Dekkarihelmi 60-luvun Ruotsista

 Sunnuntaina 30.10.2016 YLE tarjoili ruotsalaisesta kirjailijaparista sytyttävän dokumentin, jonka onnekseni tallensin ja katsoin tarkkaan lähes saman tien. Kyseessä ovat Maj Sjöwall (s. 1935) ja Per Wahlöö (1926 - 1975), jotka yhdessä kirjoittivat kymmenen poliisiromaanin sarjan Roman om ett brott. Kun työ oli tehty, Per kuoli. Dokumentti pohjautuu pääosin Maj Sjöwallin haastatteluihin ja häneltä saatuihin kuva- ja muihin aineistoihin.

Erikoista pariskunnan työskentelytavoissa oli se, että he istuivat saman pöydän ääressä yöt läpeensä ja saattoivat vaikkapa jatkaa toisen aloittamaa lausetta. Tahtina oli tuottaa vuoden mittaan aina uusi kirja, kunnes suunniteltu kokonaisuus valmistuisi. Jokaisen osan rikos, sen yhteiskunnalliset ja muut taustat sekä tapahtumapaikat, poliisien urakat tapahtumien selvittämiseksi samoin kuin poliisien ja muiden henkilöhahmojen luonnehdinta sovittiin yhdessä. Alusta asti sarjan päähenkilönä on ensimmäinen poliisiassistentti (vastaa Wikipedian mukaan Suomen ylikonstaapelia) Martin Beck, joka myöhemmissä kirjoissa ylenee ensin rikoskomisarioksi ja sen jälkeen valtakunnan murhakomission päälliköksi.

 Tässä koko Romaani rikoksesta -sarja:

• Roseanna 1965
• Mannen som gick upp i rök 1966
• Mannen på balkongen 1967
• Den skrattande polisen 1968 
• Brandbilen som försvann 1969
• Polis, polis, potatismos 1970
• Den vedervärdige mannen från Säffle 1971
• Det slutna rummet 1972
• Polismördaren 1974
• Terroristerna 1975

 Dokumentin innoittamana tutkin Vaski-kirjaston valikoimia ja löysin kaikki sarjan kirjat vapaina ja alkukielisinä. Yksittäisinä niteinä kirjat sijaitsevat mikä missäkin alueen kirjastossa. Liedosta ei löytynyt ainuttakaan. Valitsemani Mannen på balkongen saapui Vehmaan kirjastosta muutamassa päivässä ja näyttää olevan 2. painosta vuodelta 1986. Pokkarissa on sivuja 181, präntti turhan pientä minun silmilleni. Silti tihrustin tarinan lähes yhteen syssyyn alusta loppuun. Ja nautin suuresti lukemastani, vaikken tunnustaudu dekkarien kuluttajaksi.

Sjöwallin ja Wahlöön ruotsi on mukavan helppoa lukea. Silti oli tarpeen välillä etsiä ilmaisesta nettisanakirjasta vastineita joillekin ilmauksille lähinnä siksi, että muutenkin virkistän ruotsin osaamistani päivittäin.

Lukija ei heti huomaa, kuinka hän tutustuu kirjan henkilöistä ensimmäiseksi rikoksen tekijään. Pikku hiljaa asia valkenee. Silloin ovat myös poliisit jo liikkeellä ensin etsimässä kateissa olevaa pikkutyttöä, sitten hoitamassa raskasta tehtävää äidin luona. Monista poliisisarjoista tutuksi tullut tapa kertoa tapahtumainkulku eri osallisten vinkkelistä on tiettävästi ensi kertaa esillä Sjöwallin ja Wahlöön kirjoissa. Rikoksen inhoilla yksityiskohdilla ei mässäillä. Niiden sijaan poliisien työn karut vaikeudet hahmottuvat. Hapuillen päästään liikkeelle tyhjää haromalla. Poliisien erilaisuus aiheuttaa sekin pulmia, kun sattumalta puhelimeen vastaa se poliisi, jolta puuttuu herkkyyttä kuulla erään soittajan tosiaan havainneen sellaista, josta olisi hyötyä rikoksen selvittämiseksi. Niinpä ehtii tapahtua uusia murhia. Psykologin apua tarvitaan tekijän hahmottamiseksi, mikä jonkin verran arveluttaa kokeneita poliiseja. Aivan kotonaan he ovat tilanteessa, jossa muutama isä on liittoutunut "kodinturvajoukoksi" perustelunaan tulokseton poliisitutkina. Mahtailevat insinöörit joutuvat oppimaan, ettei rikoksia torjuta omavaltaisin konstein ja laittomin asein.

Kiinnostavaa oli lukea siitäkin, miten etsintä etenee Tukholmassa. Olen näet vuoden verran asunut niillä kulmin, joilla poliisit etsivät jälkiä murhaajasta. Jossain määrin pysyin kartalla, varsinkin Sveavägenin ja Västmannagatanin liepeillä. Kerrassaan kutkuttavaa oli päästä osalliseksi onnellisiin sattumuksiin tapahtumain loppuvaiheessa. Vaivalloista etsintää ovelta ovelle kysellen poliisi poikkeaa leipomoon ja löytää sieltä sattumalta juuri oikean henkilön. Aivan ratkaisuvaiheessa sattuu toinen, vielä uskomattomampi tapaus. Sekin kerrotaan lakonisesti, mikä lisää yllätyksen tehoa. Murhaaja löytyy ja hän tunnustaa auliisti, kun kukaan ei lyö häntä. Ammattitaitoiset poliisit kohtelevat miestä asiallisesti, mikä oli merkille pantavaa.

Kirja ei nostata lukijassa uhoa mitään osapuolta vastaan, vaan paremminkin ymmärrystä siitä, mikä altistaa rikoksille. Murhaajaksi äityneen surkean, yksinäisen miehen elämänkaari lapsuudesta asti kertoo hylkäämisistä. Yksi niistä on sysääminen eläkkeelle tilanteessa, jossa miehen psyykkinen umpikuja tekee mahdottomaksi uskaltautumisen työpaikalle. Kellään ei missään vaiheessa ole ollut aikaa kuulla tai tunnustella, miten miehen saisi mukaan ihmisten pariin. Tämäkin aihelma on täyttä nykypäivää. Vastikään on isossa TV-keskustelussakin kuultu tutkimuksista, joiden tulosten mukaan  yksinäisyys eristää niin lapsia kuin vanhuksia. Silti olemme yhä neuvottomia, kun pitäisi ihan itse toimia vaivan helpottamiseksi edes yhden ihmisen kokoisessa mitassa, puhumattakaan yhteiskunnan koneiston harhalaukaisuista.