Lahjana saatu, henkeä haukkoen luettu

Tartuin helmikuussa sähköpostiin tulleeseen tarjoukseen ja latasin oitis omiin laitteisiini kirjan, joka oli valittu tämän vuoden ystävänpäivälahjaksi Elisa Kirjasta. Se on Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän (2005). Esittelytekstissä mainostetaan myös pian ilmestyvää Itkosen uutuutta: "Kirjan lopusta löydät maistiaisen huhtikuussa 2016 ilmestyvästä Itkosen uutuusromaanista Palatkaa perhoset. Kirja palaa Anna minun rakastaa enemmän -romaanin henkilöiden pariin ja kertoo mitä heille kuuluu nyt, kymmenen vuotta myöhemmin."

Aloittaessani lukemista en tiennyt, mihin maailmaan joudun. Muistin hyvin Itkosen esikoisen Myöhempien aikojen pyhiä (2003). Sen luin tuoreeltaan jo siksi, että teoksessa liikutaan itsellenikin tutuissa Hämeenlinnan maisemissa. Toisen romaanin ilmestymistä en aikoinaan edes huomannut, koska suuret oman elämän muutokset veivät silloin voimia.

Näinä tasaisina eläkeläispäivinä ennen kevättöihin heittäytymistä oli aikaa ja halua käydä käsiksi musiikkiaiheiseen teokseen, vaikken musiikista paljoa tiedä enkä etukäteen perehtynyt edes kirjaan. Esittelytekstin sanoin teos on:
"Romaani musiikista. Romaani rakkaudesta. Romaani musiikista rakkautena.
Leena Vaahtera on Suomen kuuluisimman rocktähden Summer Maplen, ristimänimeltään Suvi Vaahteran, äiti. Antti Salokoski on Suvin entinen poikaystävä. Molemmilla heistä on osansa Summer Maplen yhä mielikuvituksellisemmaksi kääntyvässä tarinassa.
Juha Itkosen romaani on kiihkeä kuvaus kahden sukupolven toteutuneista ja toteutumattomista unelmista sekä niiden hinnasta."

Aikoinaan moni kriitikko lankesi polvilleen intohimoisesti kerrotun tarinan luettuaan. Tällaisia mainintoja löytyy poimittuna Elisa Kirjaan: 
Olen lukenut tämän vuoden parhaan kotimaisen romaanin, ja sen on kirjoittanut Juha Itkonen.”
- Helsingin Sanomat
"Rock-unelma on vain yksi taso Itkosen teoksessa. Anna minun rakastaa enemmän on myös raastava rakkaustarina ja suuri sukupolviromaani.”
- Parnasso
”Upeassa romaanissa yhdistyvät mukaansatempaava juoni, kiinnostavat päähenkilöt ja suorastaan suussa sulava sanataide.”
- Pirkka

Oma lukemiseni käynnistyi kankeasti, pysähtyikin viikoksi pariksi. Lopulta rupesin puuhaan tosissani ja - kuinkas sitten kävikään! Teksti upposi minuun ihan itsenään, ilman ennakkotietoja. En edes lukenut lahjakirjan esittelytekstejä ennen kuin vasta nyt.

Kirjan kiihkeät jaksot neljän nuoren ihmisen bändipuuhien kasvamisesta yhä mittavammiksi edustaa sellaista maailmaa, josta minulla ei ole mitään kokemusta, perin niukasti edes tietoja, nekin toisen tai kolmannen käden kautta lukemalla hankittuja. Itkonen tarjoaa lukijalle suorastaan autenttisen tuntuisen elämyksen muun muassa siitä, mitä rokkibiisin säveltäminen ja sanoittaminen vaativimmillaan on. Henkeä haukkoen luin, kuinka raastavaksi työ äityy, kun kunnianhimo ajaa ponnistamaan itsestä irti kaiken mahdollisen. Ja sitten elämä sysää sellaisten tosiasioiden eteen, joihin ei ole lainkaan valmistautunut. Taiteilija palaa loppuun, häviää. Mutta kauhukokemuksista selvitään, sittenkin.

Tarina rakentuu kahden kertojanäänen vuorottelusta. Rokkitähdeksi kehkeytyvän Suvi Vaahteran äiti pohtii tytärtään, ainoaa lastaan, sekä samalla myös miestään, itseään ja koko perhettä. Suvin ensimmäinen poikaystävä ja rakkaus Antti Salokoski, avioeropariskunnan ainoa poika, opastaa Suvin musiikin äärelle. Pari kolme yhteistä vuotta riittää kasvattamaan Suvin kunnianhimoa niin, että hän kiskaisee itsensä irti tutusta bändistä ja samalla myös Antista. Alkaa muuntuminen Summer Mapleksi. Tietyssä vaiheessa Suvi kuitenkin tarvitsee taas kipeästi Antin apua musiikissa.

Jo kirjaa lukiessa rupesin miettimään, missä suhteessa kunnianhimo ja itsekkyys ovat toisiinsa. Jokunen keskusteluyrityskin aiheesta sukeutui. Tähdeksi yltäneen läheisen toiminta tarjoaa havainnollisia aineksia sellaisesta itsekkyydestä, jota esimerkiksi Suvin äidin on hyvin vaikea antaa anteeksi: isän kuolemasta syntyy kaikkialla soivaa musiikkia, jota äiti ei pääse karkuun, vaikka kuinka haluaisi.  Yksityisinkin tunne tulee uhratuksi. Samoin Antti saa tuta itsensä turhaksi. Jossain määrin avoimeksi minulle jäi se, kuinka loitolle Antti tulikaan joko paiskatuksi Suvin elämästä tai hän itse irrottautui siitä, vaikkei voinut unohtaa.

Asia selviäisi tarkasti lukemalla, mutta jätän asian sikseen. Niin tai otan lukeakseni Itkosen kohta ilmestyvän Palatkaa perhoset -romaanin, johon jo tutustuin parin kymmenen sivun verran. Kirjan nimi lupaa sen, mitä Anna minun rakastaa enemmän -kirja painottaa perhosaihelmaa toistamalla: luovan idean vangitseminen on yhtä hankalaa kuin perhosen saaminen kiinni elävänä ja taas vapauttaminen rikkomatta sen siipiä. Nyt oma ajatukseni poukkoilee ja yrittää jäljittää, mihin päädytäänkään, kun perhoset palaavat. Mainos on tehnyt tehtävänsä...

Liitän juttuni loppuun kuvan tyytyväisen näköisestä Juha Itkosesta. Kiitos moniaineksisesta ja -kerroksisesta romaanista, josta imin myös hämmästyttävän määrän rocktietämystä. Olisi syytä ottaa asiakseen ruveta kuuntelemaan romaanihenkilöitä eniten innoittaneita kappaleita!