Dementikko perheessä

Kevään mittaan tihkui Hämeenlinnasta tietoja, että Anneli Suusaari on julkaissut esikoiskirjansa. Siinä hän eläytyy toisiaan suuresti rakastaneiden vanhempiensa vaiheisiin ja omaan elämäänsä näiden ainoana tyttärenä. Perheen elämä mullistuu äiti-Marjatan saaman aivoinfarktin seurauksena. Muisti pettää, sanat aivät ota löytyäkseen. Aviopuoliso ja tytär ottavat kantaakseen lähes ylivoimaisen urakan äidin omaishoitajina. Lopulta on pakko saada apua hoitopaikoista. Niistä kertyy pelkästään myönteisiä kokemuksia, vaikka Marjatta ei halua pois kotoa.

Olemme olleet Annelin kanssa työtovereita Hämeenlinnassa, jossa  luokanopettajiksi opiskelevat saivat koulutuksensa, kunnes tuli siirto Tampereelle emoyliopistoon. Olimme työhuonenaapureita ja alvariinsa tekemisissä keskenämme. Anneli taisi ATK-hommat, minä hoitelin äidinkielen didaktiikan lehtorin tehtäviä. Kirjoittamistakin pohdittiin. Kun minulle koitti aika siirtyä eläkkeelle, Anneli puuhasi ikimuistoiset läksiäiset hevoskyyteineen ja pitoineen.

Yhteydenpito jatkui vielä jonkin aikaa Turusta Hämeenlinnaan ja toisin päin, mutta - kumma kyllä - hiipui ajan oloon. Viime viikolla FaceBookissa huomasin entisen työtoverin suosittelevan painokkaasti Annelin kirjaa luettavaksi. Niinpä rupesin tutkimaan asiaa ja löysin oitis linkkejä Ei sinne yllä myrskysää -kirjaan (Karisto 2018). Anneli vastasi myöntävästi kaveripyyntööni. Saman tien vaihdoimme useita viestejä.

Koska olin jo mökillä kirjaston ja kirjakaupan ulottumattomissa, piti keksiä konsti, jolla kuitenkin saisin kirjan äkkiä luettavakseni. Tuttu reitti vei Elisa Kirjaan. Sieltä latasin Annelin teoksen suit sait e-versiona hintaan 15,90 euroa ensin läppäriin ja siitä Sony Readeriin. Nyt kirja on luettu. Se on omistettu kaikille muistisairauteen sairastuneille ja niille, jotka pitävät heistä huolta.

Monilta osin tunsin tarinaa, sillä vanhemmistaan kovasti huolta kantanut Anneli tuli puhuneeksi näiden sairauksista. Varsinkin kirjassa paljon huomiota saavat ja äidin kanssa juttelua helpottavat pehmolelut, nallet ja hiiret, olivat läsnä myös työpaikalla. Silti luin kirjaa fiktiona, tosin vahvasti oman elämän aineksista sommiteltuna. Näinhän useimmiten esikoiskirjat syntyvät.

Nautin selkeästä, huolitellusta tekstistä. Kieli taipuu luontevasti puhekieltä mukailemaan, kun on kyse toisilleen läheisten henkilöiden juttelusta keskenään. Rajujakin piirteitä löytyy, kun on saatava ilmi tunnekuohuja.

Siitä on kauan, kun olen ollut äidin kanssa viimeksi saunassa. Nyt hän ei osaa toimia mitenkään itse, seisoo vain kädet suorina. Laitan suihkun sopivaksi ja ohjaan hänet sinne. Pala nousee kurkkuun, kun pesen äidin tukkaa.    – Näin säkin pesit mun hiukset, kun mä olin pieni.

Äitiä naurattaa.    – Pimptan ja pepun taat pettä itte, sanon, kun saippuoin hänet pesuvampulla. – Nyt pettään kaula ja nattu, titut ja mattu. Hiili tulee täältä ja petee kainalon. Titten te menee tänne toiteen kainaloon ja tekee petän.   

Äiti kikertää. Puhun äidille joskus samalla tavalla kuin isä. Se raivostuttaa minua. Lapsekas puhe tulee luonnostaan, koska äiti on vähän kuin lapsi, jonka eteen kaikki on tehtävä ja vahdittava, ettei satu mitään.   

Kuivaan äidin ja laitan hänelle saunatakin päälle. Jätän oven auki. Peseydyn jotenkin ja vahdin, ettei äiti lähde mihinkään.   

 Yhtenä rakenneratkaisuna toimii äidin nuoruuden aikaisiin ompeluluomuksiin viittaava otsikointi tähän tapaan:

KUKALLINEN VISKOOSIMEKKO Huhtikuu 1950

KELTAVALKORAITAINEN PAITAMEKKO Toukokuu 1950

TAIVAANSININEN SILLAMEKKO Toukokuu 1950

MALVANVÄRINEN RAYONSILKKILENINKI Kesäkuu 1950

VISPIPUURON VÄRINEN KÄVELYPUKU VILLAKANKAASTA Marraskuu 1951

VADELMANPUNAINEN ILTAPUKU Kesäkuu 1951

HULMUAVAHELMAINEN PALLOHAME Heinäkuu 1951

KESÄMEKKO JA JAKKU CRIMPLENESTÄ Kesäkuu 1952

KANERVAN VÄRINEN PITSILENINKI Lokakuu 1952

PUNAVALKOINEN KOTITAKKI Marraskuu 1952

Taidokkaasti toteutettujen ompelusten kehkeytyessä yhä isotöisemmiksi nuori nainen varttuu. Hän pystyy toteuttamaan unelmiaan omin käsin mekoista leninkeihin, kävelypukuun ja iltapukuun. Marjatan onnea on olla edustava puoliso Tapiolle, teknikkomiehelleen. Muodin vaihtelut pääsevät hienosti esille hulmuavissa helmoissa ja Amerikan-postin tuomissa alushameissa, jotka saa pönkölleen tärkkäämällä.

Jokaiseen vaatteeseen liittyy onnellisia muistoja pariskunnan taipaleen alkuajoilta. Kotitakki marraskuulta 1952 viittaa perhetilanteen muutokseen. Vauva ilmoittaa tulostaan. Upeiden vaatteiden ja niiden valmistusvaiheiden myötä tarina on karttunut ajankuvilla Hämeenlinnasta ja nuorenparin asettumisesta mukavaan kerrostaloasuntoon.

Teksti hengittää ihmisen ajattelun tapaan lyhyin muistikuvin. Niitä syntyy milloin mistäkin käsiin tarttuneesta esineestä tai lausahduksesta. Pohjavirtana kulkee äidin muistisairauden vääjäämätön eteneminen ja isän vähittäinen taittuminen omiin vaikeisiin vaivoihinsa. Lopulta tytär jää yksin sinnittelemään vierailuja äitinsä luokse hoitokotiin, vaikkei aina jaksaisi, kunnes kuolema viimein armahtaa äidin. Tytär on jaksanut urakkansa loppuun asti. Helpotuksesta huokaisten hän voi pitkästä aikaa nukkua näkemättä painajaisia.

Monesti tekstin mittaan taustalla soi jokin takavuosien iskelmä. Äidin mielivalssista, Villiruususta, teos on saanut nimensäkin.

On metsän siimeksessä

pien villiruusunen,

sen salon sydämessä

on olla rauhainen.

Ei sinne yllä myrskysää

sen korpikuuset piirittää

ja aivan sattumalta

sen ruusun kohtasin.

Tuoreen lukukokemuksen jälkeen ymmärrän nyt hyvin, miksi kirjoja on myyty paljon. Annelia on kutsuttu ja kutsutaan yhä muistisairaiden omaisten tilaisuuksiin puhumaan. Helppolukuisena ja sopivan suppeana teos tarjoaa mahdollisuuden lukuhetkiin niillekin, jotka eivät paljoa pysty nipistämään aikaa itselleen vaikeassa elämäntilanteessa. Kaikki tiedot muistisairaudesta ja myös maininnat diabeteksestä tai eturauhassyövästä pitävät käsittäkseni kutinsa. Ansiokasta on sekin, että omaishoitajan uupumus tulee käsitellyksi tarkkaan ja hempeilemättä. Rohkea esikoisteos! Jään odottamaan, mitä saamme lukea Annelilta seuraavaksi.

Tässä vielä linkki Ina Ruokolaisen Keskisuomalaisessa 27. helmikuuta 2018 julkaistuun kirja-arvioon.