Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE-dokumentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE-dokumentti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. helmikuuta 2026

Jaakko Keson mukana taas USAssa

 

Ystävänpäivän juttuun avauksen tarjoaa Jaakko Keson uusi reissu Yhdysvaltoihin ystävänsä Brandon Jacksonin kanssa. Kuukauden verran kaverukset ajelivat autolla Ylen kustantamina Kaliforniasta Taxasin kautta Floridaan. Siellä oli tarkoitus ojentaa Donald Trumpille käsin kirjoitettu matkapäiväkirja, johon moni haastateltu merkinnyt oman viestinsä. Aineisto tarjosi perustan Keson Tämä on Amerikka 2:lle. Selvä se, että olen katsonut myös kaikki osat Tämä on Amerikka 1:stä.

Brandoniin Jaakko tutustui Taiwanissa. Siitäkin matkasta Jaakko toimitti 10-osaisen sarjan, jonka tuoreeltaan katsoin. Yhdysvalloissa Brandon toimi kuskina, kuten jo Jaakon edellisellä matkalla. Silloin 2024 jäljitettiin Trump-huumaa ennen presidentin vaaleja. Akanvirrassa ilmestyi matkasta tämä juttu. 

Kakkoskauden alkajaisiksi poiketaan Las Vegasissa, sitten Texasissa jättikappelin jumalanpalveluksessa. Neljäs osa vie Louisianaan ja siellä Opelousasiin, jonne matkustamista ei suositella. 

Alueen ihmiset kokevat olevansa unohdettuja ja nuoret ovat vaarassa päätyä maailmaan, jossa erimielisyydet selvitetään asein. Voiko sieltä kuitenkin löytyä toivoa?

Jaakko ja Barndon pääsevät kosketuksiin yhteistyötä paikallisten nuorten kanssa tekevään mieheen. Innostavia tuloksia oli havaittavissa kotikatsomossa asti. Jäi muistakin osista sellaisia vaikutelmia, että maan hiljaiset osasivat toimia yksissä tuumin.

Katsojaa ällistyttänyt haastateltava on porilaislähtöinen, jättikokoinen Olaus Alinen sarjan viidennessä osassa. Hänestä huokuu vakaa uskonnollisuus osana yliopisto-opiskelua ja reipasta huippu-urheilua. Myös koko campus tarjoaa kiinnostavia näkymiä. 


 Sitten sarjassa nähdään vielä viimeinen missio. Se vie Floridassa Mar-a-Lagon tuntumaan, ei kuitenkaan pihalle asti. Trumpin residenssiä tiiraillaan vesialueen tuolta puolen, jonne pääsi hälytysten laukeamatta. Brandonia arveluttaa Jaakon into viedä päiväkirja perille asti. Seuraukset pelottavat, hyvästä syystä. Niinpä pulma ratkaistaan viemällä kirja paketissa postiin. Pitää katsoa sarjan kuudennesta osasta, mikä osoite lähetykseen kirjataankaan. Kuka mahtanee avata paketin? Missä? Vastaako Trump Jaakolle ja kiittää, kuten Brandon Yleä hulppeasta matkasta? 

Hauskaa sarjassa oli asiasisällön lisäksi katsella nuorten miesten sähläilyä. Alvariinsa kameransa kautta ympäristöään tiiraillut Jaakko sai tuta Brandonin ärähtelyjä. Jokin yksityisyyden raja tuppasi aika ajoin ylittymään.

Kaiken kaikkiaan hieno sarja näyttämään Yhdysvaltojen eteläistä osista asukkaineen uutisvirtojen sivuuttamia seikkoja.



torstai 24. marraskuuta 2016

Dekkarihelmi 60-luvun Ruotsista

 Sunnuntaina 30.10.2016 YLE tarjoili ruotsalaisesta kirjailijaparista sytyttävän dokumentin, jonka onnekseni tallensin ja katsoin tarkkaan lähes saman tien. Kyseessä ovat Maj Sjöwall (s. 1935) ja Per Wahlöö (1926 - 1975), jotka yhdessä kirjoittivat kymmenen poliisiromaanin sarjan Roman om ett brott. Kun työ oli tehty, Per kuoli. Dokumentti pohjautuu pääosin Maj Sjöwallin haastatteluihin ja häneltä saatuihin kuva- ja muihin aineistoihin.

Erikoista pariskunnan työskentelytavoissa oli se, että he istuivat saman pöydän ääressä yöt läpeensä ja saattoivat vaikkapa jatkaa toisen aloittamaa lausetta. Tahtina oli tuottaa vuoden mittaan aina uusi kirja, kunnes suunniteltu kokonaisuus valmistuisi. Jokaisen osan rikos, sen yhteiskunnalliset ja muut taustat sekä tapahtumapaikat, poliisien urakat tapahtumien selvittämiseksi samoin kuin poliisien ja muiden henkilöhahmojen luonnehdinta sovittiin yhdessä. Alusta asti sarjan päähenkilönä on ensimmäinen poliisiassistentti (vastaa Wikipedian mukaan Suomen ylikonstaapelia) Martin Beck, joka myöhemmissä kirjoissa ylenee ensin rikoskomisarioksi ja sen jälkeen valtakunnan murhakomission päälliköksi.

 Tässä koko Romaani rikoksesta -sarja:
  • Roseanna 1965
  • Mannen som gick upp i rök 1966
  • Mannen på balkongen 1967
  • Den skrattande polisen 1968 
  • Brandbilen som försvann 1969
  • Polis, polis, potatismos 1970
  • Den vedervärdige mannen från Säffle 1971
  • Det slutna rummet 1972
  • Polismördaren 1974
  • Terroristerna 1975
 Dokumentin innoittamana tutkin Vaski-kirjaston valikoimia ja löysin kaikki sarjan kirjat vapaina ja alkukielisinä. Yksittäisinä niteinä kirjat sijaitsevat mikä missäkin alueen kirjastossa. Liedosta ei löytynyt ainuttakaan. Valitsemani Mannen på balkongen saapui Vehmaan kirjastosta muutamassa päivässä ja näyttää olevan 2. painosta vuodelta 1986. Pokkarissa on sivuja 181, präntti turhan pientä minun silmilleni. Silti tihrustin tarinan lähes yhteen syssyyn alusta loppuun. Ja nautin suuresti lukemastani, vaikken tunnustaudu dekkarien kuluttajaksi.

Sjöwallin ja Wahlöön ruotsi on mukavan helppoa lukea. Silti oli tarpeen välillä etsiä ilmaisesta nettisanakirjasta vastineita joillekin ilmauksille lähinnä siksi, että muutenkin virkistän ruotsin osaamistani päivittäin.

Lukija ei heti huomaa, kuinka hän tutustuu kirjan henkilöistä ensimmäiseksi rikoksen tekijään. Pikku hiljaa asia valkenee. Silloin ovat myös poliisit jo liikkeellä ensin etsimässä kateissa olevaa pikkutyttöä, sitten hoitamassa raskasta tehtävää äidin luona. Monista poliisisarjoista tutuksi tullut tapa kertoa tapahtumainkulku eri osallisten vinkkelistä on tiettävästi ensi kertaa esillä Sjöwallin ja Wahlöön kirjoissa. Rikoksen inhoilla yksityiskohdilla ei mässäillä. Niiden sijaan poliisien työn karut vaikeudet hahmottuvat. Hapuillen päästään liikkeelle tyhjää haromalla. Poliisien erilaisuus aiheuttaa sekin pulmia, kun sattumalta puhelimeen vastaa se poliisi, jolta puuttuu herkkyyttä kuulla erään soittajan tosiaan havainneen sellaista, josta olisi hyötyä rikoksen selvittämiseksi. Niinpä ehtii tapahtua uusia murhia. Psykologin apua tarvitaan tekijän hahmottamiseksi, mikä jonkin verran arveluttaa kokeneita poliiseja. Aivan kotonaan he ovat tilanteessa, jossa muutama isä on liittoutunut "kodinturvajoukoksi" perustelunaan tulokseton poliisitutkina. Mahtailevat insinöörit joutuvat oppimaan, ettei rikoksia torjuta omavaltaisin konstein ja laittomin asein.

Kiinnostavaa oli lukea siitäkin, miten etsintä etenee Tukholmassa. Olen näet vuoden verran asunut niillä kulmin, joilla poliisit etsivät jälkiä murhaajasta. Jossain määrin pysyin kartalla, varsinkin Sveavägenin ja Västmannagatanin liepeillä. Kerrassaan kutkuttavaa oli päästä osalliseksi onnellisiin sattumuksiin tapahtumain loppuvaiheessa. Vaivalloista etsintää ovelta ovelle kysellen poliisi poikkeaa leipomoon ja löytää sieltä sattumalta juuri oikean henkilön. Aivan ratkaisuvaiheessa sattuu toinen, vielä uskomattomampi tapaus. Sekin kerrotaan lakonisesti, mikä lisää yllätyksen tehoa. Murhaaja löytyy ja hän tunnustaa auliisti, kun kukaan ei lyö häntä. Ammattitaitoiset poliisit kohtelevat miestä asiallisesti, mikä oli merkille pantavaa.

Kirja ei nostata lukijassa uhoa mitään osapuolta vastaan, vaan paremminkin ymmärrystä siitä, mikä altistaa rikoksille. Murhaajaksi äityneen surkean, yksinäisen miehen elämänkaari lapsuudesta asti kertoo hylkäämisistä. Yksi niistä on sysääminen eläkkeelle tilanteessa, jossa miehen psyykkinen umpikuja tekee mahdottomaksi uskaltautumisen työpaikalle. Kellään ei missään vaiheessa ole ollut aikaa kuulla tai tunnustella, miten miehen saisi mukaan ihmisten pariin. Tämäkin aihelma on täyttä nykypäivää. Vastikään on isossa TV-keskustelussakin kuultu tutkimuksista, joiden tulosten mukaan  yksinäisyys eristää niin lapsia kuin vanhuksia. Silti olemme yhä neuvottomia, kun pitäisi ihan itse toimia vaivan helpottamiseksi edes yhden ihmisen kokoisessa mitassa, puhumattakaan yhteiskunnan koneiston harhalaukaisuista.