Iiron imussa Uuteenkaupunkiin

Uudessakaupungissa on meneillään Crusell-viikko. Sinne on tullut tavaksi reissata, koska kutsu, liput ja oheisohjelma järjestyvät hienosti. Paikkakunnalla näet on pitkään asunut pariskunta, jonka kumpikin osapuoli on koulukavereita Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta (TSYK). Meitä samalla luokalla olleita kerääntyy talven mittaan kerran kuukaudessa lounaalle ja kesän tullen Crusell-viikon jonakin päivänä Balzaborgiin Vanhan kirkon naapuriin. Tänä vuonna päivä oli tiistai, jolloin oli mahdollisuus kuulla Iiro Rantalaa ja muita suurenmoisia muusikoita ensin Vanhassa kirkossa sitten vielä Iiroa pianonsa ääressä Työväentalolla. Istuin yleisön joukossa vain iltakuudelta alkaneessa Iiron Motzart-tarinaa -konsertissa.

Helteisen heinäkuisen tiistain muistettaviin tapahtumiin kuului musiikin lisäksi paljon muutakin: lounas Wallilassa, kahvit vanhojen omenapuiden katveessa ystävien pihassa, luokkakuvan otto pihalla sekin, Suomen parhaassa kenkäkaupassa piipahdus. Kaikki paikat vain muutaman askeleen päässä toisistaan.

Lounaalla nautittiin lohisoppaa saaristolaisleivän kera. Maistiaisina hörpittiin paikallisia oluita. Jälkiruokakahville siirryttiin hissuksiin takaisin omenapuiden varjoon. Isäntä kantoi pöytään leipomiaan meheviä mustikkkapiirakoita. Tarjolla oli ja on aina myös talon erikoispikkuleipiä.

Tämän kesän erikoisnumerona paikalle ilmaantui valokuvaja vai pitäisikö sanoa valokuvataiteilija Mika Reinholm. Hän valmistautui ottamaan porukasta luokkakuvan, johon mukaan kutsuttiin koko pöytäkunta.

Taustaksi vanhoille kuvattaville sopi mainiosti isäntäväen paristaavuotias kotitalo.

Varmoin ottein kuvaaja paimensi meidät asemiin.

Kun kaikki olivat vihdoin paikoillaan ja naamatkin saatu hymyilevään ojennukseen, alkoi kuulua naksahduksia. Tulokset kuulemma julkistetaan ja jaetaan ainakin kuvassa näkyville ja minulle myös.





Posti toi kuin toikin melko pian valokuvan. Skannasin sen vasta tänään 19.9.2016 ja liitän saman tien osaksi Uudenkaupungin juttua. Tämmöisiltä näytimme täydessä ojennuksessa:

Tässä vielä otos kunnianarvoisen vanhan pihapiirin yhdestä olennaisesta yksityiskohdasta, miinan kuoresta. Sellaisia löytyy rannikkoalueen tai ainakin Uudenkaupungin perinteitä vaalivista pihoista.

Taustalla häämöttää Vanhan kirkon torni. Pihasta kirkolle lienee matkaa viitisenkymmentä metriä.

Ennen konserttia piti hyödyttää uuskaupunkilaisia yrityksiä piipahtamalla muun muassa Suomen parhaassa kenkäkaupassa vuodelta 2015. Sen mainoskassi ilmaisee asiansa vetoavan suorasukaisesti: "Sinulla on jalat. Meillä on kengät." Ja kas, muutama kenkäpari lähti meikäläistenkin matkaan. Niistä esillä kuvassa vain yhdet, itse hankkimani tekstiilipopot.





Konserttiin menijöiden hännille liityttiin nippa nappa ennen kuutta, kun ihan vieressä oltiin.

Ja sitten alkoi soida. Ensin kuultiin hulppea Hurmurin valssi, jonka Konsta Jylhä kuuluu säveltäneen, kun hän oli seurannut ikkunasta vanhan Hurmuri-hevosen verkkaista askellusta läheisellä tiellä. Syntyi valloittava sävellys, josta en tiedä aiemmin kuulleeni ainakaan eilisen veroista tulkintaa.

Seuraava numero oli taattua klassista ja sai lopuksi valtaisat aplodit: Carl Maria von Weber, Kvintetto B-duuri klarinetille ja jousikvartetille Op. 34
Björn Nyman, Jousia-kvartetti

Sitten kuultiin Arto Järvelän kansanmusiikin tapaan hilpeät sävellykset Köyrinkulma, Antin Mikko ja Speedy Slam
Jousia-kvartetti, Eero Ignatius, Jouko Laivuori

Tauon jälkeen oli vuorossa iki-ihana Wolfgang Amadeus Mozartin Pianokonsertto No.
21 C-duuri K. 467 (sov. Ignaz Lachner 1852 - 1889)
Iiro Rantala, Jousia-kvartetti, Eero Ignatius

Suosionosoituksista ei ollut tulla loppua. Jotkut suorastaan mylvivät ilmoille innostuksensa. Niipä IIro palkitsi intoilijat soittamalla meidän kaikkien iloksi ja nautinnoksi sävellyksen, jota en tunnistanut. Vai oliko koko setti mestarillista improvisointia?

Ihana iltapäivä, suurenmoinen konsertti ja ilta taas kerran ystävien kesken Balsaborgissa. Kiitos! 

 

Vissi päivä taas

Näihin aikoihin joulukuussa ties kuinka monena vuonna tietty koulukaveriporukka on kokoontunut lounaalle Naantalin Trappiin. Osanottajia piisaa, sillä matka Helsingistä astikaan ei ole ylivoimainen este. Tällä kertaa pari pääkaupunkiseudulle asettunutta nappasi junakyydin Turkuun ja pääsi mukavasti Naantaliin, toinen minun kyydissäni.

Isohko kabinetti eteistilojen vieressä oli valmiina klo 14 ottamaan meidät vastaan. Tarkoitus oli nauttia ylen runsaista jouluherkuista. Koska oli mahdollista rajoittaa syömisensä lista-annokseen, muutama irrottautui perinteistä ja tilata napsautti pihvin. Mehevää! Mutta kuinka sitten kävikään?

Alkoi tehdä mieli jälkiruokaa. Muisteltiin lähellä koulua sijainnutta mainiota Mokonäkkiä ja sen jätskiluomuksia. Useimmiten rahaa oli niin vähän, että vähät lantit riittivät vain yhteen annokseen. Eipä hätää, kun saatiin kullekin oma lusikka. Kerran eräs satunnainen asiakas katseli tovin touhuamme ja ehdotti, että hänkin voisi tulla mukaan lusikkansa kanssa. Tuskin sentään tuli. Tänään taas - pitkästä aikaa - lankesin muhkeaan Melba-annokseen. Totta kai jakelin siitä auliisti lusikallisia kaikille, jotka ilmaantuivat ajoissa tyrkylle.

Yksi ihme jäi pötköttelemään auton takapenkille, kun olin vienyt kyydittäväni takaisin juna-asemalle. Hauskat jutut siivittivät ajelua niin, etten ihan tajunnut, kuinka isosti vanha koulukaveri tulikaan kiittäneeksi kyydistä. Kotona jännästä pakkauksesta ilmaantui pottu punaviiniä, Järvenpäässä hyväksi havaittua. Mistä lienee tekstiilipakkaus puukahvoin alkuisin? Suurkiitos koko komeudesta.

Näin se joulu tulla jolkottaa...

Taas mukana Crusell-tapahtumissa

Torstait ovat toivoa täynnä. Niin myös viime torstaina, kun meitä neljää naista, luokkakavereita muuten, tuli  noutamaan uljas kapteeni komealla paatilla Ruissalon rannasta. Veneen kokka suunnattiin kohti Uuttakaupunkia kuten useana vuonna aiemminkin juuri näin Crusell-viikolla. Muita samaan porukkaan kuuluvia saapui autoilla osallistumaan sekä kolmikymmenvuotista olemassaoloaan juhlivaan tapahtumaan että meidän koulukaveriporukan ilonpitoon. Sen on Ugissa tehnyt mahdolliseksi voimakaksikko ja samalla aviopari, jonka kumpikin osapuoli sai 1950-luvulla tuhtia koulusivistystä "meidän" luokassa TSYKssä, siis Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa.

Sade oli torstain annista se, mikä tuli pyytämättä ja yllättäen. Pitkään hyvin palvelleet sandaalinikin irvistävät nyt, kun joutuivat kaiken iltapäivää ja iltaa likoamaan ylenpalttisessa märkyydessä. Ei auttanut, vaikka nakkasin kengät syrjään ja tallustelin paljain jaloin. Saman tekivät myös juhlakonsertin väliaikatarjoilun hoitajat: VIP-vieraille katettu teltta likosi lammikossa, jossa lätsyttelivät kahvinkaatajat paljasjaloin. Kahvinjuojat korkokenkineen saivat tyytyä sateenvarjon suojaan, elleivät mielineet lammikkoon telttakatoksen alle.

Lämmintä piisasi, niin ettei sentään kukaan palellut sen paremmin ulkona kuin sisällä Vanhassa kirkossa. Se oli ääriään myöten täynnä torstain pääkonsertissa, jonka jännittävin sävellys kuultiin loppuosassa. Tarkoitan Minna Leinosen teosta Pheme klarinetille ja ääninauhalle. Siitä tarkkakorvainen saattoi hauskasti hahmottaa kaupunkilaisen päivärytmin vaihtuvine puhauksineen. Puupuhallin sävytti ja tarkensi kokonaisuutta. Tämäkin sävellys oli yksi juhlavuoden tilausteoksista. Kuva lienee viime vuodelta, vaikka se löytyy nettisivulta, joka esittelee tämän juhlavuoden ohjelmistoa.

Crusell-viikon torstain ilmaistapahtumassa kokoonnutaan linnanvalleille Vanhan kirkon tuntumaan. Musiikkiantina tarjolla oli nyt iskelmiä, merisotapoikien orkesteria, gambialaisia rytmejä ym. Yleisö istuskelee ennakkoon varaamillaan paikoilla tai seisoskelee siellä, mistä tilaa löytyy. Mukaan varataan syötävää ja juotavaa. Meidän piknik hoidettiin jo ennakkoon sisätiloissa, kun näytti siltä, että sade olisi laimentanut liiaksi jopa ruuat. Mutta ihme tapahtui: sade taukosi. Lyhtyjen yötä voitiin viettää parisen tuntia ilman jatkuvaa vedentuloa. Kuivaa ei silti ollut!

Hauskinta oli silloin, kun gambialaiset - kaikki Suomessa asuvia! - houkuttelivat yleisöä tanssimaan kuin afrikkalaiset ikään. Sinne meitä paineli iso joukko, kunhan alku-ujoudesta oli selvitty. Yksi orkesterista toimi esitanssijana, jota me muut matkimme.




Musiikki soi yhä, kun ennen puoltayötä poistuimme paikalta. Hyvää tuuria riitti veneeseen asti, sillä kuulimme sateen ropinaa lähes saman tien, kun rakentelimme yösijoja veneen hytteihin. Uni palkitsi, kun punkkaan asti ehti.