Mökkilauantai houkutteli ajelemaan kahdeksan kilometrin päähän Kurjenrahkan kansallispuiston laitaan
Rantapihalle. Mitään suurisuuntaista retkeilyä ei tänään ruvettu harrastamaan, vaan katsastettiin hiukan luontopolun näkymiä. Toiveena oli, että myös lintuja osuisi bongattavaksi. Suolta näet kuului aamulla varhain teerien kukerrus. Viime viikonloppuna kajauttelivat kurjet soidinmusiikkiaan.
Yhtään kookasta lintua ei kumminkaan osunut reitille, mutta suomaisemassa riitti pällistelemistä. Viitseliäästi laaditut opastaulut tarjoilivat sopivin kohdin tietoiskuja, niin että lukemisen vaivalla pääsi taas kärryille, mikä onkaan ominaista suoluonnolle.
Suonsilmä pysäytti. En muista ennen seisseeni näin lähellä upottavaa uhkaa. Tai jos olen, en ainakaan ymmärtänyt, kuinka syvälle varomaton kulkija voi hulahtaa läpi olemattoman ohuen pintasammalen. Ihmekö sitten, että suolle hävinneistä kerrotaan kauhujuttuja ja että vaaranpaikoilla on useita nimityksiä: suonsilmäke, hete, rimpi.
Ennen kuin polku kohosi kuivaan rinteeseen, löytyi vihreänä leiskuvaa sammalikkoa. Sen äärelle polvistuin enkä suotta, koska kuvat toistavat tarkasti sammalten vehmauden. Mökkipihalla tarkkaan vaalitut sammalikot eivät vedä vertoja näille kosteikon kasvustoille.
Pitäisi vissiin perehtyä sammalten lajirunsauteen. Luulisin, että kuvan komistus on jonkin sortin karhunsammalta.
Reitti vei yhä ylemmäs kuivaa rinnettä. Siellä kulkijoita valistettiin muun muassa kallioperätiedoin. Emme tosiaan liikuskele millään äkkiä hutaistulla maaperällä. Tuhti kiviperustamme on ikivanhaa, kuten taulussa tarkasti mainitaan. Siksi katsoin aiheelliseksi päättää päivän blogitekstin kuvaan kunnioitettavasta peruskalliosta. Passaa näillä vakailla poluilla vastakin paarustaa.
5 kommenttia:
Se on kyllä merkillistä, että mitään isompia eläimiä ei näe silloin kun lähtee metsään niitä katsellakseen. Ehkä sen takia minua ei ole metsässä liikkuessa koskaan erityisemmin pelottanut, kun en ole koskaan mitään pelättävää siellä kohdannut. Sen sijaan missä vain ihmisiä vähänkin liikkuu...
Varhainen kevät ja lähes lumeton talvi mahdollistivat varhaisen luontopolulla kulkemisesi. Upeita kuvia sammalista! Kirkkonummelle tästä säntään sinivuokkoja tähyilemään, jahka kerkiän.
Totta tosiaan, eläimiä ei hevin näe, vaikka ääniä kuuluu ja jälkiä erottuu. Mökkirannassa näkyi taas niin isoja tassun painaumia, että lieneekö ilves hipsinyt hiekan poikki.
Tuulikille kelpo sinivuokkoretkeä Kirkkonummella. Ei meillä vielä näy sinivuokkoja, mutta leskenlehtiä sentään pilkistelee maanpinnasta.
Suonsilmäkkeestä on omakohtainen kokemus Jyväskylän Köyhälammella .Jkylässä kukkivat sinivuokotkin jo ...ja mikset ottanut kuvaa jäljestä ja näyttänyt ?! Siinä se selviää , mikä se on ! Minulla on albumissa sekä ilveksen että suden jälki.
Oletko peräti uponnut hetteeseen? Kerro, kerro...
Lähetä kommentti