Lukiovuosina Tamara jo ponnahti pinnalle laulajana, ja me kaverit opimme tuntemaan hänen sointuisan äänensä. Hän myös tanssi teatterissa, mitä koulussa ei katsottu hyvällä. Hänet jätettiin luokalleen seitsemännellä niin kuin moni muu tuon ajan tapaan. Penkkaripäivänä Tamara liikuskeli hiukan apeana meidän juhlijoiden seassa. Tuskin hän kuitenkaan kovin pitkään suri sitä, että lakin saanti lykkääntyi vuodella. Olihan hänellä lohtuna ja intohimona musiikkinsa.
Näytelmätekstiin ainekset on saatu Tamaran omaelämäkerrasta. Neljä näyttelijää esittää naista lapsesta viimeisiin vuosiin. Toimivalta tuntui sekin ratkaisu, jossa Tamara kuultuaan syöpädiagnoosinsa lopulta suostuu puhumaan peloistaan terapeutin kanssa. Elämän eri vaiheiden tärkeät ihmiset alkavat tulla näissä keskusteluissa näkyviksi, samoin ihmisiin liittyvä häpeä ja kipu. Kuolemanpelko väistyy.
Pirkko Kotirinnan muistokirjoitus ilmestyi Helsingin Sanomissa heinäkuussa 2005, kun syöpä oli vienyt uhrinsa. Meitä koulukavereita osallistui Tamaran siunaustilaisuuteen täpötäydessä Turun tuomiokirkossa, jossa alttarin tuntumaan oli asetettu suurikokoinen kuva vainajasta kauneimmillaan. Kuva on muistaakseni sama kuin yllä, teatterin mainoksissakin käytetty.
Jussi Vahvaselkä on sovittanut Tamaran tulkitsemista tutuista lauluista nautittavaa kuultavaa. Iso soittajajoukko muodostaa muhkean orkesterin, niin että on pakko myöntää teatterin tosissaan panostaneen tähän tuotantoon. Kiehtovasti ääni tummenee näytelmässä, kun laulaja vanhenee. Angelika Klas, Kirsi Tarvainen sekä Sofia Arasola esittävät niin iskelmät kuin ooppera-aariat. Olematta mikään musiikki-ihminen panin merkille, että korviini särähti ajoittain jokin äänentoiston kummallisuus. Laulajan ääni näet saattoi ykskaks hypähtää tuntuvasti voimakkaammaksi kuin hetki sitten. Mieslaulajien äänet kuulostivat nekin useimmiten liian voimakkailta minun korviini. Lieneekö syynä se, että teatteri toimii pienehköissä väistötiloissa, joissa kaikki tekniikka ei ole säädettävissä tämän esityksen vaativien musiikkinumeroiden mukaiseksi, vaikka kaikki tarvittava lienee tehty.
Esityksen jälkeen pohdiskelin, onkohan nähty ja kuultu sen verran vahvasti sidoksissa Turkuun, ettei Tamaran esittäminen tällaisena musiikkinäytelmänä onnistu tai edes innosta muualla. Ainakin eilisen yleisön joukossa oli paljon sellaisia, joilla on ollut henkilökohtaisia kosketuksia Tamaraan. Löytynee heitä muualtakin, muttei kuitenkaan ihan samanlaisia kuin hänen kasvuympäristöstään, josta tuli myös hänen viimeisten vuosiensa maisema.
4 kommenttia:
Aika hienoa, että Tamara Lund on saanut muistokseen musiikkinäytelmän. Paljon Suomessa on taiteilijoita, joitten elämä vaipuu unholaan ilman suurempia seremonioita.
Totta joka sana. Paljon tuli esille taiteilijan uran varjopuoliakin, joista myöhäisten vuosien työttömyys kirpaisi erityisen pahasti.
Olen kuullut ja nähnyt Tamaran ja Ionin (?) elävät esitykset , kaunis pari ja Tamaralla kaunis ääni , jonka arvon Suomi ymmärsi vasta kun hän lähti pois . Ramille laulettu laulu soi aina yhtä kauniisti vain ja ainoastaan Tamaran esittämänä.
Turkukaan ei ollut valmis Tamaran operettimusiikin festivaalihankkeeseen. Yritys tuotti Tamaralle sekä henkisiä että taloudellisia tappioita. Onneksi hänen ihanaa ääntään yhä kuulee usein radion musiikkiohjelmissa.
Lähetä kommentti