Pimeää pakoon

Taapertelu täkäläisessä hämärässä katkeaa toviksi. Lähden näet viikoksi etelämmäs. Jos hyvin käy, siellä aurinko tuo helpotusta kaamoskärsimyksiin. Tänään tosin alkava sadekaan ei haitannut meitä kävelijöitä, kun oli vakaasti päätetty tehdä kelpo lenkki. Oivallisia reittejä löytyy. Kuvissa näkymiä Turun itälaidalta. 

Jylhän kallion takana kohisee moottoritie Helsingistä Turkuun. Jos pitäisi asua näillä kulmin, mökä haittaisi pahasti. Vaikka maisema näyttää ylen rauhaisalta, taukoamaton liikennemelu ottaa korviin. Kun puissa on taas ennen pitkää lehtiä, tilanne voi helpottua. Jopa lintujen viserrykset saattavat erottua.

  Sammalnäkymien ohi en päässyt tänäänkään. Vaikka mukana oli vain puhelin, sain sillä kelpo kuvia. Sumuisen kostea, sateinen sää näyttää virkistäneen kallion kasvuston vihreään hehkuun. Meheviltä näyttivät viime lauantaina mökkimaastonkin sammalet. Pörhistelkööt kaikki märästä pimeydestä nauttivat paksujen pilviverhojen alla - minä kaikkoan aurinkoon.

Suolla ja kallioilla

Mökkilauantai houkutteli ajelemaan kahdeksan kilometrin päähän Kurjenrahkan kansallispuiston laitaan Rantapihalle. Mitään suurisuuntaista retkeilyä ei tänään ruvettu harrastamaan, vaan katsastettiin hiukan luontopolun näkymiä. Toiveena oli, että myös lintuja osuisi bongattavaksi. Suolta näet kuului aamulla varhain teerien kukerrus. Viime viikonloppuna kajauttelivat kurjet soidinmusiikkiaan.

Yhtään kookasta lintua ei kumminkaan osunut reitille, mutta suomaisemassa riitti pällistelemistä. Viitseliäästi laaditut opastaulut tarjoilivat sopivin kohdin tietoiskuja, niin että lukemisen vaivalla pääsi taas kärryille, mikä onkaan ominaista suoluonnolle.

Suonsilmä pysäytti. En muista ennen seisseeni näin lähellä upottavaa uhkaa. Tai jos olen, en ainakaan ymmärtänyt, kuinka syvälle varomaton kulkija voi hulahtaa läpi olemattoman ohuen pintasammalen. Ihmekö sitten, että suolle hävinneistä kerrotaan kauhujuttuja ja että vaaranpaikoilla on useita nimityksiä: suonsilmäke, hete, rimpi. 

 Ennen kuin polku kohosi kuivaan rinteeseen, löytyi vihreänä leiskuvaa sammalikkoa. Sen äärelle polvistuin enkä suotta, koska kuvat toistavat tarkasti sammalten vehmauden. Mökkipihalla tarkkaan vaalitut sammalikot eivät vedä vertoja näille kosteikon kasvustoille.

Pitäisi vissiin  perehtyä sammalten lajirunsauteen. Luulisin, että kuvan komistus on jonkin sortin karhunsammalta.

 Reitti vei yhä ylemmäs kuivaa rinnettä. Siellä kulkijoita valistettiin muun muassa kallioperätiedoin. Emme tosiaan liikuskele millään äkkiä hutaistulla maaperällä. Tuhti kiviperustamme on ikivanhaa, kuten taulussa tarkasti mainitaan. Siksi katsoin aiheelliseksi päättää päivän blogitekstin kuvaan kunnioitettavasta peruskalliosta. Passaa näillä vakailla poluilla vastakin paarustaa.

Sipulit piiloon, sammalet pintaan

 Kukkiva kevät kangastelee silmissä nyt, kun laatikollinen kukkasipuleita on päässyt multapiiloihin ympäri mökkipihaa. Hankin lähes pelkästään narsisseja, koska ne eivät kuulemma kelpaa sen paremmin myyrille kuin kevään koittaessa jäniksille tai kauriille. Laatikosta löytyi myös pari kolme pussillista krookuksia. Taisin itsekin niitä tilata, mutta osa tuli bonuksina.
 

Melko nopsaan sipulit löysivät paikkansa. Nöyränä piti homma hoitaa, mikä yhä tuntuu selkäruodossa. Tuskin tarvitsee pelätä, ettei ainakin muutama sipuli työnnä lehdyköitään ja kukkavarsiaan näkyviin ensi keväänä. Mutta aivan oma juttunsa on, tuleeko päivän toisesta hankkeesta näkyvää tulosta. Tein nääs sen, mistä olen pitkään tohkannut: sekoitin piimään sammalta ja levittelin seoksen pitikin pihaa.

Netistä löysin jo kauan sitten ohjeen, jonka mukaan osapuilleen toimin. Ostin lähikaupasta viisi litraa viimeisen myyntipäivän piimää puoleen hintaan. Omasta "perämettästä" kaavittiin ämpärillinen karhunsammalta. Kaapaisin pari kourallista sammalta tehosekoittimeen, kaadoin litran verran piimää päälle ja hurautin seoksen vauhtiin. Sitten kaadoin sotkun kastelukannuun veden sekaan. 

Viimeinen kuva kertoo, mitä sitten tapahtui. Jos tällä kurin sammal herää kasvamaan kaljulla pihalla, ostan  lisää piimää ja valelen seoksella kaikki katvepaikatkin. Tiedä vaikka näillä paikoin ennen pitkää levittäytyisi unelmien sammalpiha vähän japanilaistyyliin!

 

Metsän palleroita

Eiliseltä metsäretkeltä Rauman Lappiin tarttui kameraan oheiset pari kuvaa ihan jalkojen juurelta. Alueen rapakivet tarjoavat sammalille ja jäkälille oivan kasvualustan. Vihreä pallo lienee hohkasammalta (Leucobryum glaucum), joka Jouko Rikkisen Jäkälät ja sammalet -kirjan mukaan on yleinen Lounais-Suomen kuivissa kangasmetsissä, mutta puuttuu sisämaasta ja Pohjois-Suomesta. Toinen kuva esittää palleroporonjäkälää (Cladonia stellaris). Sitä kasvoi upean laajoina kenttinä etenkin Lapin Sammallahdenmäellä pronssikautisten kivikasahautojen tuntumassa.

Muuten: missähän näkisi palleroporoja?