Kannakselaisten vaiheita ennen ja jälkeen viime sotien

Joulukortin kääreenä tupsahti postiluukusta kirja, josta aika ajoin on ollut tekijän kanssa puhetta. Alun perin tamperelainen Päivi Lattunen on pitkään ollut naimisissa ehdan kivennapalaismiehen kanssa, mikä selittää hämäläisnaisen tarttumisen isoon aiheeseen, kirjan tekoon miehen suvun karjalaisilta syntysijoilta. Kivennapa-Säätiö ja Kangasalan Seudun Osuuspankki ovat tukeneet hanketta. Niinpä tämäkin lukija sai nautittavakseen kauniin, kovakantisen  Riihisyrjä - Suvenkylä  Kyläkirja Kivennavalta -teoksen (2012). Kannen on suunnitellut kummityttöni Petra Lattunen. Ei ihme, että kirja piti oitis lukea ennen muita joululukemisia.

Historiaa pitkään opiskelleena, nykyisin yhä sen harrastajana sain kirjasta mainion ja tarpeellisen katsauksen Karjalan kannaksen oloihin. Siellä on eletty idän ja lännen välissä milloin riidellen ja sotien, milloin yhteyksiä vaalien. Kartat luovutetusta alueesta ja  Kivennavasta heti kansiaukemalla opastavat hahmottamaan, missä ollaan. Riihisyrjän kylän kartta kaikkine taloineen, pihapiireineen, kujasineen ja vesipaikkoineen auttaa sielun silmin näkemään maisemaa, kun teksti on apuna. Myös riihisyrjäläisten elinkeinoista muodostuu tarkka kuva luvussa, jonka lukemista ohjaavat selkeästi otsikoidut alaluvut.

Kodin toimia -luvusta käy ilmi, kuinka leipä elättää ja miten villa muuntuu langaksi, kankaaksi. Riihisyrjän asukkaiden elämänkaaresta mainitaan olennaiset: lapsuus, kansakoulu, aikuisuuden alku, häät ja elämän päätös. Kyläyhteisö otti osaa perheiden tapahtumiin. Talkoilla autettiin naapureita, juhlia ja iltamia järjestettiin. Kuuluisia olivat etenkin Kivennavan kihupyhät. Hengellisessä elämässä korostuu kirkon osuus, sillä kirkkopitäjät syntyivät jo ennen hallintopitäjiä. Kirkko yhdisti sekä antoi turvaa ja perustan järjestyneelle yhteiskunnalle. (75) Kirkkorakennukset ovat vaatineet yhteisöltä yhä uudestaan ponnistuksia, sillä levottomina aikoina kirkkoja tuhottiin.

Seuroista ja yhdistyksistä kertovassa luvussa tilaa saavat Riihisyrjän Työväenyhdistys ja vuoden 1918 tapahtumat, Maamiesseura ja Metsänhoitoyhdistys, Martat sekä Riihisyrjän Urheilijat ja Kivennavan Ukko. Pula-aika koetteli ihmisiä kaikkialla 1930-luvun alkuvuosina, mutta se väistyi ja vaihtui edistykseksi vuosikymmenen kuluessa. Vuodet 1937 - 1945 koettelivat kivennapalaisia raskaasti. Tärkeän luvun alaotsikot toteavat lyhyesti:
Sodan uhka leviää
Sota syttyy
Takaisin Riihisyrjään
Jäähyväiset Riihisyrjälle
Kunniavelka kaatuneille (88 - 109)

Sitten seuraa omana lukunaan tärkeää tietoa suvuista ja perheistä Riihisyrjän neljällä kantatilalla. Useat nimet ovat minulle tuttuja, sillä kivennapalaisia asutettiin sodan jälkeen sekä Pälkäneelle että Kangasalle. Molemmissa kunnissa työskentelin äidinkielen ja historian opettajana ennen muihin töihin siirtymistä. Oppilaistani muistan ainakin Kouhian, Nykäsen, Riikosen ja Virolaisen nimisiä - kaikki löytyvät kirjasta.  Kangasalla lähinaapurina asui muun muassa Kouhian perhe. Pälkäneellä käytiin usein Lattusilla. Heitä eleli kolme neljästä veljeksestä samalla aurinkoisella rinteellä avarien perunapeltojen tuntumassa. Perhe siis saattoi jatkaa perinteitä uusilla asuinsijoilla. Vanhemmistakin olen tavannut ainakin veljesten äidin, tomeran emännän, joka pitkään vielä Pälkäneellä hoiti lehmiään kuten Kivennavan aikoinaan.

Riihisyrjän viimeisistä asukkaista kirja tarjoaa seikkaperäisen selvityksen. Se lienee oikea aarteisto toisen, kolmannen, neljännen ja ties kuinka monennen polven kivennapalaisille, jotka vihdoin kiinnostuvat omista taustoistaan. Ällistyn kirjoittajan työmäärää, vaikka lähteistä näen, että hänellä on ollut käytössään joitakin sukututkimuksia ja digitoituja kirkonkirjoja. Olen näet yhden tyttärentyttären pyynnöstä yritellyt sukupuun kokoamista lähtökohtana omat vanhempani, mutta törmäsin tietojen puutteeseen lähes välittömästi.

Edessä lienee reissu maakunta-arkistoon, jos sieltäkään nykyään enää saa apua, kun intimiteettisuojaa on tiivistetty. Ehkä yritän päästä katsomaan vanhoja kirkonkirjoja Rymättylään, jonka ikivanhaan väestökerrostumaan isäni isän suku kuulemma kuuluu. Isän äiti oli Askaisista, enkä tiedä paljoakaan siellä asuneista sukulaisista. Oma äitini taas oli Virolahdelta, siis melkein Karjalan kannakselta. Monet tavat, joita Päivi kuvaa kirjassaan, toivat mieleeni tuttuja näkymiä lapsuuteni kesien Virolahdelta. Ilmankos nautin suuresti lukukokemuksesta!