keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Reissu-Lissun kuvajuttuja

Eka kuva kertoo olennaisen Oslon-matkan tarkoituksesta. Kävin moikkaamassa lastenlasten esikoista Sonjaa ja hänen Hilda-vauvaansa, jonka toki minäkin tapasin perheen kesäisillä Suomen-reissuilla. Yhteisten Norja-päivien jatkoksi reissattiin kolmen poppoona Tanskaan.

Lapsen isä puskee vielä hetken alansa mukaisia metsätöitä Pohjois-Ruotsissa, kunnes palaa kotiin Norjaan saamaan Sonja-äidiltä tehokurssin Hildan hoitamisessa. Niinpä äiti voi taas mennä rauhassa Akershus universitetssykehusiin jatkamaan tutkimustöitään. Ne johtavat keväällä koittavaan merkkitapahtumaan: molekyylibiologian alaan kuuluvan, väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimusraportin julkiseen tarkastukseen. Luvassa on uusi tohtori!

Hildan isä hoitaa vauvaa päivät pitkät neljä kuukautta. Norjassa näet vanhempainvaapaata saa täydellä palkalla (?) kokonaisen vuoden, josta imettävä äiti voi käyttää 4 + 4 kuukautta, loput 4 kuuluvat isälle tai ne menevät harakoille. Tämä isä jää kuulemma mielellään vapaalle. Onhan hänellä seurana hauska, seurusteluun altis vauva, joka ei nirsoile syömisten kanssa. Äitiäkään ei enää silloin välttämättä kaivata rintaruokaa tarjoilemaan.

Sonja järjesti meille ohjelmaa sekä kotinsa lähiseuduille, joihin kuuluu suuri sairaala, että Oslon kaupunkiin. Vehreitä vaellusreittejä on tarjolla Losbyssä. Näissä maisemissa on ollut kovasti toimintaa sotavuosina, kuten kuvitettu selostus vessarakennuksen seinällä antoi ymmärtää.

Jokivarren tuntumassa ennen koskea istahdimme retkipöytien ääreen, mutta kavahdimme sitä pöytää, jonka päälle joku oli kiepauttanut tappamansa käärmeen. Taisi olla kyy, joskin musta ja pilkullinen. Mitään sahakuviota ei erottunut. Harmikseni kuva jäi ottamatta.


Varsinainen vetonaula Losbyssä on ilman muuta laaja golfkenttien alue, jolle pystyy siirtymään suoraan hotellin pihalta.

Upea hotelli katsastettiin myös sisältä olennaisin osin: Hildan vaipanvaihto onnistui mainiosti hypersiistin vessan hoitopöydällä. Lähtiessä tarttui puhelimeen vielä tämmöinen harmaan päivän näkymä.

Oslon visiittiin varattiin yksi päivä. Ensi töiksi perille päästyä nappasin kuvan riikinkukon pyrstöä muistuttavasta suihkulähteestä.

Sitten suunnistettiin Oslon Nobel Peace Centeriin, joka sijaitsee Aker Bryggen tuntumassa. Kiehtovimmin  palkitut esiteltiin pimeässä salissa. Keskellä näkyy Martti Ahtisaaren kuva.

Nobel-rakennukselta askellettiin ravintoloita katsastamaan. Niitä riittää. Lounaan jälkeen sateen tuhutuksessa kierrettiin niemi, jolla sijaitsee Akershusin linnoitus. Sen toiselta rannalta näkyy se, minkä halusin välttämättä nähdä uudestaan. Oslon oopperaa näet tuli pällistellyksi jo pari vuotta sitten, kun hyvän ystäväni kanssa olimme Oslon seutuville muuttaneita moikkaamassa. Silloin jäi kokeilematta kävely rakennuksen loivilla ulkoluiskilla. Samoin kävi taas. Siispä valkoisena hohtava rakennus odottaa edelleen lähempää tutustumista. Oopperan vieressä kohoaa jylhä, tumma pytinki. Siinä kuulemma avautuu Oslon uusi Munch-museo keväällä 2020. Lähistöllä sijaitsee myös suuri kirjasto.


Seuraavana iltana oli vuorossa kolmen poppoon lähtö laivalla Tanskan Fredrikshavniin ja sieltä junalla Aarhusiin. Nämä iltakuvat oopperan ympäristöstä otin laivalle kävellessä. Vielä laivalta piti yrittää selvittää, mikä on tuo haaksirikkoiselta alukselta näyttävä teos meressä. Ei selvinnyt, eikä nettihakukaan tuottanut vastauksia.




Laivassa majoitumme perhehyttiin. Hyvin mahduimme yhteiseen sänkyyn ja nukuimme kaikki, vaikka Hilda välillä tarvitsi äitiään. Perillä Aarhusissa ehdimme tuskin huokaista, mistähän löydämme Niinan, Sonjan serkun, joka minulle on pojantytär. Rautatieaseman hissistä ulos tullessa hymyilevä Niina jo odotti meitä.

Kaiken huipuksi hotellimme Scandic The Mayor näkyi lähietäisyydellä, kiitos Niinan äidin. Miniäni on näet kehittynyt suorastaan ammattilaiseksi matkojen järjestäjänä, sillä perhe reissaa alvariinsa. Onneksi en itse yrittänyt tehdä mitään varauksia, kun oli tarjolla näin osaavaa palvelua. Hotelli ja sen iso perhehuone osoittautuivat kaikin puolin oivallisiksi. Tosin jouduimme alkuun odottamaan kolmisen tuntia huoneeseen pääsyä. Pakaasit saatoimme kuitenkin jättää lukittuun tilaan pohjakerroksessa.

Kaupunki kutsui tutustumiskierrokselle heti, kun oli hiukan kahviteltu. Oiva paikka löytyi hotellin vierestä. Niinan opastamina kiersimme yhden kadunkulman ympäri kävely- ja ostoskadulle. Sitä katseltiin myös yläilmoista erään tavaratalon katolle äskettäin rakennetulta näköalapaikalta. Tuli mieleen Turun Wiklundin tavaratalon uusin houkutin, jonne pääsee huristelemalla erillisellä hissillä 9. kerrokseen ja kävelemällä vielä kerroksen verran portaita avoimen taivaan alle. Vaikuttaa ihan trendiltä.


Koviin tuuliin piti totutella alusta asti, oltiinhan Jyllannin niemimaalla ison meren tuntumassa.

Perjantaina alkuiltapäivästä porukkaa liikkui jonkin verran sekä kadulla että katolla. Sinne on ihmisille pystytetty houkuttelevia tuulensuojia. Heinäkasvit eivät näytä kärsivän kovankaan tuulen huojuttelusta. Havut viihtyä nököttävät laatikoissaan, oli tyyntä tai tuulista, poutaa tai sadetta.

Katutasolle palatessa suunnistettiin paikallista Dokk1-kirjastoa tutkailemaan. Siitä löytyy netistä hienoja kuvia, mutta näytän tässä vain pari itse ottamaani, yleiskuvan ja komea kotkateoksen, johon törmää portaiden ylätasolla ja heti hissistä ulos tullessa.


Illalla vielä tavattiin, kun käytiin yhdessä syömässä Niinan ja Sunen kanssa pikku ravintolassa, josta Niina oli varannut pöydän. Kävely ravintolaan vei meidät hämmästyttävää reittiä, jonka varrella oli ja varmasti edelleen on satamäärin polkupyöriä parkissa. Onhan rautatieasema aivan vieressä. Vanhastaan on tiedetty, että tanskalaiset pyöräilevät ja että jalakulkijoiden on parasta pysyä poissa pyöräteiltä, jos haluaa välttyä kiukkuisilta komennoilta ja törmäyksiltä.


Lauantain kohokohta oli ennalta sovittu lounas Niinan ja Sunen yhteisessä kodissa, johon heidät hyväksyttiin ensimmäisten joukossa vuokralaisiksi. Olohuoneen seinä aukeaa lattiasta kattoon. Mitään parveketta ei ole, vaan pelkkä lasiseinämä, johon Sune tyynesti tovin nojaili. Minkähän vahvuista panssari- tai jokin muu turvalasi onkaan? Tuli mieleen, ettei täällä passaa potea korkeanpaikankammoa.


Yhteistä iltapäivää jatkettiin kävelemällä viehättävillä lähikaduilla, poikkeamalla vihannestorilla ja suunnistamalla merenrantaan. Laiturikahvilassa lepuutettiin jalkoja ja nautittiin soft drink. Hildakin sai, mitä tarvitsi. Kurkistelin hiukan merelle, muttei huvittanut siirtyä yhtään pidemmälle tuulen tuljutettavaksi.

Sunnuntaina me kaikki painelimme kuuluisaan Aros-taidemuseoon lähellä hotellia. Sen tunnus on katolle rakennettu kiehtova sateenkaaripromenadi. Aros Aarhus Kunstmuseum on ilman muuta se paikka, johon kannattaa mennä, vaikkei ehtisi kovin tarkasti perehtyä kaikkiin eri kerrosten näyttelyihin.
Minulle jo itse rakennus oli elämys. Näyttelyt ainakin minä vain silmäilin. Paneutuvaan tarkasteluun olisin tarvinnut uusintakäynnin, mihin ei tällä kertaa ollut mahdollisuutta.

Pysyvänä ihmettelyn aiheena on esillä australialaisen taiteilijan Ron Mueckin neorealistinen jättiteos Boy. Sen äärellä riitti meitä ihmettelijöitä.

Yhtä suuri ihme oli heti alkuun koettu kävely sateenkaaressa. Kaupunki näkyi milloin sinertävänä, milloin oranssinhehkuisena tai violettina. Kaunista, rauhallista, upeaa.

 


 Olo on onnellinen, kun vihdoin toteutui pitkään luvattu ja suunniteltu käynti Niinaa moikkaamassa. Jumppatyttö päätyi kolmisen vuotta sitten opiskelemaan Aarhusiin ja jatkaa siellä kohti seuraavaa etappia. Lisähauskuutena Sonja ja Hilda liittyivät Oslosta matkakumppaneikseni. Sopu ja hyvä meininki säilyivät joka käänteessä. Mummu kiittää ja lähettää terveisensä niin Aarhusiin kuin Oslon liepeille.

6 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Upea matka näyttää olevan !Kiitos kuvamatkailusta !

Lissu kirjoitti...

Kiitos kiitoksista. Helsinki on seuraava kohde ja jokin museokierros siellä. On selvinnyt, että parkkipaikkoja sittenkin löytyy Turussa Kupittaan aseman hollilta, mikä takaa kotiin pääsyn junalta illalla.

Simon Durochefort kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Marjatta Mentula kirjoitti...

Kiitos matkaesittelystä. Itselläkin kutkuttaa tutustua naapurimaihin.

Voi mikä suloinen kuva isomummista ja Hilda-vauvasta tuolla alussa! Minulla vanhimmat lapsenlapset täyttävät 17 joulun alla. Jos elää saan, niin ehkä näen vielä heidän lapsiaan.

Lissu kirjoitti...

Hilda tosiaan on suloisen tuhti. Oli elämys solmia nauravainen suhde uusimpaan lähisukulaiseen.
Toivotan onnea omien lastenlasteni varttumiseen. Ennen pitkää heille ilmaantunee oma, kasvava perhe, joka arvostaa niin mummoa kuin isomummoa.

Lissu kirjoitti...

Kirjoitin LASTENLASTESI VARTTUMISEEN, mutta nämä ohjelman peijoonit tekevät omavaltaisia muutoksia. En sentään enää itsestäni mitään maininnut!