Mökkiläisen unohdus ja sen paikkaus

On hyvä, että mökki sijaitsee lähellä talvikotia. Eilen näet jäi tekemättä eräs tärkeä homma, jonka hoksasin vasta tunteja myöhemmin. Oli vaarana, että linnut sotkevat lepotuolin suojattoman patjan, kun mökiltä ollaan tovi poissa. No, minäpä ajelin tänään paikalle, nostin patjan sisätiloihin ja tein muutaman muun tähdellisen askareen istuttamalla ja kastelemalla kasveja. Aikaa kului parisen tuntia, vaikka istuskelin hetken ulkona kahvilla.

Eka kuva olkoon kuitenkin kasvien asemesta pikku elukoista. Vihdoinkin näet lammessa vilisee nuijapäitä. Niitä on odotettu jo hyvä tovi, sillä kurnutuksista on aikaa. Yksi ahvenenpoikanen uiskenteli lähellä ja taisi napsia suuhunsa liiat mustat vipeltäjät.

Tässä reissun lähes pääasia, jättikurpitsa kasvamaan. Vasta kolmannessa puutarhamyymälässä onnisti - Flörissä oli vielä himoittuja taimia. Edellisestä paikasta ostin varmuuden vuoksi siemeniä, jotka kuitenkin olisivat kaivanneet esikasvatusta. Ensi keväänä ei ehkä tarvitse jahdata taimia, jos kykenen idättämään  niitä edes muutaman itse.

Lapuissa lukee lajikkeen nimi. Jompikumpi on suosittua Hokkaido-lajiketta. Se on japanilainen talvikurpitsa, muodoltaan pyöreä, hieman pisaranmuotoinen. Sen hedelmäliha on väriltään kirkkaan oranssi, maultaan täyteläinen, mainostaa tietoisku netissä. Toinen on muistaakseni Pampa-lajiketta, eikä siitä löydy lisätietoja.

Aikamoinen vaiva nähtiin istutuspaikan muokkaamisessa. Isohkosta betonipaljusta sahattiin pohja pois, koska kurpitsan ympärille piti saada reunat torjumaan paikan heinittymistä. Alimmaiseksi reunan rajaamaan tilaan pantiin suodatinkangasta, sitten soraa ja sen päälle litimärkiä sanomalehtiä, lopuksi ämpärillinen omien kompostien tuotetta hyvään säkkimultaan sekoitettuna. Koktailin pitäisi tuottaa muhkeaa kasvua, jos vain puput jättävät rehevät lehdet rauhaan.

Takuuvarma rehottaja on raparperi, oman äitini puutarhasta hommattu. Kukat kohoavat korkeuksiin tuota pikaa ja tarjoavat pörriäisille melkoisia juhla-aterioita.

Samettiruusut ovat jokavuotisia ilonaiheita. Tänä vuonna ne mokomat ottivat kerran nokkinsa, kun säätiedoista poiketen halla iski ja suojaukset jäivät virittämättä. Pahasti ei kuitenkaan käynyt, vaikka muutama lehti käpristyi.

Paljon pahemmin kävi äitienpäiväruusulle. Se lurpahti tykkänään. Mutta keltaisten markettojen keskellä ruusu elpyy. Kannatti amputoida vikuuntuneet kukat ja lehdet, sillä uutta, vehmasta kasvua on tulollaan. Ehkä loppukesästä ilmaantuu ruusunkukkiakin.

Kasvun ja toipumisen ihmettä tulee seuratuksi myös pahasti hallasta kärsineestä verenpisarasta. Kunpa kasvi jaksaisi kesän mittaan puhjeta yhtä upeaan olomuotoon, jollaisena sen ostin!

Rodo näyttää muille mallia voimalla tätä nykyä muhkeasti. Monta vuotta kesti, ennen kuin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että vettä tarvitaan säännöllisesti, samoin tiettyä havuille ja rodoille koostettua lannoitetta. Hoidon tulos on paras kiitos vaivannäöstä.

Vaatimattomat, kukkiessaan komeat iirikset eivät paljoa pyydä voidakseen hyvin. Mitään erityisiä hoitotoimia en niille tarjoile. Silti ne putkahtavat kukkimaan ensimmäisten joukossa suoraan maaperään juurtuneesta kasvustosta. Pelkkää estetiikkaa on sekin, että leikkaan pois kuivuneet kukinnot. Tuskin kasvi mitenkään noteeraa minun puuhiani siinä vaiheessa, kun se on lopettanut kiivaan kukintansa.

Eipä tule aika pitkäksi, kun pitää suhata kodin ja mökin väliä!