Uskomatonta näyttämötekniikkaa

Ajatella, että Turun kaupunginteatterin Taru sormusten herrasta -teatteriesityksen päätteeksi ensimmäisenä aplodeja ottaa vastaa pitkä rivi näyttämöteknikkoja! Eilen teatterikerholaisten letkassa  tuli koetuksi tällainen ihme ja koko aplodeja edeltänyt spektaakkeli. En tiedä, keitä isossa porukassa lavalle marssii ennen näyttelijöitä. Ovatko he niitä, jotka huolehtivat kulissien ja muun rekvisiitan täsmällisestä siirtelystä? Vai onko mukana myös niitä, jotka ovat suunnitelleet kaikki efektit? Olipa kuinka hyvänsä, porukan joka iikalle voisi hurrata, niin upeasti kaikki toimii. Komeus vetää vertoja niin elokuville kuin peleille. Ilmankos yleisössä näykyi paljon nuorta väkeä.

 Teatterin sivuilta löytyy tiivis lista työryhmästä:

Teksti: J. R. R. Tolkien
Dramatisointi: Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Mikko Kouki
Koreografi ja apulaisohjaus: Oula Kitti
Lavastus: Teemu Loikas
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Äänisuunnittelu ja uudet sävellykset: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Pyrosuunnittelu: Tero Aalto

Rooleissa: Stefan Karlsson, Hannes Suominen, Mika Kujala, Markus Järvenpää, Kirsi Tarvainen, Teemu Aromaa, Markus Riuttu, Miska Kaukonen, Markus Ilkka Uolevi, Antti Kyllönen, Oula Kitti, Ella Lahdenmäki, Jonas Saari, Petri Rajala, Valtteri Roiha, Jenni Kitti, Jaakko Hutchings, Iiro Heikkilä, Pekka Laamanen, Jesse Liskola, Vilja Parkkinen ja Sakari Saikkonen.

Nelituntinen esitys naulitsi täyden salillisen monen ikäisiä katsojia penkkeihinsä. Niistä irtauduttiin kahden väliajan verran. Sitten taas jaksettiin seurata hiiskumatta näyttämön tapahtumia. Koska ensi-ilta oli jo viime helmikuussa, moni on ehtinyt kirjoittaa näkemästään. Linkkejä löytyy tältä teatterin sivulta. Otto-Ville Väätäisen kuvia olen laillisesti kopioinut teatterin kuvavalikoimasta.

On syytä mainita, etten ole koskaan jaksanut innostua itse tarinasta. En silloinkaan, kun Tolkienin kirja oli suuri hitti ja minä itse vielä melko nuori. Jonkin elokuvasovituksen osan olen katsonut, jotta edes auttavasti olisin jyvällä, mistä taru kertoo. Niinpä fanius ja sen myötä syvä asiantunemus eivät rasittaneet, vaan saatoin änkähtämättä ottaa vastaan Sami Keski-Vähälän dramatisoinnin, johon hän kuuluu poimineen oleellisimmat juonenkäänteet ilman rönsyjä. Mikko Kouki on vastannut ohjaamisesta. Esityksen rytmi vaihtelee hirmuisista taistelukohtauksista suvantoihin. Poikamaista menoa piisaa, mutta myös naisellisen sulokkuuden kaipuuta, koti-ikävää ja elämän loppumisen enteitä. Aarteen himoitseminen, sormuksen hamuaminen, on tuhoisaa. Onneksi koko esine häviää sinne, minne sen olikin määrä lopullisesti upota. Ja ah, mikä tehosteryöppy tuhoutumista saatteleekaan!
 
Laura Hallama otsikoi kritiikkinsä Hesarissa 16.2.2018 näin vetävästi:

Taru sormusten herrasta on suuruudenhullu neljän tunnin teatteriesitys – ja se osoittautuu maailmanluokan matkaksi Mordoriin

Juonen hän tiivistää tarkasti:

Teatteriversio keskittyy valtasormusta kuljettavaan retkikuntaan. Pieni hobitti Frodo saa tehtäväkseen lähteä tuhoamaan sormusta, jota myös pimeyden ruhtinas Sauron tavoittelee. Sormus täytyy pudottaa Mordorissa tuomiovuorelta liekkeihin. Mukaansa Frodo saa hobittiystävänsä Samin, Merrin ja Pippinin, haltia Legolasin, kääpiö Gimlin ja ihmiset Aragornin ja Boromirin. Eikä joukosta sovi unohtaa velho Gandalfia, joka myös kertoo tarinaa.

 Frida Maria Pessi kirjoittaa Turun Sanomissa 16.2.2018:

Näytelmän keskeiset roolihahmot ovat hienosti adaptoituja. Sam kasvaa Hannes Suomisen käsissä vahvaksi ja toistaa samaa sympaattisuutta, jolla Sean Astin rakensi rooliaan Jacksonin elokuvissa. Jatkumoa aikaisempiin Tolkien sovituksiin luo myös Jonas Saari, joka Bilbona hyräilee Merelle-kappaletta kunnianosoituksena säveltäjä Toni Edelmannille ja Ryhmäteatterin sormusten herralle.

 Miska Kaukonen lienee ollut ilmeinen valinta Klonkuksi ja aluksi pelkäsinkin, että vahvat maneerit puristavat roolin tahattomalle huumoriosastolle. Pakko kuitenkin myöntää, että Kaukonen tekee erinomaista työtä traagisena ja riutuneena olentona. Myös stuntin käyttäminen hahmon kaksoisolentona toimii hyvin ja antaa Klonkulle lisää liikkumavaraa.

Tärkein kaikista on kuitenkin Frodo. Liian pitkään melko mitäänsanomattomissa rooleissa jumittanut Karlsson pääsee viimein näyttämään, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Karlssonin tulkinta aluksi viattomasta ja lopulta sormuksen pauloihin lipuvasta hobitista on luonteva ja rehellinen.

Teknisistä luomuksista tykästyin vahvimmin entteihin. Ne muistuttavat puita, mutta liikkuvat ja puhuvat. Sodassa ne liittoutuvat hyvien kanssa pahaa vastaan. Ystävällisiä heppuja, kerrassaan.

Koska itseltäni puuttuu Tolkieniin ja hänen tarustaan tehtyihin elokuvaversioihin ulottuvaa asiantuntemusta, lainaan taas Frida Maria Pessiä, ammattikriitikkoa. Hänen kannanottoaan on helppo peesata. Jotain tämän tapaista huomasin miettiä katsomossa istuessani: 

Kohtausten välillä liikutaan lavasteiden avulla. Teemu Loikaksen visuaalinen silmä ja tekninen innovatiivisuus eivät petä tälläkään kertaa. Konnun suojista, Morian uumeniin, Fangornin metsiin ja aina Mordorin porteille kuljetaan monipuolisten rakennelmien läpi. Nousevat, laskevat ja pyörivät elementit rakentavat lavalle huikean illuusion Keski-Maasta ja parhaimmillaan esitys muistuttaa Tolkienin omia piirroksia. Ainoastaan Minas Tirithin linna ja haltioiden Rivendell jäävät muuta toteutusta vaisummiksi. Loikaksen lavastusta täydentävät Janne Teivaisen valot ja Tero Aallon pyrotekniikka. Samalla kokoonpanolla muutettiin aikanaan varsin keskinkertainen Jekyll ja Hyde -musikaali näyttäväksi kokonaisuudeksi. Siksi ei ole ihme, että lopputulos vakuuttaa tälläkin kertaa. Visuaalisuus viimeistellään Sanna Malkavaaran projisoinneilla, ja kiitoksen ansaitsee myös näyttämöhenkilökunta, jonka käsissä lavasteet liikkuvat nopeasti ja tarkasti.

 Kannattaa siis reissata Turkuun ja hommata lippu kaupunginteatterin mahtiesitykseen. Täällä näkee kummia keskellä kaupunkiakin - tori ammottaa auki revittynä kuin Molokin kita. Yltympäriinsä puretaan ja rakennetaan. Autoilijat sekoilevat keskustassa, kun ajoreittejä on muutettu. Onneksi bussikuskit tuntuvat jo oppineen, minne ja miten nyt pitää ajaa. Silti tiedossa on kolme piinan vuotta, vähintään...