Tämmöisiä helmiä kelpaa poimia tallennuksista katsottavaksi kotona vaikkapa keskellä päivää, kun lukeminen ei maita. Leffan ensi-ilta oli jo 8.3.2013, mutta kaiketi Hesarin nuivan kritiikin takia katsojia ei heti paljoa ilmaantunut. Asia selviää muista kritiikeistä, joita yhä löytyy netistä. Hesarin tyrmäystäkin etsin, vaan eipä osunut haaviin. Sen sijaan Suomen Kuvalehden juttu osui. Siinä Kalle Kinnunen ilmaisi kantansa jo otsikossa: Hieno kotimainen Kerron sinulle kaiken ylittää ja ohittaa ennakko-odotukset monella tavalla.
Kinnunen kuvailee elokuvan asetelmat ja tapahtumat sekä tulkitsee ja pohtii, mikä leffan varsinainen aihe on, Niinpä suosittelen klikkaamaan linkkiä ja lukemaan alkajaisiksi Kinnusen juttua. Toinen kritiikki kannattaa tutkailla tästä linkistä. Molemmat arvottavat elokuvan jopa vuoden 2013 tärkeimmäksi.
Minulle leffa tarjosi otteessaan pitävän kokemuksen. Alkutilanne jo liimasi minut seuraamaan tiiviisti, mitä tuleman pitää. Ja tulihan tarinaa, jollaista en ennen ole kuullut saati nähnyt. Suorapuheiset henkilöt ovat kukin tahollaan tarponeet suossa. Pikku hiljaa kuitenkin löytyy tukevaa maata jalkojen alle, vaikka törmäillen. Hienosti katsojakin saa tuta, kuinka ihminen tunteineen ja odotuksineen jää useimmiten vastakaikua vaille. Kun yksi on valmis suureen rakastumiseen, toinen kavahtaa.
Loppukohtaus valaisee tulevaisuutta, kun käy ilmi, miten tytär on kestänyt kaverien pilkan ja komeasti puolustanut erikoislaatuista isäänsä. Ah, ne katseet isän ja tyttären välillä! Ja isän kasvoille leviää vaivihkaa hymy - elämä kannattelee, sittenkin. Upea kohtaus, oiva tarinan lopetus. Minäkin katsojana aloin hengittää entistä keveämmin.
Vastaankin otsikon kysymykseen ilman mitään epäilyksiä, että molempi parempi. Jatkuvasti tulee katsotuksi niin upeita elokuvia, ettei minkään kirjan tarvitse niitä sivuuttaa. Itse asiassa parhaat leffat maistuvat hyviltä kirjoilta, elleivät peräti ole kirjojen filmatisointeja. Olisikin syytä korostaa ohjaajan ohessa myös elokuvien käsikirjoittajaa, siis kirjailijaa. Hänen panoksensa tarinan synnyttämisessä on ohittamaton - tässä tapauksessa jopa niin, että Simo Halinen on myös käsikirjoittanut Kerron sinulle kaiken -leffansa.
3 kommenttia:
No, tämän elokuvan minä muistin tallentaa ja eilen se katseltiin vaimon kanssa. Pidettiin molemmat kovasti. Elokuvassa on kaksi seikkaa, jotka mielestäni ansaitsevat erityisen maininnan. Molemmat myös vaikuttaisivat liittyvän elokuvan nimeen "Kerron sinulle kaiken".
1. Artikulointi. Selkeää ja kuuluvaa puhetta ilman kuiskauksia tai rajumpia huutoja. Mielestäni valitettavan harvinaista suomalaisessa elokuvassa.
2. Ei jäädä piilottelemaan väärinkäsitysten taakse. Ei ainakaan pitkäksi aikaa. Se että ongelmat tuodaan esiin, antaa elokuvan hahmoille mahdollisuuden käsitellä niitä ongelmia, eikä katsojan tarvitse odotella, että mitähän se sitten sanoo kun saa tietää.
Olen joskus ollut huomaavinani, että jo alkuteksteistä näkisi, onko elokuva hyvä vai ei. Nyt alkutekstit ovat ihan kivat, mutta aika huomaamattomat. Lopputekstit ovat lähes näkymättömät (niin pienellä). Elokuvan loppu taas on huomattavasti parempi ja koskettavampi kuin alku, mikä on tosi nais, jos näin voi sanoa.
Kivalta kuulostaa, että katselit leffan yhdessä vaimosi kanssa ja otitte vastaan sen, mitä tekijät tarjosivat. Isoja asioita pääsi pohtimaan.
Nähty on .Ja Leea Klemola on loistava näyttelijä ja sopii tuohon osaan erinomaisesti . Vaikeita elämän ratkaisuja , näitäkin on hyvä katsella edes filmiltä , että tietää ,mitä sellainen elämä on . Onneksi se päättyi onnellisesti .
Lähetä kommentti