keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kuvia kuuden vuoden souveista



 Otti vuosia, ennen kuin mökillä näytti ensimmäisen kuvan oloiselta ja ympäristöä voi katsella mielikseen kuistilta. Siellä viihtyy nykyisin kuuminakin päivinä, kun markiisi tarjoaa suojaa.


Huvittavaa, että tein mökkikaupat aprillipäivänä 2011. Ympäristö oli silloin vielä lumen peitossa. Pian paljastui, että alueelle oli tehty metsän kuivatusojia ja kaikkialla kasvoi pusikoita. Ojissa lillui melkoisesti vettä. Kuistilta otetun kuvan keskellä näkyy paikka, johon olisi voinut putsata pikku lammen, mikä kylläkin jäi tekemättä.

Äitienpäivänä samana vuonna istuttiin ensi kertaa kuistilla. Oli lämmintä. Ja mitä näinkään! Aivan risuisen avo-ojan partaalla luikerteli iso kyy. Alkuaikoina niitä ilmaantui esiin milloin mistäkin, nyttemmin vain harvakseltaan. Rauhoitettuja rantakäärmeitä tapaa useasti. Yhtä komeaa yksilöä osasivat äskeiset Tampereelta tulleet tututkin ihailla.

Ei aikaakaan, kun kaivinkoneella jo raivattiin ojia, jotta niihin voitiin panna pelloilla käytettävää salaojaputkea ja kattaa alue maa-aineksella tasaiseksi. Useita puita jäi silloin vielä pystyyn. Mutta kuvassa näkyvää koivua ei ole ollut enää aikoihin.
Jouluna 2011 Tapani-myrsky riehaantui heilauttamaan pihalta nurin suuren kuusen. Sen juuret olivat kaiketi vikuuntuneet ojitusten takia. Mikä harmi, sillä radioamatööriystäväni oli suunnitellut kuuseen antennia. Oli siis keksittävä muita konsteja antennivirityksiin. Niitä on sittemmin nähty useita. Samassa rytäkässä kuusta karsittaessa koivukin kaadettiin ja villinä rehottaneet pajupuskat häädettiin.

Kevään tullen ilmestyi paljon muun lisäksi antenneja. Komein niistä on yhä olemassa autokatoksen päätyyn kiinnitettynä. Kuva muistuttaa, että käyttöön valmisteltiin sitäkin  viritystä, joka näkyy pötköttävän maassa. Autokatoksen seinustalle tuettuna se palveli aikansa.
Avoimeksi putsattuna paikka palvelee yhä, kun on tarvis pilkkoa puita ja hakettaa risuja. Pitkään ei ollut tietoakaan liiteristä. Niinpä viriteltiin tilapäisratkaisuja. Yhden talven klapit viettivät pihalla peitettyinä, sitten talven tai kaksi autokatoksessa, kunnes uskoin, että pinot voivat kaatua auton päälle ja aiheuttaa turhan ison vahingon. Joskus on näet tullut ajetuksi liian lähelle puita...

Märkä sokkeli aiheutti ison murheen. Siitä kirjoitin sekä reklamaation että blogijutun.
Sokkeli kuivui, kun asianmukaiset salaojat ja sadeveden poistosysteemi alkoivat toimia. Sitten iski uusi murhe: umpisäiliö osoittautui risaksi. Pakkohan se oli vaihtaa. Takuu takasi sen, ettei minulta kynitty maksua. Mutta riesaa riitti pihaistutuksista. Niitä piti ruveta siirtämään, kun kertaalleen kunnostettu alue muljattiin pohjia myöten.

Parissa päivässä kaamea homma hoitui, mistä iso kiitos ammattilaisille. Kaatoivatpa muutaman kuusenkin haittamaasta työtään ja tasasivat lopuksi alueelle tuomansa uudet mullat. Autius helpotti, kun kaiken katteeksi vielä istutettiin nopeakasvuisia heisiangervoja.

Lammen suunnalla kesti pitkään, ennen kuin selvisi, miten sitä voisi kohentaa. Keinun hankinta alkajaisiksi auttoi miettimisessä, kun siitä käsin saattoi hiljaksiin keinumalla arvioida näkymää. Keinu seisoo edelleen samassa paikassa, mutta alle tehtiin terassi. Pätevä puumies rakensi sen samaan syssyyn kuin kokosi valmiina paketeista puretun liiterin.


Puutarhuri-Paula ja kivimies-Mikko tarjosivat ratkaisuja, joita en itse keksinyt. Suuri juttu on vallikiveys mökin ympärillä. Kivet rajaavat sora-alueet ja pitävät ne aloillaan. Kuvassa  on meneillään marja-aroniapuskien istutus. Ne merkkaavat kauniisti rajaa naapurin tonttiin. Pensaat ovat kasvaneet parimetrisiksi, joten ne tarjoavat puolin ja toisin miellyttävää näkösuojaa ja runsaasti mustia marjoja sekä ihmisille että linnuille.  Pitääpä ottaa uusia kuvia komeasta aidanteesta, joka kohta taas vaihtaa lehtiinsä hehkuvan syysvärin.

Kun liiteriä varten raivattiin paikkaa, kaavin kauniit sammalet talteen ja vein ne kuistin edustalle, josta oli siirretty maata pois. Ja sitten kasteltiin kastamasta päästyä. Kiitos on tullut  kauniina sammalikkona. Sitä on vahvistettu myös piimäistutuksin. Piimän sekaan sotkin sammalta ja valelin maata seoksella. Kaikkea hullua onkin tullut häärätyksi!
Eikä tässä kaikki. Lampi tarjoaa vitakasvustoineen jokakesäisen urakan meille lammen rannalla mökkeileville. Minä olen ainoa, joka avustettuna sonnustaudun märkäpukuun, ennen kuin painun lampea kitkemään. Naapurin ukoista yksi huitelee viikatteella, toinen tarkenee pelkissä uikkareissa samassa puuhassa ja kolmas katselee rannalta. Kuvitella, että minä, porukan vanhin, tykkään tästäkin askareesta.
Pikku hiljaa mökkipaikka on paljastunut oikeaksi hallanpesäksi. Kun kahtena viime syksynä on ensin pitänyt pitkään lämmintä ja sitten kuin napista kääntämällä vaihtanut lämpötilan koviin pakkasiin ilman lumen ripettä kasvien suojana, ne kauhistuivat, kärsivät ja kutistuivat, jos edes miten kuten virkosivat keväällä. Kun myös keväisin halla vierailee, kerran jopa juhannuksena, alan uskoa, ettei kovin eksoottisia kasveja kannata istuttaa näille nurkin. Monia on kuollut, uusia en osta, vaan levitän niitä, jotka ovat osoittaneet selviävänsä mökkiympäristössä. 

Näin sitä joutuu neuvottelemaan luonnon kanssa ja ottamaan opikseen. Toivon kuitenkin sekä omasta että kasvien puolesta, että saisimme lumisen talvikauden. Sellaisia olen jo kokenut mökillä, vaikken kahteen viime vuoteen. Todisteeksi liitän komeimman lumikuvani.







3 kommenttia:

vanski kirjoitti...

kasvu vie aikaa , mutta palkitsee tekijäänsä , jos jaksaa odotella .Viisi vuotta se vie , risusta pensaaksi , savipellosta nurmikoksi ...minulla riitti hermot neljä kertaa , viidennellä kaikki sai kasvaa ja kukkia missä halusi ...hyvin sekin sujui .. Onnea vaan mökillesi , moinen uurastus pitää paikat kunnossa , sekä itsellä että mökillä ...

vanski kirjoitti...

Kommentti kyselee kummia ...

Lissu kirjoitti...

Mitähän kummia mahdat tarkoittaa? Tuo kokemuksesi viiden vuoden odotusajasta ei ihan pidä kutiaan mökilläni, sillä esimerkiksi hortensiat olivat komeimmillaan jo parin kolmen vuoden jälkeen. Sitten tulivat NE kamalat talvet. Viidestä pallohortensiasta enää yksi on siinä määrin elossa, jopa toipumassa, että ehkä ensi vuonna se kukkii muhkeasti, jos pakkasherra sallii.