Tervetuloa syksy - tervemenoa mökkielämä

Tänään tuntuu harvinaisen helpottavalta se, että alkaa syksy. Huomenissa näet pääsen runsaan viikon mittaisen evakkoajan jälkeen takaisin talvikotiin. Lattiaremontti tosin odottaa vielä muutaman laatan verran täydennystä lokakuun alkuun. Rikkoutuneiden tilalle on Portugalista tulossa uudet aivan samanlaiset "kiven" kaltaiset. Niinpä valitsin ensimmäiseksi kuvaksi upouuden kivimuodostelman. Se ilmestyi uimalaiturin edustalle lampeen taannoisten Perhe on pahin -kisojen jäähdyttelyvaiheessa, kun yksi ja toinen testasi lammen uimakelpoisuutta.

Joku nuorista miehistä keksi nostaa pienen kiven tutun ison kiven niskaan. Se tapaa olla kokonaan veden peittämä osan vuotta. Pikkukivestähän voi vastedes arvioida entistä paremmin vedenpinnan vaihteluita kuin mittarista ikään! Pohjasta löytyykin kivi poikineen, sillä aikoinaan lammen kaivuhommien lopuksi rannat maisemoitiin kippaamalla kivi- ja savikasat takaisin sinne, mistä ne oli nostettu. Voi surku! AIka hyvin vesi kuitenkin peittää kaiken. Mutta hyppiminen pää edellä veteen olisi itsemurhan yrittämistä. Onneksi lammesta löytyy syviä väyliä, joita pitkin pystyy hyvin uimaan myös loppukesän matalan veden aikaan.

Kesäsäät ovat olleet sen verran hankalia, että tomaatteja alkoi kypsyä vasta samoihin aikoihin, kun niitä sai kaupasta eurolla kilon. Kuinkahan käynee ensi vuonna? Tokko viitsin enää yrittää hyysäämistä vaativien tomaattien viljelyä. Salaattia sentään saatiin paljon, samoin papuja tulee kaiken aikaa. Marjasatoa kypsyy ihan sopivasti, mikä tarkoittaa aroniaa ja tyrniä. Eilen kerättiin kumpiakin.

Tyrnin piikit koettelevat kerääjää. Taitaa piikeissä olla selitys sille, että sorkkaeläimet ovat jättäneet tyrnipuskat rauhaan. Hyvä niin. Parisen litraa näitä pieniä C-vitamiinipommeja tuli talteen ihmisille. Osa sadosta jätettiin suosiolla lintujen herkuksi.

Aamut ovat olleet niin kylmiä, että pörriäiset kangistelevat medenkeruussa, vaikka ovat jo päässeet siivilleen. Ihmistä aamukylmyys ei sentään haittaa niin paljoa, että kastautuminen lammessa jäisi väliin.

Eilisaamuna otin useita kuvia, kun kuljeskelin ympäriinsä. Muhkeista hortensioista tuskin on sateiden alettua paljoakaan kuvauksellista jäljellä. Vireisen kuvan uljas syyshortensian kukinto olkoon muistona siitä, miltä kasvi hehkeimmillään näyttää. Upeita ovat pallohortensioidenkin suuret kukinnot, jotka kohoilevat varsistaan kuin pilvimuodostelmat. Ihania ovat myös kuutamohortensiat, joita juuri vilkaisin tuvan ikkunasta.

Keijukaisena isojen pensaiden lähistöllä leijailee pihan ainoan kärhön se kukka, jonka sain kuvatuksi pihakierroksella. Itse kasvi on lahja luokkakaverilta, joka tiesi sille nimen. Kuulin sen kerran, mutten enää muista.

Vuorenkilvet rehottavat omalla alueellaan. Ensi alkuun ne olivat surkeita rääpäleitä, mutta tuttuun tapaan nämä sitkeät ja vähään tyytyvät aasialaistulokkaat ovat ryhdistäytymistään ryhdistäytyneet. Pian kasvustoja joutunee karsimaan. Vanskille terveiset: aikoinaan rääpäleet nähdessäsi et uskonut, että ne ikinä toipuisivat kasvamaan saati kukkimaan. Kukkivat muuten sekä keväällä että syksyllä!

Viimeisenä pihalla kukkaan puhkeaa komea maksaruoho. Kun muut maksaruohot ovat parhaimmillaan juhannuksesta koko heinäkuun, tämä laji hehkuu punaisena vasta syksyn ollesssa pitkällä. Silloin se on kuvattava uudestaan. Pikakäynnit mökillä jatkuvat, vaikka tästedes asumaan rupean talven malliin Liedossa.

Kiviä, kiviä, kiviä

 Keräily vie mennessään. Pikku hiljaa silmäni ovat harjaantuneet löytämään kiinnostavia kiviä mökkimaastossa. Taannoin kävelyllä hiukan loitommas eräällä metsätiellä tuli vastaan pariskunta kiviä käsissä, taskuissakin. Juteltiin tovi ja kuultiin, että tuoreena eläkeläisenä vaimo kokoilee kiviä istutusten ympärille. Käsissä hän kanniskeli lättänän rieskamaista kiveä jatkoksi perennapenkin polkuun. Hetken minäkin suunnittelin kivien hakua samaisen tien ympäristöstä, josta niitä toden totta löytyy.

 Mutta eipä ensi töiksi tarvitse lähteä etsimään kiviä kaukaa, sillä omalla tontilla niitä lymyää. Terassiin kummankin portaan pieleen mullan pidikkeeksi on löytynyt järkäle, joka onnistuttiin siirtämään paikalleen omin voimin. Onneksi mökille tulee silloin tällöin myös raavaita nuoria miehiä, tyttärentyttärien kumppaneita. Varsinkin yhdestä mestarismelojasta on ollut iso apu, kun piti irrottaa maasta ja vierittää uuteen paikkaan pari isoa jötikkää.

 Pari vuotta sitten luulin, että kiviä pitää ostaa. Niinpä silloin marssin muutaman kilometrin päässä toimivalle soramontulle, jonka laidoilla näkyi ylen isoja kiviä kuin kummituksia. Palvelualtis nuori mies laskeutui jättikoneestaan maanpinnalle ja lähti saman tien esittelemään semmoisia pihakiviä, ettei niiden siirtämiseen tarvittaisi katepillaria. Paikkaan palattiin maalipurkki mukana, jotta sopiviin kiviin voitiin sipaista merkki. Sovittuna päivänä iso kuorma-auto kolisutti kasan tontin laidalle, mistä ilosta maksoin runsaat pari sataa euroa. Itse kivistä ei paljoa hintaa otettu, vaan summa kertyi kyydistä. Sorafirmalla näet riittää muinaisen jääkauden ruhjomia kiviä ylen määrin, kuten taas tänään ohi ajaessani näin.

Ruosteenruskeita kiviä pilkottaa maasta siellä täällä. Vieressä suurin omalta ranta-alueelta esiin kaivettu jötikkä. Puutarhureille ei tämmöinen rumilus kelvannut, mutta kummasti sekin löysi paikkansa nyt, kun pihahella valmistui. Kivihän on kuin valmis jakkara. Sen päällä kelpaa istuskella, kun kohentelee tulta grillissä ja kääntelee paistettavia. Kokeiltu on. Harjoitusten soisi jatkuvan. Luvassa on kelpo kelejä, joten ehkä tulevana viikonloppuna istahdan taas kivijakkaralle, kun ruokaa tarkenee laittaa ulkona.

Mökin rantaelämän kannalta on jännä nähdä, mitä naapurin niitylle tapahtuu, kun omistaja vaihtui eilen. Naapurin piha-alue kätkeytyy puiden suojaan niin, etteivät edelliset asukkaat käyttäneet niittyä mitenkään. Se pusikoituu. Muuttuukohan tilanne? Ensi merkki taitaisi olla se, että niitty niitetään. Tai ihan ensimmäiseksi kaiketi paiskataan kättä, kunhan uuden asukkaat ovat asettuneet. Toistaiseksi on moikkailtu vilkuttamalla, kun minä olen huseerannut pihahommissa ja naaprit ovat ajaneet ohi.

  .

Kivien pyöritystä, mullan tonkimista

Kameraa säätäessä jäi ottamatta se kumma kuva, kun Mikko kaappasi syliinsä kiven ja asetteli sen kärryyn varovasti kuin vauvan. Kiviä onkin siirrelty mökkipihalla melkeinpä Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylän malliin, mutta paikkoihin, jotka puutarhuri-Paula valkkasi. Kivet jopa loppuivat kesken. Ensi keväänä hommataan lisää.

Ihan joka kiviin ei sentään Mikonkaan voimia koeteltu. Konevoimalla siirtyi viereinen mötikkä komistamaan aakeeta laakeeta rantaa. Samalla sinne siirtyi myös oman alueen nuoria mäntyjä ja yksi kuusikaunotar rajaksi naapuriin päin. Vuorimäntyjen tupsuilla täytettiin aukkoja, joita vielä jäi, kun aroniapuskatkin oli istutettu. Odotettavissa värikäs ruska tummia havuja vasten! Ja ensi vuonna mustien marjojen runsautta...

Mökin ympäri kiertää nykyisin vallikiveys. Se rajaa kävelyreitit istutuksista. Tämän kesän pihahommien päätteeksi tuli törsätyksi ostotaimiin niiden lisäksi, joita tytär perkasi omista ylen runsaista perennapenkeistään. Joka puolelle istutettiin nykytapaan myös kiviä kaunistukseksi. Tässä näkyy taas yksi pyörittelyyn passeli yksilö.

Tyttäreltä saatujen kuunliljojen vieressä kasvaa itsestään maasta putkahtaneita saniaisia. Kumpiakin vaalin. Samoin yritän vahvistaa puolukan- ja mustikanvarpuja, joita siellä täällä pilkottaa kaiken myllerryksen jäljiltä. Lisää varvikkoa löytyy "perämettästä". Siirtelen varpuja pikku hiljaa paljakoihin, että ne palaisivat metsämaastoksi. Ostokuntta on tähän ympäristöön ja tämän mökin muorin kukkarolle liian kallista.

Runnellun, nyt jo siistityn pihan laidoilla leviää hempeää uudismetsää. Aamu-usvaisessa valossa se tarjoutui kuvauskohteeksi. Näkymättömiin jää paikkoja, joissa kyyt lymyävät. Pari päivää sitten yksi paistatteli päivää jäkälien peittämällä isolla lähikivellä. Eipä tosiaan ole saappaitta asiaa tämmöiseen kyiden valtakuntaan.