keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Lila, trilogian päätös

Kesän lopulla ostin Marilynne Robinsonin Lilan ruotsinkielisenä e-kirjana, koska romaania ei ole suomennettu enkä pysty lukemaan kovin sävykästä englantia. Trilogian aiemmat osat, Gilead ja Kotiin, luin suomeksi ja kirjoitin kummastakin blogijutun, johon pääsee linkistä.

Kirja on otsikoitu yhtä niukasti kuin ensimmäinen ja toinen osa. Lila-osan valju kansi vie ajatukset loputtomiin vaelluksiin ja yksinäisyyteen. Kirja ohjaa pohtimaan kaltoin kohdellun ja jokseenkin varmasta kuolemasta kaapatun lapsen osaa maailman menossa. Elisa Kirjasta kopioin tämän teosesittelyn:

Det är 1920-tal i den amerikanska mellanvästern. En fyraårig flicka försvinner från farstubron till det slitna hus där de som kanske är flickans föräldrar, kanske bara hennes avlägsna släktingar, bor. Hos dem har hon inte ens haft ett namn. Den lilla flickan plockas upp av Doll, en hemlös kvinna, och får namnet Lila. Tillsammans driver de runt på vägarna och söker arbete för dagen.
Många år senare kommer Lila till det lilla samhället Gilead. Vid ett häftigt regn tar hon skydd i kyrkan och möter där den gamle prästen och änkemannen John Ames. En osannolik, och för dem båda omtumlande kärlekshistoria tar sin början.
Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Böcker på svenska / Romaner
Kirjailija: Marilynne Robinson
Kustantaja: Weyler förlag
E-kirjan julkaisuvuosi: 2015
ISBN: 9789176810088 
Romaanisarjoihin on ladattuna lukijan uteliaisuutta herättäviä juonteita. Jo Gileadissa maininnat Lilasta alkoivat kiehtoa ja vaatia tarkennuksia. Niitä ei löytynyt. Vasta trilogian kolmas osa antaa vastauksia ja nekin tipoittain, vaivihkaa, kun Lila rohkenee keriä muistonriekaleista esiin yhä lisää erinäisiä seikkoja. Niistä hänen vaiheensa hahmottuvat melko selkeästi. Johdatukselta tuntuu, että jätettyään taakseen surkean aikuisen elämänsä St Louisissa Lila osuu Gileadiin ja asettuu hylättyyn mökkiin. Kun hän uskaltautuu kiertelemään paikkakuntaa, kirkko tarjoaa suojaa sateelta. Pastori John Ames havaitsee tulijan, katsoo ja kirkastuksen omaisesti kokee tutuksi tulijan. Aika ajoin nainen palaa kirkoon ja istuu aina sen takaosassa. Pikku hiljaa pastori ja Lila pääsevät puheisiin keskenään.

Enimmäkseen lukija solahtaa jommankumman ajatuksiin, sillä paljon sivuja tarvitaan pohdiskeluihin. Ne liittyvät monesti Raamatun teksteihin. Lila, jonka Doll oli järjestänyt vajaaksi vuodeksi kouluun, mikä riitti lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen, nappaa kirkosta Raamatun ja uppoutuu Hesekielin kirjaan. Pastorin hämmästykseksi Lila esittää olennaisia kysymyksiä lukemastaan. Keskustelut syvenevät. Ne liikkuvat siinä määrin kristinuskon perimmäisissä tulkinnoissa, etten kykene kunnolla edes muistamaan, mistä on puhe. Keskustelukumppanit ovat elämänkokemuksiltaan kaukana toisistaan. Oppimaton, tietämätön ja silti oivaltava Lila uskaltaa kysyä sellaista, mikä kirvoittaa pastorin miettimään tarkoin vastauksiaan. Hän on valmis opastamaan Lilaa, joka on varttunut ilman kosketuksia uskontoihin kirkkoineen, sillä Doll ei niitä suvainnut. Kun Dollia ei enää vuosiin ole ollut Lilan ulottuvilla, löytyy tilaa Raamatusta lähteville mietteille.

Yllättäen Lila on se, joka ehdottaa pastorille, että tämä menisi Lilan kanssa naimisiin. Kesä on kääntymässä syksyyn, mikä Iowassa tarkoittaa, ettei hökkelissä voi selviytyä talvesta. Lila on jo hoitanut pastorin puutarhaa ja tämän varhain kuolleiden läheisten hautaa, kun alkaa pohdinta, voisivatko vanha mies ja nuorehko Lila avioitua. Mietteisiin liittyy keskusteluja toisen pastorin, Boughtonin, kanssa. Ei aikaakaan, kun Boughton vihkii parin. Lilasta tulee John Aimesin aviovaimo.

Ihmeet eivät lopu, sillä Lila hiipii iltaisin pastorin viereen tunteakseen läheisyyttä niin kuin lapsena Dollin kainalossa. Mutta Aimes on mies, ja pian Lila huomaa olevansa raskaana. Kumpikin on tapahtuneesta yhtä hämmentynyt. Pastori rukoilee rukoilemasta päästyään, koska pelkää menettävänsä sekä lapsen että Lilan niin kuin aikoinaan nuoren vaimonsa ja vastasyntyneen vauvan. Lila kipuilee lähtemisen ajatusten kanssa. Hän ei jaksa uskoa kuuluvansa pastorin piiriin, vaan tuntee, kuinka tie vetää häntä jonnekin kauas. Turvana olisi veitsi, Dollin perua. Pastori aistii Lilan mietteet ja ottaa puheeksi, että jospa lapsen syntymään asti Lila voisi siirtää lähtemistään. Pikku hiljaa pastori saa tietää - kysymättä -  Lilan menneisyydestä. Tämä kertoo oloistaan St Louisissa ja myös siitä, että Lila-nimen antoi Doll. Vanhemmistaan tai muista sukulaisistaan Lila ei tiedä mitään. Veitsi ja sillä tehty tappo liittyvät kiinteästi tapahtumiin, joiden myötä häivähtää esiin Lilan mahdollinen isä ja ehkä serkkuja. Mitään nimiä ei selviä. Ja puukkoa heilauttanut Doll häviää tietymättömiin.

Trilogian ensimmäisessä osassa käy selväksi, että Lila pysyy aloillaan pastorin kirjoittaessa pitkää kirjettään seitsenvuotiaaksi varttuneelle Robert-pojalleen. Lila-romaanin lopussa tuo lapsi syntyy ilman pastorin pelkäämiä komplikaatioita. Terve vauva tuntuu pitkään leskenä eläneestä isästä ihmeeltä, siunaukseltakin. Lukija elää näissä tunnelmissa mukana.

Kirjailija käyttää jo tutuksi tullutta kerrontatapaa: teksti jatkuu jatkumistaan ilman erillisiä lukuja, siirtymät näkyvät tyhjinä riveinä. Välillä kaipaisi hengähdystaukoja, joita ei ilmaannu varsinkaan silloin, kun pastorin turvallisessa rauhassa Lilasta vyöryy muistoja. Vaikeimmatkin vaiheet pääsevät esiin. Dollin verisen kurja kohtaaminen Lilan mahdollisten sukulaisten kanssa jättää vielä avoimia kysymyksiä. Kaikkea tätä Lila ei kerro pastorille, vaan pohtii tapahtumia hiljaa itsekseen. Kirjan myötä hän tuntuu uskoutuvan lukijalle. Pastoria hän varjelee järkytyksiltä.

Romaanista syntyy vaikutelma elämän perimmäisten kysymysten äärellä viipymisestä. Jos olisin teologisesti valveutunut, voisin havaita joitakin rinnastuksia Jeesuksen elämään. Etsisin kirjasta myös yhtymäkohtia calvinismiin. Sen verran usein Calvin mainitaan. Ehkä löytäisin esimerkkejä armosta, jos paneutuisin Lilan kulkeutumiseen Gileadiin ja siellä pastori Amiesin kirkkoon. Myös hyvyyttä olisi aiheellista pohdiskella kaiken sen valossa, mikä selviää pastorin toimista. Ottaisin kaiketi selvää, tarkoittaako paikkakunnan nimi Gilead jotakin erityistä, ehkä Raamattuun viittaavaa.

Paljon muutakin voisin löytää, jos osaisin etsiä. Mutta, mutta - minun polkuni johtavat toisaalle. Silti koen kirjan hyvin puhuttelevaksi.

Lisään vielä yhden linkin. Se ohjaa kritiikkiin, jonka on kirjoittanut ja julkaissut The New Yorker 6.10.2014. 

 

3 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Kovin synkkiä tarinoita löydät...noita ekoja ei muuten ollut meillä kirjastossa ja ehkä ihan hyvä niin ...ehkä ei .

Lissu kirjoitti...

Kas vaan, koet tarinan synkäksi. Itse asiassa se on hämmästyttävän valoisa, koska surkeasta lapsesta varttuu loppujen lopuksi huolehtiva äiti pastori Aimesin hellässä huolenpidossa. Teoreettisten pohdintojen asemesta pastori Aimes toimii tosi kristittynä. Ja Robinsonin tavasta kehiä esiin piirteitä hyvin erilaisista henkilöistä voi sanoa vain, että kaunista ja sisäistynyttä!

Paljon olisi sanottavaa myös niistä oloista, joita kirjailija kiertolaiselämästä valaisee. Se on harvoin esillä ollutta Amerikkaa.

Lissu kirjoitti...

Jatkan vielä, että kirjassa lienee pohjimmiltaan kyse rakkaudesta ja sen voimasta hälventää pahan vaikutuksia.