Näen silmissäni albanialaisen kuvankauniin tytön istumassa lempikivellään, vaikka hänen pitäisi kiiruhtaa kouluun. Tielle pysähtyy auto, josta nousee kaunis, yliopistossa opiskeleva nuori mies. Vaihdetaan muutama sana, tyttö tulee paljastaneeksi etunimensä: Emine. Kohtalokas paljastus!
Pian tytön kotiin ilmaantuu samainen nuori mies isänsä kanssa. Miesten kesken sovitaan naimakaupasta. Tytöltä ei kysytä mitään. Valmisteluja tehdään tarkasti perinteitä noudattaen, kunnes koittaa päivä, jolloin sulhasen suvun miesten pitäisi hakea morsian. Tapahtuu ensimmäinen pahaenteinen murtuma, kun Bajram, sulhanen, tuleekin yksin hakemaan morsianta. Käy ilmi, että samana päivänä Tito on kuollut. Kaikki muut olivat jo kuulleet asiasta, mutta kukaan ei ollut kertonut tytölle maan isän kuolemasta.
Näin pariskunnan yhteisen taipaleen alku nivoutuu Jugoslavian tapahtumiin. Jugoslavia lakkaa pian olemasta yksi kokonaisuus. Perheessä kuitenkin vallitsevat perinteiset tavat, joiden mukaan mies on yksinvaltias, vaimo lasten synnyttäjä ja kaikki kotityöt mukisematta tekevä uurastaja. Emine osoittautuu oivalliseksi yleiskoneeksi, kun onnistuu jopa saamaan ensimmäiseksi pojan. Toinenkin aivan isän näköinen poika syntyy. Niinpä poikien lomassa maailmaan putkahtaneet kolme tyttöä ovat isän siedettävissä, vaikkei hän yhdestäkään lapsesta tai mistään muustakaan koskaan kiitä.
Kaaoksen tihentyessä Kosovon alueella ja serbien ylivallan vahvistuessa albaaniperhe joutuu pakenemaan henkensä edestä. Bajramilla on tietoa, että vauras Suomi tarjoaisi hyvät oltavat. Erinäisten vaiheiden jälkeen ollaan vastaanottokeskuksessa. Korkeana virkamiehenä työskennllyt Bajram ei kelpaa mihinkään. Kuukaudet, vuodet kuluvat. Suomalaiskoulua käyvät lapset vieraantuvat vanhemmistaan, jotka eivät osaa tai haluakaan keskustella opettajien kanssa lapsistaan. Muslimitausta nousee yhdeksi muuriksi maahanmuuttajien ja koulun välille.
Bekim, vanhin poika, kertoo vanhempiensa ja Jugoslavian tarinaa. Siihen lomittuu nuoren miehen oma biseksuaalisuus ja se kotoa saatu opetus, ettei itsestään kannata puhua mitään kenellekään. Lukija potee ahdistusta käärmepelkoisen Bekimin tavoin, kun hän menee ja ostaa lemmikikseen kunigasboan. Tämä tarinan juonne herättää halun arvailla, mitä kaikkea kookas boa edustaakaan. Pitkiä aikoja se makaa sohvan alla, ei suinkaan virtahepona keskellä olohuonetta, niin kuin kuuluisassa Tommy Hellstenin esikoisromaanissa vuodelta 1991. Mutta boan riehaantuessa sitä on ylen työläs taltuttaa eikä se suostu oleilemaan terrariossaan.
Kun Bekim yöllisiltä kapakkareissuiltaan vielä tuo kirjavaraitaisen, puhuvan kissan kotiinsa, jonne yleensä ei päästänyt ketään, lukijan aivot raksuttavat kiivaasti. Boasta kissa ei ole moksiskaan. Minulle on muutaman päivän kuluessa muotonut ajatus, että kissa on kuin vaivalloinen nainen tai joku muu, joka ottaa perheessä tyrannimaisen vallan. Bekim osoittautuu äitinsä tavoin taipuisaksi järjestyksen vaalijaksi ja huoltopalvelujen tuottajaksi. Kissaltakaan ei heru kiitosta yhtä vähän kuin isä-Bajramilta äiti-Eminelle. Kissan ja Bekimin kohtaukset on kuvattu yhä pörheämmin paisuviksi - melkein kuin animaatioleffassa.
Lopulta kissa kyllästyy ja ottaa hatkat. Se ei halua eikä kykene muuttumaan. Samoin käy isälle. Hän on juutuksissa omaan olemisen tapaansa. Mutta Emine rohkenee häipyä miehensä luota, jolloin lastenkin vierastama Bajram jää yksin. Hän palaa Kosovoon, jossa tämä yliopistokoulutuksen aikoinaan hankkinut, diplomaatiksikin mainittu mies ajaa taksia, kunnes kuolee kuin Tito. Ja perhe on yhtä hajallaan kuin entinen Jugoslavia.
Bekim tuntuu selviävän ahdistuksistaan, kun hän kerran Kosovossa käydessään nappaa mukaansa keltaraitaisen kissan ja kapuaa sen kanssa äitinsä muistojen kivelle. Kiven juurella sähisee kyy, jonka Bekim taltuttaa muovipussiin ja paiskaa sukulaistensa eteen. Boan kuristusotekin hellittää, kun siihen iskee veitsen.
Melkoinen tarina siis kaiken kaikkiaan. Liitän mukaan muutaman linkin. Niistä saa tietoja itse
http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2014/09/pajtim-statovci-kissani-jugoslavia.html
http://lukuneuvoja.blogspot.fi/2014/09/pajtim-statovci-kissani-jugoslavia.html
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1407298449740
9 kommenttia:
Kiva tarina. Jokohan ovat puuhaamassa elokuvaa siitä? Tuo kuningasboa tuntuu oudolta elementiltä, mutta onneksi ei kumminkaan ole tiikeripyton. Jos kirjan nuori mies olisi tajunnut pitää lemmikkinään mattoaan, olisi paljolta harmilta säästynyt. Ja luultavasti olisi mattokin säilynyt puhtaana.
Niinpä, kiva ja outo. Jäi jutussa sanomatta, että albanialaisperinteessä kissa on inhokki. Ehkä pakolaisina Suomeen tulleet tuntevat itsensä samalla tavoin inhotuiksi.
Jos vielä jatkaisin siirtolaisaiheen parissa askartelua, analysoisin kirjan tosissani ja tekisin kunnon taustatyöt. Kirjan nimikään 'Kissani Jugoslavia' ei ota kirkastuakseen, mikä rassaa niin, että pitäisi lukea kirja uudestaan muistiinpanoja tehden. Taitaa kuitenkin jäädä kuvitelmaksi, sanoo vastikään pihatöistä palannut.
Jatkoksi vielä se, että kissahan on pääsemättömissä raidoistaan kuten Jugoslavia kirjavasta väestöstään. Titon vallan ajan moninaisuus piiloutui yhtenäisyyden kuvitelmaan.
Ja ne käärmeet taitavat merkitä hankalaksi koettua biseksuaalisuutta, jota ei voi paljastaa ainakaan omalle perheelle ja suvulle. Kosovon matkalla myrkkykäärmeen paiskaaminen muovipussissa sukulaisten nenän eteen on kaiketi sen julistamista, että tällainen olen enkä muuksi muutu. Olen kuin matkakumppaniksi napattu kissa keltaisine raitoineen.
Täytyy myöntää, että lemmikkimatto kuvastaisi seksuaalisuutta kovin alistuvalla tavalla.
Nuorena poikana haaveilin matkasta Jugoslaviaan, mutta viime aikoina sen maan osasista ovat kiinnostaneet lähinnä Split ja Dubrovnik - eivätkä nekään mitenkään vastustamattomasti.
Lasteni perheistä moni on lomaillut Kosovossa. Tuskin kukaan on pysähtynyt miettimään alueen monenkirjavaa väestöä ja lähihistorian hurjia tappajaisia. Itse en enää edes haaveile matkoista. Ne ovat vaivalloisia, kalliitakin. Mökillä käynnit riittävät tätä nykyä.
Mökki olis kyllä kiva olemassa. Minä olen vielä haaveillut Baltian matkasta, mutta ehkä tyydyn käymään Helsingissä. Vai pitäisköhän käydä Tampereella? Vaimo lähtee loppukesästä Madeiralle, minä jään kotimieheksi.
Onnea vaan sekä toteutuville että unelmoiduille reissuille!
kirja pitäisi olla tilauksessa . Outo tarina näyttää olevan , mutta nythän se on helpompi lukea .kun olette sen minulle valmiiksi pureskelleet ! Nämä synkät kurjat tekstit voisinkin lukea vasta , kun olet ne infonnut ...
Kannattaa ilman muuta lukea. Kerropa sitten, mitä tuumaat kirjasta.
Lähetä kommentti