torstai 7. helmikuuta 2019

Hiljaisia hetkiä



Kuulostelen tyhjyyttä sään heilahdellessa räntäkelistä aurinkoisiin pakkaspäiviin. Hiljaista on. Puhelin ei pärähtele paitsi silloin, kun joku kauppaa tilattavaksi lehtiä. Oma lähipiirini loittonee. Kaikilla on puuhansa, minulla enimmäkseen muistoja.

Tänään mieleen muistui Hämeenlinna ja sieltä Hilja Mörsäri, arvostettu äidinkielenopettaja, kirjailija, myös kulttuurivaikuttajaksi mainittu. Tutustuin häneen, kun Hilja ehdotti, että toimittaisimme yhdessä antologian ruotsinsuomalaisista runoista. Niin tehtiin. Kirjanen ilmestyi omakustanteena 1986 nimellä Kotimaani oli Suomi. Alaotsikko selventää, mistä on kyse:  Ruotsinsuomalaisten runoja.

Takakanteen painettiin Raija Kukkuraisen runo kuin motoksi kirjalle:

Juuret kahdessa maassa
oksillani
kaksikieliset linnut
minä kurkottaudun ylös.

Kanteen valittiin Hiljan ystävän ja entisen oppilaan Sinikka Hautamäen akvarelli.



Pitkään vielä yhteisen hankkeen jälkeen tapailimme, yleensä Hiljan kotona. Kirjallisuus oli usein aiheena. Joskus oli puhetta myös Olli Jalosesta, jonka uran alkuvaiheissa Hilja oli toiminut ateljeekriitikkona. Heidän ystävyytensä ja yhteydenpitonsa jatkui Hiljan viimeisiin päiviin Laura Myllykosken lehtijutun mukaan.


Ystävyyden ja yhteistyön osoituksena sain Hiljalta omistuskirjoituksin Samuli Parosen Maailma on sana - aforismikokoelman (Otava 1974/1980). Sen alaotsikoksi tosin on merkitty Mietteitä.

Kirjanen on sytyttänyt. Yhä uudestaan olen etsinyt siitä tekstejä tilanteisiin, joihin omat sanat eivät ole yltäneet. Näin ytimekkäisiin lohkaisuihin en tunne itse pystyväni:
Karja syntyy paimentaen.
Kilpailussa ei ole lähimmäisiä, on vain kilpailijoita. 
Mietityttäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa että /
                                       maailma on sana.


Viimeisinä Hämeenlinnan työvuosinani sain Hiljalta lahjaksi myös hänen oman kokoelmansa Päivien ja unten kirjasta (Karisto 2000).  Sisältönä on seitsemän osastoa ajatelmia näillä otsikoin:
Katkeileva muisti, itsepäiset unet
Kutsumaton, vieras
Yhteys elävien enemmistöön
Ohjenuorana normaalijakautuma
Kaikkien kukkien niitty
Väliaikainen oleminen täällä
Arvoituksellinen jää lukijaan
 Sieltä täältä lueskelemalla silmäni kyyneltyvät, hymyilyttääkin. Aforismeista avautuu lohduttavia, viisaita, järisyttäviä näkymiä. Muutama poiminta sopinee tarjoilla:
Valaiseva pilvi - odottamaton matkaopas.
Kieli mielen kuva? - Kaivettava maaperä esiin jätteen alta.
Ei kuulu koulukulttuurin olla / intohimoisen kiinnostunut, pysähtyä / miettimään. /            Seuraava tavoite odottaa jo.
Unet, etiäiset kolkuttavat sisään. / Herättävät kuollutta? Itseäsi?  / Ketä oikein kavahdit?
 Esipuhetta kirjaan ei ole painettu. Mutta nimiösivulta löydän Hiljan omakätisesti talvella 2001 minulle kirjoittaman omistuksen ja onnentoivotuksen. Sitä katsellen huokaan, että muistoja sentään piisaa. Oi niitäkin aikoja Hämeenlinnassa!

2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Olet ollut herkällä tuulella...

Lissu kirjoitti...

Niinpä niin, kun aihetta oli.