torstai 7. syyskuuta 2017

Natsiperheen lapset pakomatkalla


Tallenteistani lokakuussa poistuva elokuva Lore täytti minulta eilisen illansuun. Elokuva perustuu Rachel Sheiffertin romaaniin The dark room (2001). Yle Teema rajasi leffan yli 16-vuotiaille, hyvästä syystä. Trillerimäisen kerronnan mittaan katsoja näkee hävitettyjä rakennuksia, kammottavia tapahtumia, raiskattuja ruumiita, ynseästi apunsa kieltäviä saksalaisia ikään kuin katsoisi Loren silmin.

LORE
Saksa / Itävalta / Iso-Britannia 2012
Ohjaus: Cate Shortland
Käsikirjoitus: Cate Shortland, Robin Mukherjee
Tuotanto: Benny Drechsel, Karsten Stöter, ym.
Pääosissa: Saskia Rosendahl, Nele Trebs, Mike Weidner
1 tunti 45 minuuttia

Elämme sellaisia aikoja, että tunsin tarvetta paneutua ahtaalle joutuneiden lasten kokemuksiin. Sota on päättynyt lopullisen voiton asemesta herrakansan tappioon toukokuussa 1945. Kansallissosialismiin muokatussa teinitytön mielessä myllertää, kun upseeri-isä lähtee omille teilleen. Muidenkin on paettava kotoa. Ymmällään lapset yrittävät noudattaa hätäisen äidin käskyjä ja pakata arvotavaroita laukkuihin. Vauvaa vaunuissa lykäten lähdetään kohti tiettyä piilopaikkaa eteläisessä Saksassa.

Pian selviää, että äitikin häipyy. Hän jättää Loren haltuun rahaa ja koruja, jotta lapset voisivat etsiytyä junaan ja matkustaa kauas Hampuriin. Sieltä pitäisi vielä pyrkiä marskimaan taakse mummolaan. Hetken lapsijoukko selviää piilopaikassa. Kun naapuritilallinen ei enää myy ruokaa, vaan ottaisi poikavauvan, Lore pakkaa lapsen vaunuihin, tavarat laukkuihin ja komentaa koko joukon taipaleelle.

Kaikki on maassa sekaisin. Junat eivät kulje, hevoskyytiin ei pääse. Edessä on 900 kilometrin taival pohjoiseen. Laukut on hylättävä ja raapaistava niistä mukaan joitakin vaatteita. Ainainen pulma on, mistä saisi ruokaa ja kuka voisi imettää vauvaa. Entä missä uskaltaisi yöpyä? Kuinkahan moni Lähi-idän lapsi on kokenut saman ilman, että olisi mitään tietoa jossain kaukana kangastavasta mummolasta?
Lapsijoukkoa alkaa seurailla nuori mies. Lore tajuaa tämän juutalaiseksi, kun näkee miehen passissa keltaisen tähden. Käsivarressa pilkahtaa numerosarja. Lore sylkäisee suustaan: saastainen juutalainen! Katsojan ihmeeksi mies, jonka nimeksi kuullaan Thomas, ei tunnu olevan moksiskaan. Hän alkaa huolehtia ruuan hankkimisesta. Ja on valmis tappamaan, kun Lore tarjoaa vanhalle miehelle itseään venekyydin maksuksi. Muut lapset eivät nähneet, millä toimin vene saatiin kuljettamaan porukka yli virran kohdassa, josta näkyy tohjoksi räjäytetty silta. Lore hädin tuskin selviää kauhistuksestaan.

Pian on edessä lisää koettelemuksia, kun on yritettävä amerikkalaisten alueelta brittien alueelle ja joudutaankin neuvostoliittolaisten sektorille. Siellä kaksospojista toinen ryntää piilostaan, kun luulee hetken poissa olleen Thomasin saapuvan - ja neuvostosotilas ampuu pojan. Thomas on ollut ruokavarkaissa.

Itkuisena joukko jatkaa matkaa. Jotain seksintapaista yritelmää Lore virittelee, kun Thomas alkaa irrottautua eikä enää halua auttaa lapsijoukkoa. Lopulta Lore on se, joka rukoilee miestä jäämään. Junan kyytiin päästyä Thomas on vielä mukana. Papereita kysyttäessä hän ei löydäkään niitä. Mitähän paperittomalle miehelle mahtoikaan tapahtua?

Lapsijoukon körötellessä marskimaata pitkin hevosvankkureilla kohti mummolaa, alkaa selvitä, että Jürgen oli napannut Thomasin taskusta lompakon papereineen. Niistä näkyy, ettei Thomas ole sama mies kuin passin kuvassa. Jürgen kertoo ottaneensa lompakon, jotta Thomas pysyisi porukan mukana. Pojan tarkoitus saattoi koitua "Thomasin" kuolemaksi tai ainakin uudeksi leirituomioksi.


Surkean uuppunut, likainen, kutistunut joukko saapuu lopulta siistin maalaistalon pihaan. Yllättynyt, muhkea mummo tunnistaa tulijat lapsenlapsikseen ja ihmettelee, missä näiden äiti on. Sisällä talossa komeilee yhä Hitlerin kuva kunniapaikalla. Mummo opastaa lapsia, etteivät nämä koskaan saisi hävetä vanhempiaan, koska he eivät ole tehneet mitään väärin. Vanha järjestys jatkuu tässä talossa, mikä käy ilmi siitäkin, kun ruokapöydässä Jürgen kaappaa ison kimpaleen leipää ja mummo komentaa jyrkästi odottamaan, kunnes tarjotaan. Se on se hetki, jolloin Loressa herää kapinallinen: hänkin tempaisee leipää, tunkee sitä suuhunsa ja kaataa kiukuissaan maidon pitkin pöytää. Kädellään hän keräilee maitotippoja suuhunsa mummon järkytykseksi. Tämä vankkumaton mummo ei pohdi, mitä lapset ovat joutuneet kokemaan tai miten he ylimalkaan ovat selvinneet pitkästä matkasta sekasortoisessa, sotansa hävinneessä maassa.

Lore ryntää huoneeseen, jonka piirongin päällä on useita posliinista tehtyjä, söpöjä pikku eläinhahmoja. Yhden äiti oli kai aikoinaan ottanut mukaansa mentyään naimisiin. Jopa pakomatkalle pikku bambi oli taiten pakattu säilymään ehjänä. Ja se saapui kuin saapuikin alkuperäiseen paikkaansa. Mutta uskonsa natsiaatteeseen, mummoon ja vanhempiinsa menettänyt Lore raastaa kaikki esineet lattialle. Hän talloo ne rikki. Viimeiseksi jää bambi ja saa erityisen rajun rusentamisen, kunnes on palasina. Semmoisina Lore nostaa ne takaisin piirongille.

Näin tarkasti toistettuna mietin elokuvaa ja sen kuvausta, sillä pitkät ajat näkyi vain jalkoja, useimmiten kuraisina, joskus myös likaisina varpaina. Taivaita ei tässä leffassa tavoitella. Katse viistää maata, rakennusten nurkkia. Epäluulo ja pelko vaanivat Lorea. Nuoremmat lapset saavat turvaa isosiskosta. Vain vauva itkee itkemästä päästyään. Mikähän tulevaisuus odottaa tällaisia lapsia? Kaikesta pakomatkalla nähdystä ja koetusta tuskin pääsee eroon. Yön hiljaisina hetkinä painajaisissa voi joutua kokemaan uudestaan sen, minkä piti jo piti jäädä taakse. 

Elokuvan näyttelijöiksi pestatut lapset säilyvät pulleina, riutumattomina, vaikkakin pikku hiljaa yhä likaisempina. Ihmeeltä tuntuu, että ehkä noin kymmenkuinen vauvakin päätyy hengissä mummolaan. Luultavasti elokuvan pohjateos perustuu tai ainakin voisi perustua tositapahtumiin. Taiten tehtynä elokuvasovituksena jaksoin liiaksi ahdistumatta katsoa leffan. Sehän on fiktiota!

Loresta on kirjoitettu sekä kritiikkejä että blogijuttuja.  Tarjoan yhden esimerkin kummastakin.




Ei kommentteja: