sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tulisoihtu roihahtaa kirjan sivuilta

Tiivis luku-urakka lähes 600-sivuisen elämäkerran parissa päättyi varhain aamulla. Lupasin näet saman tien palauttaa tuoreen lainaopuksen sen ostajalle, joka ei itse ollut sitä vielä lukenut. Suurkiitos anteliaasta lainasta! Kyse on Panu Rajalan kirjasta Tulisoihtu pimeään Olavi Paavolaisen elämä (2014).

Useita Rajalan kirjoittamia elämäkertoja luettuani huomaan, ettei tekijän ote ole herpaantunut. Paremminkin tuntuu, että hän on kehittänyt semmoiset työotteet ja tietyn sapluunan, jolla syntyy vetävää tekstiä sivumäärissä pihistelemättä. Päteviä avustajiakin hänellä lienee ihan kotoa asti.

Paksu kirja on taas jäsennelty kehdosta hautaan -malliin. Luvut osittuvat lukemista mukavasti jaksottaviin alalukuihin. Kaikista löytyy mainioita otsikoita. Tarjoaisin muutaman esimerkin, jos kirja yhä lojuisi pöydälläni. Nautin lukiessani siitä, että voin selata tekstiä ja vilkaista, missä mikin jakso päättyy. E-kirjoista tällainen mahdollisuus tyystin  puuttuu, ellei sitten kyse ole minun vajavaisista taidoistani Sony Readerin käyttäjänä. Ylivoimaisia etuja sähkökirjassa ovat keveys ja fonttikoon muunneltavuus. Siksipä en yleensä enää lue paksuja kirjoja muuten kuin e-versioina.

Rajalan kirjaa olen osannut odottaa jo pitkään, sillä seuraan hänen nettipäiväkirjaansa. Siellä hän on informoinut lukijoitaan tulossa olevasta, paljon muustakin. Alun alkaen myös kustantaja lienee patistanut miestä urakkaan, koska kesällä tuli kuluneeksi 50 vuotta Paavolaisen kuolemasta. Eikä tämän kaltaista  kultturin liekehtivää moniottelijaa tosiaan passaa unohtaa. Niinpä Rajala kääri hyvissä ajoin hihansa, tonki kaiken mahdollisen Paavolaisesta kirjoitetun, löysi myös uusia läheitä, haastattelikin.

Toisin kuin kirjoittajana hidas kohteensa Rajala sylkee jäsenneltyä tekstiä annetussa aikataulussa. Kumpikin on kielellisiä tyyliniekkoja niin, että tunnen lukijana kaikin puolin saaneeni Paavolaisesta hyvinkin hänen näköisensä ja tuntoisensa kuvan. Yhtä ja toista tiesin toki Paavolaisesta ennalta. Silti hämmästyin, kuinka muhkeaksi hänen hahmonsa piirtyy elämäkerrassa. Mitään puolia kauniista Olavista ei tunnu piilotellun, oli sitten kyse hänen puutarhan hoidostaan, kirjallisista tuskailuistaan, komeilunhalustaan, lukemattomista naissuhteistaan, tuhoisasta alkoholin käytöstään. Joissakin kohdin tosin kyselin ihmeissäni, mitä minä teen semmoisella tiedolla, että Helvi Hämäläinen sittenkin inhosi Olavinsa kainalohien hajua, vaikka antoi miehen ymmärtää ihan muuta.

Rajala on itse rummuttanut teostaan ja toiminut myyntitykkinä niin kuin kai nykyään kuuluu. Tulin uteliaisuuttani jopa katsoneeksi sen Strada-ohjelman, jota hän puffasi nettipäiväkirjassan. Ohjelmasta löytyy tarkkoja tietoja Ylen sivuilta

Myös muutaman asiantuntevan kritiikin olen lukenut eri sanomalehdistä. Esimerkiksi Turun Sanomisssa kirjaa kiiteltiin. Kiinnostava löytö on Turun yliopiston Agricola-sivusto, jolla Helena Pilke arvioi 4.10.2014 uutta julkaisua. Hän otsikoi pitkän, huolellisesti laaditun juttunsa sanoin Naisten mies, ja monenlaisten aatteiden. Pilke rinnastaa Paavolais-kirjan Rajalan aiempaan Juhani Aho -elämäkertaan eikä suotta, kuten molemmat opukset lukeneena muiselen.

Kuisma Korhonen puolestaan korostaa jo kritiikkinsä otsikossa (HS 17.9.2014) Rajalan luomaa kuvaa Paavolaisesta satiiriseksi. Pääotsikon alkuosa  julistaa, että Olavi Paavolainen oli narsisti ja takinkääntäjä, mikä vastaa elämäkerrasta hahmottuvaa kuvaa. Mutta satiirisena en lainkaan osaa pitää Rajalan otetta. Paavolaisen rooli sytyttävänä tulenkantajana, samoin monen runoilijan kannustajana saa tilaa ilman satiirin häivää ainakaan minun silmilläni luettuna.

4 kommenttia:

tuulikki kirjoitti...

Odotan kirjastosta tilaamaani kirjaa. Paavolainen ei minulle ole kovinkaan tuttu. Toki tiedän pääpiirteittän elämänsä ja jotakin hänen teksteistään olen lukenutkin. Kenties on nyt aika tutustua tarkemmin.

Lissu kirjoitti...

Komea on ollut Paavolainen, komea myös hänestä Rajalan kirjoittama elämäkerta.

ketjukolaaja kirjoitti...

Olavi Paavolaisesta tunnen lähinnä sen kuunnelmasarjan, joka esitettiin muistaakseni 1970-luvun lopulla ja joka pohjautui hänen Synkkään yksinpuheluunsa. Joitakin rujoja olen antologioista lukenut.

Sinä tunnut olevan oikein Panu Rajala -fani!

Lissu kirjoitti...

Jaa että olisin Rajala-fani. Ehkäpä niin, sillä olen lukenut ties kuinka monta hänen kirjoittamaansa elämäkertaa. Julkaisubuumi näet tuntuu osuneen samoihin aikoihin kuin ylimalkaan kinnostuin elämäkerroista.