Leffoja, leffoja...

Yltäkylläisestä Yle Teeman Elokuvafestivaalin tarjonnasta on tullut nautituksi leffaelämyksiä päivittäin mukavasti kotioloissa. Sohva on painunut kuopalle paljosta aloillaan olosta. Mutta päässä on pyörinyt mylly kaikesta nähdystä.

Tallensin festivaalileffat, vaikka ne löytyvät Areenasta. Minusta on näet mukavampaa poimia katsottavaa omista valinnoista kuin haeskella niitä muualta.

Ensimmäinen jysäys tuli Unkarista. Lauri Itäkannaksen sanoin

Ildikó Enyedin elokuvaa Kosketuksissa (Testről és lélekről) ei suositella herkille katsojille. Sen tapahtumapaikka on teurastamo: moderni, hygieeninen ja järkiperäisesti organisoitu laitos, jossa eläimiä muutetaan lihaksi. Päähenkilöt ovat teurastamon talousjohtaja Endre (Géza Morcsányi) ja uusi laaduntarkkailija Mária (Alexandra Borbély). Hieman rikkinäisiä ihmisiä molemmat.

Teurastamon vastakohtana sujahdetaan metsään, jossa kaksi saksanhirveä liikuskelee arastellen. Mitään laukauksia ei kuitenkaan kuulu, vaan hirvet lähestyvät toisiaan. Lopulta ne rohkaistuvat hipaisemaan toistensa turpaa lammella. Pikku hiljaa selviää, että hirvet ovat kuin teurastamon talousjohtaja Endre ja laaduntarkkailija, tohtoriksi tituleerattu Mária. He eroavat ronskeista työkavereistaan. Endre potee halvaantunutta vasenta kättään, Mária estyneisyyttään. Molemmat ovat  yksinäisiä. Ja he näkevät samoja unia, joissa naaras- ja uroshirvi askeltavat metsässä! Hahmot saavat kiehtovasti lisää piirteitä myös työpaikan tilanteissa ja kotioloissa.

Vanha Endre rohkaistuu tosissaan lähestymään nuorta Máriaa vasta äärimmäisen ratkaisun kynnyksellä. Upea metsänäkymä yksin kirmaavasta uroshirvestä ennakoi tapahtumaa, josta tulee pelastus kummallekin, ehkä vain hetkeksi.

Katsoin taukoa pitämättä tämän erikoislaatuisen elokuvan. Se herätti taas kerran miettimään, mitä ihmisten hiljaisuuteen sisältyykään. Levollinen, selkeä kameratyöskentely taltioi arkiset teurastamotilanteet siinä kuin runolliset metsäkohtaukset. Huomasin, että lähikuvia näkyi otetun usein teurastamossa, jossa kamera tuijotti kohta teurastettavaa nautaa suoraan silmiin tai ainakin silmään ja katsoi kylmästi ruhojen siirtelyn ja paloittelun yksityiskohtia. Kiehtova tarina sekä sen hurjat vastakohdat puistattivat ja tehosivat minuun siinä kuin palkintoraateihin.

***

Sitten olisi ollut vuorossa Vuosisadan naiset, mutta kestin vain puoli tuntia. Eipä napannut stoori naisista pojan kasvattajina.

***

Yhtä huonosti kävi kulttileffaksi kohotetulle Withnail and I -elokuvalle. Alkua pidemmälle en jatkanut enkä siis päässyt jyvälle siitä, mistä fanit puhuvat. Heidän mielestään muun muassa hysteerinen hauskuus, traagisuus, homososiaalisuus ja unohtumattomat hahmot ovat sellaista, että leffan jaksaa katsoa yhä uudestaan. Oh-hoh, sanoo tämä täti, vaikka voin vielä yrittää katsomista jonkinlaisena siedätyshoitona.

***

Perjantaina nappasi, kun kaksin katsottiin sekä Piukat paikat että Raja. Ne tulivat aivan peräkkäin, joten Rajan katsominen lykättiin lauantaihin.

Yhtä ja toista juttua irtosi niin Marilynistä kuin Jack Lemmonista ja Tony Curtisista. Vähemmälle jäi leffan nerokas ohjaaja, Billy Wilder, vaikka Veli-Pekka Lehtosen sanoin

Hänen taidokkuutensa näkyy Piukoissa paikoissa kerronnan tehoissa ja tasoissa. Elokuva toimii gangsterielokuvien parodiana, sanailukomediana, ristiinpukeutumishupailuna sekä tietenkin myös yhtenä näyttelijä Marilyn Monroen parhaista töistä.

Herkeämättä katsottiin tätä uskomatonta farssia. Ihmettelyä herätti, että moneen kertaan nähdystä palautui mieleen tarkasti vain muutama kohtaus. Uusintakatsomiset ovat siis ihan paikallaan.

***

Keskellä lauantaipäivää uppouduttiin kahteen pekkaan töllöttämään Raja-nimistä kummajaista. Svenska Ylen elokuvakriitikon Johanna Grönqvistin mukaan

 Raja ei ole kuin tavalliset elokuvat. Se liikkuu maagisen rajoilla ja ammentaa skandinaavisesta mytologiasta kertoessaan koskettavan tarinan yksinäisestä ja omalaatuisesta tullivirkailijasta, joka kohtaa rakkauden. Ja tarjoaa meille erään kaikkien aikojen eriskummallisimmista seksikohtauksista elokuvassa.

Raja on tavallaan sekä rakkaustarina että trilleri. Se on elokuva, joka kertoo ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta. Se käsittelee ihmistä, jolla on voimakas yhteys luontoon ja eläimiin. Ja koko elokuvaa leimaa eräänlainen surumielisyys.

Päähenkilö on noin 40-vuotias tullivirkailija Tina (Eva Melander), joka on työssään harvinaisen hyvä. Hän voi nimittäin hajuaistillaan paljastaa ihmisen, jolla on jotain salattavaa. Mutta Tina tuntee myös olevansa erilainen ja ulkopuolinen. Hän on yksin, vaikka onkin muiden ihmisten ympäröimä.

Kun eräänä päivänä tullin läpi astelee Vore (Eero Milonoff), Tina ei olekaan enää varma. Tässä on mies, jota Tina ei osaa hajuaistillaan tulkita. Ja mies, jota kohtaan hän tuntee voimakasta vetoa.Vore kääntää Tinan maailman ylösalaisin. Yrittäessään selvittää, mikä Vore on miehiään, Tina alkaa pikkuhiljaa oppia ymmärtämään itseään. Ja sitä, mikä liittyy eri sukupuoliin ja miten sitä ilmaistaan eri tavoin, mitä elokuvan muunsukupuolinen seksikohtaus hienosti kuvaa.

Kotikatsomossa oltiin ällikällä lyötyjä. Herkeämättä seurattiin, mitä ruudulla näkyi, mutta mitään kovin omaperäistä ei saatu sanoiksi. Ymmärryksen poikanen saattoi kuitenkin viritä toissukupuolisen ihmisen kaikkinaisesta ulkopuolisuudesta. Kuvaus, kohtausten rytmitys ja yllättävät käänteet tehosivat. Ehkä jopa tulee katsotuksi Rajan mahdollinen jatko-osa varsinkin, jos se tehdään Suomessa.

***

Omia aikojani katselin Keskiyön cowboyn, kun elokuvafestivaali oli jo melkein ohi. Tätä blogijuttua kirjoittaessani luin Martti Mörttisen kritiikin, joka on niin kattava, että jätän omat havaintoni kirjaamatta. Sen voin kuitenkin sanoa, että olen nähnyt leffan kauan sitten enkä muistanut siitä kuin jokusen kohtauksen sirpaleen. Niinpä oli mullistava elämys nähdä kuin uusin silmin yksinäisten miesten sinnittely julmassa New Yorkissa. Unelmat pettävät, todellisuus musertaa. En ymmärrä, miksi lehtikritiikeissä leffalle annettiin vain kolme tähteä. Viisikään ei olisi ollut liikaa.

***

Toisin kuin Keskiyön cowboy Lucky tarjoaa lempeän näkymän yksin asuvaan vanhaan mieheen. Silja Sahlgren-Fodstadin sanoin

Tarina vanhenevasta arkifilosofista Luckysta (Harry Dean Stanton) on Logan Sparksin ja Drago Sumojan käsialaa. Nämä käsikirjoittajat ovat onnistuneet luomaan tasapainon äärimmäisen arkisuuden ja ainutlaatuisen omituisuuden välille.

Vaatii nimittäin taitoa luoda elokuva, joka ei oikeastaan kerro mistään mutta onnistuu kuitenkin vakuuttamaan, että elämä on elämisen arvoista.

Yksin asun minäkin ja katselin siisteydestä huolehtivan Luckyn päivittäisiä rutiineja hymyssä suin. Sykähdytti, kun Lucky kuppilassa osasi kuunnella itsensä kaltaista laivastossa palvellutta sotakonkaria keskeyttämättä miestä. Herkkyydessään vavahduttava kohtaus. Useimmiten Lucky näet ärhentelee ja osoittautuu oikeaksi jääräksi.

Täkynä elokuvan lopussa kaktusten lomasta kömpii näkösälle Luckyn kaverin lähes satavuotias kilpikonna, jota on pitkään etsitty, turhaan. Eikä kotiaan kohti hissuksiin askeltava Luckykaan huomaa otusta. Siinä pureksittavaa meille pitkän iän ja elämän salaisuuksia pohtiville!

***

Yksin ihmettelin myös maailman katsotuimmaksi mainittua anime-elokuvaa Your Name. Jutta Sarhimaa pohtii tausta-artikkelissa, miksi leffa on niin suosittu.

Tiedättehän sen tunteen, kun ei ole ihan oma itsensä?

Your Namen päähenkilöt, pikkukylän tyttö Mitsuha ja tokiolaispoika Taki, tietävät. He heräävät eräänä aamuna toistensa kehoista. Tämä "sielunvaihto" tapahtuu unen aikana eikä sitä voi ennakoida. Kehot käyvät koulussa ja näkevät kavereita vaikka sisällä on väärä henkilö. Väärinkäsityksiä seuraa.

Saadakseen otteen elämistään Taki ja Mitsuha alkavat jättää toisilleen viestejä käynneistään. Samalla he taistelevat sielunvaihdosta vääjäämättä seuraavaa unohtamista vastaan.

Your Name törmäyttää toisiinsa yleismaailmallisesti tunnistettavat elämäntavat, luontoyhteyttä vaalivan hengellisyyden ja individualistisen suurkaupunkilaisuuden, ja synnyttää niiden välille pakahduttavan rakkaustarinan.

Eri aikatasoilla matkaava juoni on lopulta toissijainen verrattuna elokuvan herättämiin ydinkysymyksiin, jotka ovat kaikille tuttuja: Millaista olisi olla joku toinen? Onko olemassa sielua?Ja: Mistä tietää, jos meidät onkin tarkoitettu yhteen?

Katsoin herkeämättä myös tätä taidokasta piirrosleffaa, vaikken kunnolla saanut kiinni nuorten ihmisten identiteetin etsinnästä. Silti minunkin mielestäni elokuva on mahtava luomus. Jännä oli kuulla yhteisellä lounaalla, että pojanpoikani ja hänen tyttöystävänsä tuntevat animeleffoja. Erityisesti he arvostavat Your name -elokuvaa.

Minulta lopun kosminen katastrofi jälkivaikutuksineen vaatisi vielä lisätarkastelua, sillä putosin kärryiltä, kuinka Mitsuhan kotitemppelin ja kylän ihmisten loppujen lopuksi käy. Tuhoutuivatko ihmiset temppelin tavoin, kun pyrstötähdestä irtosi osa ja syöksyi maahan. Ainakin paikalle ilmaantui ihmeellinen kaksoisjärvi. Täytyy tarkistaa edes tuo loppu ja miettiä kaiken merkityksiä.

***

Eivätkä festivaalileffat vielä tähän loppuneet, sillä Stalker odottaa yhä katsomista. Kerran nähtynä tiedän sen niin kovaksi kamaksi, etten edes aloita, ennen kuin saan kaverin mukaan. Hän on mainio testaaja, sillä hän nukahtaa, jos leffa ei ala vetää. Ja Stalkerhan nimenomaan ei vedä, vaan vaatii paneutumaan. Onkohan meistä Stalkerin katsojiksi ja jopa ymmärtäjiksi? Perästä kuuluu...