Läksiäislounaalla

 Aurajokirannassa oli tänään leppeätä istuskella puiden katveessa ja nauttia Tintåån ruokaisaa salaattia lounaaksi. Hyvänä aiheena oli tavata pojantytär ihan kahdestaan, ennen kuin Niina lennähtää puoleksi vuodeksi Australiaan. Kun koulu on onnellisesti käyty, valkolakki saatu, mutta jääty ilman opiskelupaikkaa, on hienoa päästä hetkeksi maailmalle. Ensi sunnuntaina vanhemmat saattelevat tyttärensä Helsinki-Vantaan kentälle. Muistavatkohan, kuinka kauan sitten heitä itseään oltiin koko perheen voimin hyvästelemässä siirtolaisiksi samaiselle mantereelle...

Pienestä pitäen on reissannut tämäkin matkalle lähtijä. Hän jopa syntyi kiinalaisittain Hong Kongissa, mistä perhe muutti vielä kertaalleen Australiaan, kunnes Eurooppa kutsui. Sveitsi oli seuraava etappi. Sieltä sitten kvartetiksi kasvanut joukko lopulta palasi koti-Suomeen. Onneksi, sanon minä. Yhteyksiä toki pidettiin monin tavoin perheen maailmalla olon vuosina. Ja tulihan äiti lapsineen kesäisin Suomeen moneksi viikoksi. Isä seurasi perässä, kun töiltään ehti. Me kotimaan asukit pääsimme itsekin maailmalle, kun poikkesimme karttuvan perheen lähes kaikissa asuinpaikoissa.

Kuva näyttää, että lounas on jo lopuillaan. Neito kertoi olevansa melkoisen pöllämystynyt, sillä au pair -paikka ratkesi lähes saman tien, kun hän ilmoittauti tietyllä sivustolla halukkaaksi tulemaan Sydneyhin. Tulevan perheen vanhempien kanssa on juteltu useita Skype-puheluita kuvien kera. Samoin lapset ovat esittäytyneet. Hyvältä tuntuu myös se, että perheen edellinen au pair opastaa Niinaa tehtäviinsä, ennen kuin palaa kotimaahansa.

Käväisimme lounaan jälkeen vielä arkisen hauskasti toriostoksilla, ostimme mansikoita ja jututimme torimyyjiä. Kun vein lounasseuralaiseni autolla kotiinsa, tapasimme tyhjenevän pesän haltijat omenapuitten alla. Nyt on heidän vuoronsa tuntea ylpeyden sekaista haikeutta siivilleen nousevan nuorimmaisensa lähtöä seuratessa.

Hyvää matkaa!