Sotien jälkijäristyksiä

Sata vuotta sitten 11.11. klo 11 aseet vihdoinkin vaikenivat Euroopassa ja Saksan oli nieltävä tappionsa. Sodan jälkijäristykset ulottuivat välittömästi saksalaistuneeseen Suomeen. Innokkaimpienkin valkoisen Suomen johtohahmojen päästä haihtui vihdoin unelma saksalaisprinssistä Suomen kuninkaana, kun Saksan keisari Vilhelm II oli jo 9. marraskuuta joutunut luopumaan vallasta ja Saksa oli julistettu tasavallaksi.

Sain vinkin ajankohtaisesta kirjasta informaatikkoystävältä. Niinpä lainasin opuksen saman tien kirjastosta. Jonottaa ei tarvinnut. Lukukokemuksena Marjaliisa Hentilän ja Seppo Hentilän Saksalainen Suomi 1918 yltyy paikoin jännitystarinaksi, paikoin niin runsaiden yksityiskohtien tarjonnaksi, että pelkästään silmäilin erinäisiä jaksoja. Mika Tuominen on vastannut kirjan graafisesta suunnittelusta. Kustannusosakeyhtiö Siltala julkaisi 432-sivuisen teoksen 2016.

Tätä nykyä korostetaan Suomen sisällissodan olleen osa ensimmäistä maailmansotaa. Näin myös Hentilöiden teoksessa. Saksalaisen Itämeren divisoonan maihinnousu Hankoon punaisten selustassa auttoi valkoiset voittoon huhtikuussa 1918. Ankara kiista johtajuudesta käytiin Carl Gustaf Mannerheimin ja Rüdiger von der Goltzin välillä. Molemmat järjesti oman voitonparaatinsakin.

Taisteluiden tauottua saksalaiset eivät poistuneetkaan maasta. Alkoi merkillinen jakso saksalaisten ja valkoisten suomalaisten tiivistyvää veljeilyä.

Sotilaallisen avun myötä ja sen hintana Suomen valkoinen hallitus luovutti kohtalonsa ehdoitta Saksan keisarikunnan käsiin. Kesällä 1918 käytiin neuvotteluja Suomen ja Saksan sotilasliitosta, joka toteutuessaan olisi merkinnyt Suomen armeijan joutumista Saksan yleisesikunnan täydelliseen käskyvaltaan. Saksan kanssa solmitut kauppasopimukset takasivat rajoittamattoman nautintaoikeuden Suomen luonnonvaroihin ja ulkomaankauppaan. Suomesta oli tulossa Saksan siirtomaa.

 

Minulta oli päässyt unohtumaan, kuinka kiikun kaakun jopa valtiomuoto oli vastikään itsenäistyneessä Suomessa. Paasikiven senaatti näet antoi jo kesäkuun alussa 1918 esityksen kuningaskuntaisesta hallitusmuodosta eduskunnalle, vaikka lähes puolet edustajista loisti poissaolollaan. Silti tämmöinen tynkäeduskunta otti asiakseen määrittää Suomen valtiomuodoksi kuningaskunnan. Tasavaltalaiset onnistuivat 1/3 määrävähemmistön nojalla lykkäämään asiaa tovin. Elokuussa kuitenkin oltiin jo niin pitkällä, että eduskunta antoi senaatille sen pyytämät oikeudet etsiä maalle kuningas. Erityisen tärkeä hanke tuntuu olleen P. E. Svinhufvudille ja J. K. Paasikivelle. Ihan Saksan keisarin Vilhem II:n poikaa ei yrityksistä huolimatta saatu, vaan oli tyytyminen hänen lankoonsa Hessenin prinssiin Friedrich Karliin. Äänestystulos 64–41 ei ollut hurrattava. Kun tulos toimitettiin prinssille 4.11., tämä ilmoitti lykkäävänsä vastaustaan. Joulukuussa vastaus saatiin, ja prinssi ilmoitti kieltäytyvänsä Suomen kuninkuudesta. Mikä helpotus!

Vaikka Saksan Itämeren divisioona oleili Suomessa sisällissodan taphtumien jälkeen vielä vuoden 1918 lopulle, niin ympärysvaltojen vaatimuksesta pakko oli lopulta lähteä. Nololta tuntuu yhä lukea, kuinka hurmahenkistä oli saksalaisten hyysääminen huhti- ja toukokuun voitonparaatien jälkeen. Vaikka maassa vallitsi elintarvikepula ja punaisia näännytettiin nälkään kammottavilla vankileireillä, vallasväen rouvat Maila Talvio etunenässä löysivät piiloistaan herkkuja mielin määrin saksalaisten kestitsemiseksi. Ja aseveljet mokomat vielä rohmusivat kaikkea mahdollista myös omin luvin. He olivat mestareita besorkkaamisessa. Ei auttanut, vaikka upseerit yrittivät hillitä toimintaa ja kenraali Goltz painotti päiväkäskyissään, että Suomeen on tultu ystävinä, minkä täytyy näkyä käyttäytymisessä.

Hentilät kehottavat pohtimaan tutkimusraporttinsa loppuun listattuja vaihtoehtoja:

Ajatellaanpa juuri itsenäistyneen Suomen asemaa vuoden 1917 lopulla marraskuun yleislakon aikoihin. Oletetaan, että valistunut kansalainen oli selvillä maailmansodan asetelmista sekä Venäjän jas Saksan tilanteesta. Hän tiesi Saksassa olevista jääkäreistä ja havaitsi Suomen sisäisen jännityksen kiristymisen. Jos häneltä olisi kysytty, millainen Suomi on vaikkapa puolentoista tai kahden vuoden kuluttua, ja hänelle olisi annettu seuraavat vaihtoehdot: a) Suomi on autonominen Venäjän keisarikuntaan kuuluva suuriruhtinaskunta; b) Suomi on autonominen osa "porvarillista Venäjää; c) Suomi on osa bolsevikkien hallitsemaa Venäjää; d) Suomi on itsenäinen sosialistien työväentasavalta; e) Suomi on Saksan tuella itsenäistynyt tasavalta tai kuningaskunta; f) Suomi on itsenäinen tasavalta, jonka päämiehenä on tasavallan presidentti. Kannattaa kuitenkin miettiä, miten vaihtoehto f) saattoi toteutua. Siinä oli kolme ehtoa: Saksan piti hävitä maailmansota, bolsevikkien piti säilyttää valtansa Venäjällä ja valkoisten piti voittaa Suomen sisällissota. Jos yksikin näistä kolmesta olisi mennyt toisin, olisi Suomenkin tulevaisuus ollut toinen. Miettikääpä sitä.

 Ja minä tosiaan uppouduin miettimään vuoden 1918 myllerryksiä. Viime vuosisadan tapahtumissa riitti pohdittavaa jo silloin, kun tosi toimin opiskelin historiaa ja ratkaisin omankin paikkaani suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Pätevät tutkimusraportit herättävät. Faktat vakuuttavat, totta tosiaan. 

 Timo Vihavainen kirjoittaa blogissaan, että Hentilöiden kirjan merkittävin ansio on tuore näkökulma asioihin. Vuoden 1918 Suomen saksalais-suomalaiset kohtaamiset ovat nyt tarkastelun keskipisteessä.

René Nyberg aloittaa myönteisen arvionsa Saksalaisesta Suomesta mainiosti:

Marjaliisa ja Seppo Hentilän kirja on hieno kuvaus Itämeren divisioonan maihinnoususta Suomeen huhtikuussa 1918 sekä Suomen sivistyneistön romanssista keisarillisen Saksan kanssa.

Ennen kirjan lukemista omista TV-tallenteista löytyi  Julma maa -dokumentti 1918 sisällissodasta.  Se oli jäänyt tuoreeltaan näkemättä, mutta pohjusti nyt katsottuna myös kirjan kuvaamia historiallisia käänteitä. Ja kuinka ollakaan, YLEN TV1:ssä ja Areenassa on paraikaa meneillään dokumentaarinen draamasarja Euroopan uudet tuulet 1918 - 1939. Se perustuu 13 henkilön elämäntarinaan, päiväkirjamerkintöihin, kirjeisiin ja muistelmiin. Sarja havainnollistaa Euroopan myllerrysten jatkumisen Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa, Ruotsissa, Puolassa ja Neuvostoliitossa. Valtiaita kukistui, tasavaltoja luotiin, aluesiirtoja tehtiin, karttoja piirrettiin uusiksi. Kaikkialla unelmoitiin entistä paremmasta elämästä, mutta törmättiin talouselämän sekasortoon, työttömyyteen ja väkivaltaisuuksiin. Yhtäällä houkuttelivat kommunismi ja anarkismi, toisaalla fasismi ja natsismi. Silti tanssittiin tajuamatta, että tosiasiassa elettiin vain välirauhaa. Uuden suursodan siemenet itivät  jo.