Kiviä, kiviä, kiviä

 Keräily vie mennessään. Pikku hiljaa silmäni ovat harjaantuneet löytämään kiinnostavia kiviä mökkimaastossa. Taannoin kävelyllä hiukan loitommas eräällä metsätiellä tuli vastaan pariskunta kiviä käsissä, taskuissakin. Juteltiin tovi ja kuultiin, että tuoreena eläkeläisenä vaimo kokoilee kiviä istutusten ympärille. Käsissä hän kanniskeli lättänän rieskamaista kiveä jatkoksi perennapenkin polkuun. Hetken minäkin suunnittelin kivien hakua samaisen tien ympäristöstä, josta niitä toden totta löytyy.

 Mutta eipä ensi töiksi tarvitse lähteä etsimään kiviä kaukaa, sillä omalla tontilla niitä lymyää. Terassiin kummankin portaan pieleen mullan pidikkeeksi on löytynyt järkäle, joka onnistuttiin siirtämään paikalleen omin voimin. Onneksi mökille tulee silloin tällöin myös raavaita nuoria miehiä, tyttärentyttärien kumppaneita. Varsinkin yhdestä mestarismelojasta on ollut iso apu, kun piti irrottaa maasta ja vierittää uuteen paikkaan pari isoa jötikkää.

 Pari vuotta sitten luulin, että kiviä pitää ostaa. Niinpä silloin marssin muutaman kilometrin päässä toimivalle soramontulle, jonka laidoilla näkyi ylen isoja kiviä kuin kummituksia. Palvelualtis nuori mies laskeutui jättikoneestaan maanpinnalle ja lähti saman tien esittelemään semmoisia pihakiviä, ettei niiden siirtämiseen tarvittaisi katepillaria. Paikkaan palattiin maalipurkki mukana, jotta sopiviin kiviin voitiin sipaista merkki. Sovittuna päivänä iso kuorma-auto kolisutti kasan tontin laidalle, mistä ilosta maksoin runsaat pari sataa euroa. Itse kivistä ei paljoa hintaa otettu, vaan summa kertyi kyydistä. Sorafirmalla näet riittää muinaisen jääkauden ruhjomia kiviä ylen määrin, kuten taas tänään ohi ajaessani näin.

Ruosteenruskeita kiviä pilkottaa maasta siellä täällä. Vieressä suurin omalta ranta-alueelta esiin kaivettu jötikkä. Puutarhureille ei tämmöinen rumilus kelvannut, mutta kummasti sekin löysi paikkansa nyt, kun pihahella valmistui. Kivihän on kuin valmis jakkara. Sen päällä kelpaa istuskella, kun kohentelee tulta grillissä ja kääntelee paistettavia. Kokeiltu on. Harjoitusten soisi jatkuvan. Luvassa on kelpo kelejä, joten ehkä tulevana viikonloppuna istahdan taas kivijakkaralle, kun ruokaa tarkenee laittaa ulkona.

Mökin rantaelämän kannalta on jännä nähdä, mitä naapurin niitylle tapahtuu, kun omistaja vaihtui eilen. Naapurin piha-alue kätkeytyy puiden suojaan niin, etteivät edelliset asukkaat käyttäneet niittyä mitenkään. Se pusikoituu. Muuttuukohan tilanne? Ensi merkki taitaisi olla se, että niitty niitetään. Tai ihan ensimmäiseksi kaiketi paiskataan kättä, kunhan uuden asukkaat ovat asettuneet. Toistaiseksi on moikkailtu vilkuttamalla, kun minä olen huseerannut pihahommissa ja naaprit ovat ajaneet ohi.

  .