Vissi päivä taas

Näihin aikoihin joulukuussa ties kuinka monena vuonna tietty koulukaveriporukka on kokoontunut lounaalle Naantalin Trappiin. Osanottajia piisaa, sillä matka Helsingistä astikaan ei ole ylivoimainen este. Tällä kertaa pari pääkaupunkiseudulle asettunutta nappasi junakyydin Turkuun ja pääsi mukavasti Naantaliin, toinen minun kyydissäni.

Isohko kabinetti eteistilojen vieressä oli valmiina klo 14 ottamaan meidät vastaan. Tarkoitus oli nauttia ylen runsaista jouluherkuista. Koska oli mahdollista rajoittaa syömisensä lista-annokseen, muutama irrottautui perinteistä ja tilata napsautti pihvin. Mehevää! Mutta kuinka sitten kävikään?

Alkoi tehdä mieli jälkiruokaa. Muisteltiin lähellä koulua sijainnutta mainiota Mokonäkkiä ja sen jätskiluomuksia. Useimmiten rahaa oli niin vähän, että vähät lantit riittivät vain yhteen annokseen. Eipä hätää, kun saatiin kullekin oma lusikka. Kerran eräs satunnainen asiakas katseli tovin touhuamme ja ehdotti, että hänkin voisi tulla mukaan lusikkansa kanssa. Tuskin sentään tuli. Tänään taas - pitkästä aikaa - lankesin muhkeaan Melba-annokseen. Totta kai jakelin siitä auliisti lusikallisia kaikille, jotka ilmaantuivat ajoissa tyrkylle.

Yksi ihme jäi pötköttelemään auton takapenkille, kun olin vienyt kyydittäväni takaisin juna-asemalle. Hauskat jutut siivittivät ajelua niin, etten ihan tajunnut, kuinka isosti vanha koulukaveri tulikaan kiittäneeksi kyydistä. Kotona jännästä pakkauksesta ilmaantui pottu punaviiniä, Järvenpäässä hyväksi havaittua. Mistä lienee tekstiilipakkaus puukahvoin alkuisin? Suurkiitos koko komeudesta.

Näin se joulu tulla jolkottaa...