Teatteria täysillä

Kalevalanpäivän iltana porukkaa kokoontui Turun kaupunginteatterin päänäyttämön saliin tuvan täydeltä. Meitä teatterikerholaisia istui kolmen neljän rivin verran keskeisillä paikoilla. Molemmin puolin catwalkin tapaista laituria, joka työntyy pitkälle etummaisiin penkkiriveihin, näkyi paljon lukioikäisiä. He myös antoivat kuulua itsestään, kun esitys sytytti. Joku meistä ikäihmisistäkin liittyi lopussa kuoroon. Hamlet ei jättänyt kylmäksi!

Valtaisa jysäys heti alkuun ravisutti katsojan irti arjesta. Prinssin asussa Hamlet astelee katsojien ulottuville ja alkaa riisuutua. Hän kuorii yltään upean pukunsa valkoisine polvisukkineen kuin strippari ikään, kerää entisen asun Lidlin kassiin ja kiikuttaa sen pois. Maahan jää vain röyhelökaulus odottamaan ottajaa kuin jaossa oleva perintövalta. Päälleen prinssi pukee nykynuoren sotisovan: farkut, T-paidan, hupparin, jalkaan vaaleanpunaiset (!) crocsit. Pitkä takki suojaa nuorta miestä aika ajoin. Tällaiseen prinssiin lukiolaisetkin saattavat jopa samastua.

Mitään William Shakespearen klassikosta ei mielestäni hukattu, sillä ohjaaja Paavo Westerbergin mukaan

Hamletin henkilögalleriasta löytyy maanisia ja petollisia hulluja, joille löytyy helposti vastineensa tämän päivän lööpeistä. Teatterin hienous on, että se voi pysähtyä ja tarkentaa myös näiden valtaapitävien ihmisten kulissien taakse pieniin ja erityisiin hetkiin. Meidän tulisi elämämme aikana tulla tietoisiksi kaikista niistä vallan rakenteista, jotka estävät meitä elämästä kaunista, arvokasta ja toisia huomioivaa elämää.

 Hamlet kiemurtelee vihan ja kostovaatimusten syövereissä. Oma isä, kuningas, on kuollut veljensä tappamana. Tämä veli vaatii Hamletia hyväksymään itsensä isäpuoleksi, niin kuin Hamletin äiti on suostunut lankonsa vaimoksi. Kauhea vaatimus! Valtaa on tyrkyllä. Sen murusia kärkkyy moni hovissa, eikä ystäviinkään voi luottaa.

Toteutus pitää katsojan mukana kaikissa käänteissä, minkä saattoi aistia keskittymisenä. Ihana kieli soljuu joka näyttelijältä luontevasti. Ihmeteltävää piisaa valoissa, äänissä, videoissa sekä nousevissa ja laskevissa näyttämön osissa. Suurenmoisia ratkaisuja! Kaikkia hienouksia ei yhdellä katsomisella hoksaa, mutta olematta ammattilainen tuskin jaksan katsoa pitkää esitystä uudestaan.

Ällistyttävältä tuntuu Hamletia riipaisevan herkästi näytelleen Jussi Nikkilän roolin valtavuus. Hän on mukana lähes joka kohtauksessa. Kuinkahan sellaisen urakan perään pystyy rauhoittumaan? Jännästi asujen vaihtumisilla painotetaan jotakin erityistä esimerkiksi kuningitaräidin tunnetiloissa, mutta tältä istumalta en enää tavoita, mitä vihjeitä on tarjolla. Ymmärsin luullakseni äidin ilmaisemia syyllisyydentuntoja tämän uljaasta ulkomuodosta huolimatta.

Kaikki roolityöt vakuuttivat minut, onhan esitykseen hankittu nimekäs kaarti näyttelijöitä Helsingistä asti:

Nimiroolissa esiintyvää Jussi Nikkilää tituleerataan Suomen Shakespeare-asiantuntijaksi, sillä hän on opiskellut Shakespeare-näyttelemistä Lontoossa sekä näytellyt ja ohjannut useita tämän näytelmiä. Hamlet tuo Turkuun myös Jussi-patsaalla ja Kultaisella Venlalla hiljattain palkitun Eero Ahon (Claudius) sekä Carl-Kristian Rundmanin (Polonius), Pia Anderssonin (Ofelia) ja Markus Järvenpään (Laertes). Gertrudea näyttelee Kirsi Tarvainen ja Horatiota Severi Saarinen. Myös Esko Salminen nähdään esityksessä videokuvan välityksellä.

Esityksen hämmästyttävät ääni- ja valoefektit on sellaisia, ettei moisia kovin kauaa ole teattereissa nähty. Nuoria katsojia varmasti innosti kokea yhtä tajunnan räjäyttäviä tehosteita kuin leffoissa ja videoissa. En minäkään niitä pahakseni pannut, kun vielä aivan lopuksi kaiken ylle lankesi paljon puhuva hiljaisuus. Siispä mainittakoon, ketkä kaikki ovat kuuluneet työryhmään:

Teksti: William Shakespeare
Suomennos: Eeva-Liisa Manner
Ohjaus: Paavo Westerberg
Taistelukoreografiat: Oula Kitti
Lavastussuunnittelu: Markus Tsokkinen
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Seppänen
Sävellys: Sanna Salmenkallio
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso ja Sanna Salmenkallio

Esityksen loputtua olin aivan haltioituneessa tilassa, vaikka väsynyt. Niin täysillä elin mukana suuren draaman kaikissa käänteissä ja ihmeellisissä näkymissä. Erityiskiitos vielä ohjaajalle selkeästä jäsentelystä ja kaikenlaisen pönötyksen karsimisesta. Sellaista muistan nähneeni kauan sitten edellisessä Hamlet-esityksessä.