijan mieleen. Ne alkoivat laueta, kun tänään sain luetuksi viimeiset sivut. Luulenpa, että romaanin 1960-luvun jaksossa Juuditin virittämät rotanloukut yrittävät viestiä "aviomies" Edgarille, kuinka satimessa kumpikin elää. Silti vain Juudit joutuu lopulta vielä kurjaa kotiakin pahempaan ansaan: Paldiski 52 -mielisairaalaan.

Vaivihkaisilla tutkimuksillaan pahin rotta, Edgar Parts, etsii serkkuaan ja kasvinkumppaniaan Rolandia, Viron tasavallan puolustajaa, ja viimein löytää tämän elossa, viinan nujertamana. Mutta eipä tainnut Edgarille kirkastua, keneltä suloinen teekkari-Eveline on perinyt kiharan tukkansa. Samoin muu perhe on jäänyt tietämättömäksi Edgarin homoudesta. Semmoista ilmiötä ei edes tunnisteta mahdolliseksi. Vain Rolandin nauravainen morsian Rosalie on osunut näkemään miesten välisen intiimin tilanteen. Edgar toimii saman tien ja tappaa Rosalien. Perhe haikailee kadonneen nuoren naisen perään - turhaan, sillä vastausta katoamiseen ei saada. Kenenkään päähän ei pälkähdä, että Edgarilla voisi olla osuus asiassa. Mammansa ihailema poika ei kaihda mitään keinoja silloinkaan, kun hän viettää ohimennen mainittuja Siperian-aikojaan. Oppipa reissullaan kunnolla venäjää.

Romaanin päättyessä Edgar sujahtaa viimeisistäkin loukuista kohti uusia urotekoja vallan palveluksessa. Hänen mitään kaihtamattomat kammottavat toimensa niin venäläisten, saksalaisten kuin uudestaan venäläisten auliina apurina pysyvät sopivasti salaisina, kunnes hän päätyy niittämään  mainetta kirjallaan Hitleristisen okkupaation ytimessä. Eesti Raamat julkaisi sen 80 000 painoksena 1966. Nevostoajan Viron historiantutkimuksesta syntyy karmaisevan sarkastinen kuva. Lukija saa pitkään seurata, kuinka taitava väärentäjä sommittelee faktoista sepittein muunnellun  kokonaisuuden, joka palvelee kirjoittajan tarkoitusperiä ja samalla tyydyttää Konttoria.

Kirjan kansikuva tuntuu liittyvän kieroiluun paitsi saksalaismiehityksen aikaisista tapahtumista myös Edgarin omakuvasta. Hän vaihtaa sukkelasti identiteettiä ja kääntää takkinsa kulloistenkin tuulten mukaisesti. Turun Sanomissa 31.8.2012  teoksen arvostellut Kaisa Kurikka onkin otsikoinut perusteellisen juttunsa näin: Takinkääntäjän tarina. Luin muitakin kritiikkejä kuten nämä: Antti Majander, Sofi Oksasen uutuus on vaikeampi romaani kuin Puhdistus. HS 31.8.2012; Juhani Brander, Sofi Oksanen, Kun kyyhkyset katosivat. Aamulehti 31.8.2012.
Romaani ilmestyi suurtapauksena. Se noteerattiin lehdissä heti. Arvioissa painottuu, että kirja olisi hyvä lukea toistamiseen, jotta sen henkilövyyhtiin ei sotkeutuisi ja metsä hahmottuisi puilta. Saatanpa hyvinkin lukea teoksen uudestaan. Ehkä toiselta lukukerralta jää haaviin lisää aineistoa Edgarin kaltaisten ihmisten kytköksistä valtaan - tai saatan huomata sellaista, mikä ensimmäisellä lukemisella  meni ohi.

Tällä haavaa liityn siihen joukkoon, joka yhä pitää Puhdistusta Sofi Oksasen toistaiseksi ylittämättömänä saavutuksena. Muistan, kuinka sen sivuilta minuun lukijana tarttui oitis kirjoittajan sanomisen, kertomisen, paljastamisen kiihko. Nautin kirkkaasta, rohkeasta kielestä, tavasta pudotella täsmäiskuin hurjiakin yksityiskohtia ihmisten toimista äärimmäisissä oloissa. Sama toki toistuu Kun kyyhkyset katosivat -romaanissa, jonka lopulla muuten kyyhkyset ovat palanneet. Inhana varjostajana puskien suojassa  seisoskeleva Edgar kuulee kujerruksen...